
Kiitos ihanista kommenteista! Tulee lämmin tunne kun edes joku välittää. Välillä en tiedä välitänkö edes itse enää..
Illalla iski kamala olo kun istuin katsomaan telkkaria vanhempien kanssa. No, olen ollut olohuoneessa koko päivän, kiertäen tuolita sohvalle ja taas nojatuolille kun en halua löhötä laiskasti yhdessä kohdassa. Mutta vanhemmat tekivät poikkeuksen iltapuuhissaan ja tulivat seurakseni katsomaan elokuvaa. (Yleensä he tekevät töitä puoleenyöhön joten oli ihme, että tulivat ilman suostutteluja olohuoneeseen.) Tuntuu, että uppoudun liikaa kaikkeen mitä ajattelen tai seuraan. Nyt huomasin, että ajaudun ihan ok olotilasta täyteen epätoivoon/itsekkääseen oloon kun katsoin United 93- elokuvaa. Oli aivan kamalaa kun mietin mitä tapahtuu kun se kone nousee kohta. Kaikki ne ihmiset. Ja minä valitan...
Itkin ja isä lohdutti, mutta käyn vieläkin kierroksilla. En voinut uskoa, että ne tapahtumat on menneet jo vaikka isä kuinka yritti lohduttaa. Jokin ääni päässäni vain sanoi, että ne tapahtuu kohta uudelleen, koska elokuva jatkuu. Sammutin elokuvan niin mitään ei tapahdu. Pääsi äiti ja isäkin iltatouhuihinsa.
Olen niin vihainen itselleni kun en osaa katsoa elokuvaakaan vanhempieni kanssa. Ehkä tämä elokuva oli liian voimakas/tunteellinen..
Olen liian heikko peittämään tunteitani tällä hetkellä. Haluan mennä vain nukkumaan ja odottaa, että saan koko talon itselleni aamulla. Huomenna pitää mennä käymään sairaalalla. Ei kiva..




