Kun hymyileminen on liian vaikeaa

Mistään ei tahdo tulla mitään. Tuntuu, että pyörin vain ympyrää. Pitäisi tehdä kaikkea kun en ole ollut kotona kuukauteen, mutta en saa mistään askareesta kiinni.

Eilen oli isän synttärijuhlat ja kotona oli kamalasti väkeä. Laskin, että yhdessä vaiheessa oli 42 vierasta. Isän työkaverit oli ok, mutta meidän sukulaisia ja tuttavia en olisi jaksanut. No, isän puolen sukulaisia ei tullut kun he asuvat englannissa.. En halua olla törkee, mutta en vain jaksa olla sosiaalinen. En uskalla puhua kenellekään, koska sanat loppuvat kesken liian nopeasti. Sitten tulee inhottava hiljaisuus ja ihmiset tukitsevat sen, että minua ei kiinnosta jutella heidän kanssaan. Olen onneton kun pitää olla sosiaalinen..

onnea isi!

Yritin parhaani mukaan pysyä piilossa eli autoin äitiä keittiössä. Ei siitäkään tullut mitään, koska olin enemmän tiellä kuin avuksi. Äiti on ammatiltaan kokki ja sillä on oma pitopalvelu eli se ties mitä tehdä.. Alistuin kohtalooni ja asetuin istumaan mun vakipaikalle uunin päälle. Imeskelin puhtaaksi taikina kulhoja ja ihmettelin miten äiti jaksaa touhuta. Välillä näytti, että sillä oli kaksi ylimääräistä kättä. Ei kestänyt kauaa ennen kun sukulaiset löysi mun piilon ja jouduin ristikuulusteluun.

Mun täti ja mummo oli koko ajan mun kimpussa. "Voi, kun olet niin kamalan laiha!" "Syötkö sinä edes mitään?" "Minne olet hakenut opiskelemaan?" "Mitäs sinä olet tehnyt?" "Missä olet töissä?" Olisi pitänyt kirjoittaa tussilla otsaan "Hei! Minulla on anoreksia ja sairastan masennusta eikä minulla ei ole tulevaisuudensuunnitelmia." Olisinko sitten saanut olla rauhassa.. Isän yksi työkaveri jutteli mun kanssa vähän aikaa ja se luuli mua 15-vuotiaaksi xD Pari vuotta vikaan.. Äiti teki kyllä mulle kaksi ranskalaistalettiä ja mä näytän niiden kanssa ihan lapselle.

Viimeinen pisara oli kun äidin eräs tuttu tuli sanomaan minulle, että "Voi kun sinä näytät paremmalle kuin viimeeksi kun näin sinut. Sulla on poskiin tullut väriä." Näin tätä naista äidin kanssa kaupassa pari kuukautta sitten muistaakseni. Jos joku sanoo minulle, että näytän hyvälle tai paremmalle ni se tarkoittaa, että olen lihonnut!! Tunsin kuinka sydän nousi kurkkuun ja silmät täyttyi kyynelistä. Mulle riitti vieraat. Näytin parhaan tekohymyni ja käännyin kannoillani. Lähdin omalle kämpälle heti kun sain isälle annettua halin.

Kamalin kohteliaisuus minkä kukaan voi mulle sanoa on, että näytän paremmalle. Käännän sen heti päässäni, että olen lihonnut. Normaalien ihmisten mielestä on rumaa kun on liian laiha (niin on minunkin mielestä) ja sitten kun on lihonnut ni näyttää paremmalle. Sanon siis "normaalien ihmisten mielestä", koska en itse koe olevani normaali näiden häiriöiden kanssa.. Olisipa mahdollista näyttää hyvältä ja olla silti laiha. Jos minä näytän laihalle ni näytän naamasta puolikuolleelle..

Tuo juhlissa ahdistelu oli liikaa. Se vei kaikki voimat henkisesti ja fyysisesti. Olisin vain halunnut lösähtää keskelle porukoiden lattiaa makaamaan, mutta kai mulla on jo tarpeeksi hullunleima meidän tuttavapiirissä. Mulla on pari piilopaikkaa lapsuuden kodissani ja olisin halunnut mennä sinne piiloon kesken juhlien. Mennä kerälle makaamaan ja itkeä ahdistusta pois. Mutta joskus pitää opetella olemaan aikuinen ja pitää päänsä pystyssä.

Painosta tämän verran:

Jouluaattona onnistuin syömään aika vähän. Vain sen verran, että kukaan ei alkanut valittamaan. Heh, mussutin purkkaa ja esitin syöväni suklaalevyä minkä sain lahjaksi. Suklaapalat menivät pakastepussiin, mikä oli piilossa hihassa. Kyllä, olen fiksu..

Torstai aamuna paino oli noussut +100g! Luulin, että olisi noussu enemmänkin. Ahdistus pysyi kurissa aamupäivän, mutta äiti soitti iltapäivällä, että vieraita tulee syömään ja minun on tultava kanssa. Fck! Se oli painajaista. Kaikki ne tutut ja sukulaiset, jotka epäilivät syömisongelmistani olivat kerääntyneet meille. Se oli kamalaa hiillostusta kun mun piti kertoo (eli valehdella) ruokavaliostani ja kaikesta muusta. Jouduin syömään ainakin 1000 kaloria. Mun pää meinas räjähtää kun kummitäti laittoi MUN LAUTASELLE lisää lanttulaatikkoa ja kinkkua. Ja kaikki vahti että söin kaiken. Olin oikeasti vihainen. Annoin sen näkyä. En jaksanut esittää ylipirteää. Vastasin kysymyksiin vain yhdellä sanalla ja lähdin kotiin heti kun oli mahdollista.

Eilinen oli todella kamala päivä. Isää ei ollu kotona. Kaikki vieraat ahdisteli mua. Syömiset meni yli. Odotin että mun paino olisi OIKEASTI noussut kilon. Mutta aamulla vaaka näytti +300g. Ei yhtä paha, kuin kilo, mutta 300g on kuitenki liian paljon. Tänään juon vain yhden mukillisen sokeritonta kaakaota. Ei muuta.

BMI16.5

Osaan pilata muidenkin joulun!

Joulu meni miten meni.. Kotona ahdisti mielettömästi ja kauhulla odotin koko ajan sitä kun äiti pyytää syömään. Katsoin kun hän kantoi pöytään lautasta toisen perään. Ahdistus nousi ja nousi eikä edes temesta halunnut auttaa. Otin lautaselle vähän kaikkea. Sain piilotettua kaikkea salaatin lehtien ja peunan kuorien alle. Söin ainoastaan kinkkua ja punajuuria.

Isä kyttäsi koko illan mitä söin. Yritin mussuttaa jotain koko ajan ettei olisi tullut sanomista. Isä varsinkin on viime aikoina ollut huolestunut minusta. Hän kuiskailee äidille, että en syö taaskaan kunnolla ja olen laihtunut taas viime viikosta. Ja muuta p*skaa..

Harmittaa kun minun häröily vaikuttaa muihinkin. Olen jo aiemmin kertonut, että isäni on englantilaissyntyinen. Hän on lentänyt Lontooseen sukulaistensa luo joka joulu, mutta tämä joulu olikin tavallaan poikkeus. Isän piti lähteä keskiviikkona ensin juhlittuaan meidän kanssa joulua. Ollaan aina syöty jouluruoka aikaisin päivällä ja avattu puolet lahjoista heti sen jälkeen. Jouluaattona kun kävelin vanhmmille ni siellä ei ollukkaan ruoka edes lämpenemässä ja sain kuulla, että isä lähtee vasta joulupäivänä. wtf! Ensimmäistä kertaa ikinä isä vietti koko jouluaaton meidän kanssa. Myöhemmin vedin äitin syrjään ja sain kuulla, että isä on todella huolissaan mun kunnosta ja halusi viettää joulun meidän kanssa. Ja isä oli sanonut jotain, että ei tiedä mikä joulu voi olla viimeinen joulu minkä voi viettää ainoan tyttärensä kanssa. Isä kulta, en minä ole kuolemassa! En lähellekään!

Harmittaa kamalasti kun isä ei voinut juhlia joulua oikeaan aikaan omien sukulaistensa kanssa. No, se on nyt siellä lontoossa ja näkee ainakin oman perheensä. Olen käynyt siellä lontoon lähellä 3 kertaa ja tavannut mun gammyn ja pappsin. Kaikkia isän puolen sukulaisia en ole tavannut enkä tiedä haluanko. Ne kaikki ihmiset tuntui niin kaukaisilta. Ei ne voinu olla samanlaisia ihmisiä kuin isä. No en tiiä..Mutta harmittaa silti ku isä ei päässy joulupäiväksi sinne. Koko juttu on mun syytä. Vihaan itteeni.