Aika kuluu

Tuntuu niin turvalliselle tulla kotiin ja vaihtaa kotivaatteet päälle. Kotona on pupu seurana ja sille voi puhua mitä haluan. Jos ei jaksa puhua niin ei tarvitse. En voisi kuvitellakaan eläväni kenenkään ihmisen kanssa, koska minulla ei ole energiaa keskustella joka päivä. En osasisi olla oma itseni jos joku olisi koko ajan kämpässäni. Miettisin vain, että miten voisin vältellä sitä toista henkilöä kun en jaksasisi puhua. Samanlaista oli aina osastoilla jos oli huonetovereita. Erkassa oli se ihanuus, että sai olla yksin. (tosin eristyksessä ei todellakaan ollut mukavaa maata nahkaisella kovalla pöydällä lepositeissä taju puoliksi kankaalla lääkkeistä..)

Aivan uskomatonta, että kesä on kohta jo ohi. Tämä kuukausi on mennyt ihan kamalan nopeasti. Olen istunut asunnossani sisällä koko kesän. Aloin jo tottumaan valoisiin öihin ja lenkkeilemään valoisalla. Oli oikeastaan mukavaa kun näki kaiken kauneuden mitä ei turvallisessa pimeydessä näe. Mutta kuten jo mainitsin, pimeys antaa turvallisen verhon ympärilleni. Nyt hämärässä liikkuminen on alkanut pelottamaan kun ei tiedä kuka mörkö hyökkää seuraavasta puskasta. Minulla ei ole mitään turvaa lenkillä. Mutta liikkumaan on pako lähteä. Kaloreita on pakko kuluttaa. Pakko.


On aika jännittävää kun odottelen postista saapuvia paketteja. Tilasin pari kirjaa ja konserttikokoelma DVDboxin. Piristää mieltä kun aamut alkavat pienellä toivon kipinällä, että olisiko jo tullut saapumisilmoitus postissa. Aika samanlaiselle tuntuu aina kun aamulla aukaisen sähköpostin ja katson onko kukaan muistanut minua.

Nyt lähden autolla yhdelle kioskille katsomaan jos olisi joitain uusia lehtiä tullut..