Welcome to my Wonderland

Katsoin dokumenttia neroista ja sain siitä jotain ihmeen voimaa. Se toi minut ulos Ihmemaastani ja olin hetken kiinnostunut muista ihmisistä. Viime aikoina minua ei ole kiinnostanut mikään muu kuin omat juttuni. Omat turvalliset asiani. Ja, uskokaa ettei kaikki nämä asat liity syömiseen tai syömättömyyteen. Minulla on muitakin asioita (hyvin vähän kuitenkin), jotka tuovat turvaa ,mutta en halua hehkuttaa niitä täällä. Tuntuu, että olen hehkuttanut jo tarpeeksi.

Tiedän miten typerää on paeta todellisuutta ja vältellä velvollisuuksia. Tärkein niistä velvollisuuksista taitaa olla syöminen. Itselleni se tuntuu olevan blogin päivittäminen, koska omatunto kolkuttaa.

Huomaan miten mieleni sulkeutuu päivä kerrallaan enemmän ja enemmän. Jokin vetää minua sinne Ihmemaahani. Ulkomaailma tuntuu liian pahalta. Tunteet ovat liian pahoja. Katseet ovat liian pahoja. Arki on kidutusta. Tällä hetkellä teidän ihanat kommentit pitävät minua pinnalla. Ja nekin kommentit, joissa minua kehotetaan ottamaan itseäni niskasta kiinni ovat ihania. Tuntuu, että joku välittää edes vähäsen. Häettää miten vaikeaa kommentteihin vastaaminen on. Tuntuu, että koiperhosia lentelee tyhjässä pääkopassani...