sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Miksi kirjoitan tätä blogia:


Minulta kysyttiin kirjoitanko itseäni vuoksi vai lukijoiden takia? Lähinnä kirjoitan itselleni tätä blogia. En ole jaksanut vähään aikaan kirjoittaa paperipäiväkirjaa, joten blogi on toiminut paremmin. Oon kirjottanu paperipäiväkirjaa vuosia ja mulla on niitä varmaan kymmenen. Mut en osaa kertoo ongelmistani kenellekään ihmiselle ni päiväkirja kuuntelee mua.. Vietän muutenkin liikaa aikaa netissä ni samalla voi aina päivitellä blogia. Olen aina merkinnyt pakonomaisesti painot, kalorit ja päivän tapahtumat muistiin ja nyt ne on muistissa täällä bloggerissa. Tällä hetkellä tämä toimii.

Tiedän, että tämä on julkinen sivu eli en uskalla kaikkia synkkiä ajatuksia täällä kertoa. Toisaalta on ihan mukava kun saa joskus tukea kommenttien muodossa. Eli päiväkirjan julkisuudesta on hyviäkin puolia. Mutta julkisuus pelottaa.


Ja toinen kysymys oli "onko tämän tarkoitus olla jotain viihdettä"? Olin vähän hämmästynyt kysymyksestä. Loukkaantunutkin? Siis tarkoitetaanko viihteellä, että keksin juttuja ja suurentelen asioita? Koska en todellakaan tee niin. Ehkä en vaan tajunnut kysymystä oikein. Tämä blogi on päiväkirja ja faktoja mun elämästä. En halua vihdyttää ketään. Siis sen ymmärrän jos joku tykkää seurata sh-blogeja. Itsekin seuraan joka päivä mu lempiblogeja ja viihdytän itteäni näin. Tule turvallinen olo kun en ole ainoa ihminen maailmassa jolla ei ole näin paha olla. Mut n oikein vielä tajunnut mitä tolla viihteellä tarkoitetaan..?

Jos kirjoitan pahasta olostani tyyliin: haluan viiltää ranteet auki tai vetää napit naamaan, se ei tarkoita että haluan huomiota. Yksinkertaisesti kirjoitan vain pahasta olosta. Pahimmat tekstit jätän luonnoksiksi, jotkut tekstit julkaisen. Surullista on jos joku saa kiksejä toisen pahasta olosta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

älä välitä ilkeistä kommenteista. olen lukenut sun blogiasi jo jonkun aikaa, ja se on auttanut minua omien ajatusteni kanssa, vaikka itsellesi sitä kirjoitatkin. voimia :>

Hana kirjoitti...

Minäkin aloin kirjoittaa blogia itseni takia. Mutta kyllä ne kommentit ilahduttaa aina. Tuntee jotenkin kuuluvansa johonkin vähän suurempaan ympyrään kuin koti-koulu-terapia.

tthi kirjoitti...

Itse myös aloitin kirjoittamaan blogia vain itseäni varten, ja aika hämilläini olin tuosta "viihde" -kysymyksestä! Kuinka joku voi luulla edes tuollaista... Minun mielestä oli aina törpösti sanottu.

Jenni kirjoitti...

jollakin on melko kummallinen käsitys "viihteestä". Sinuna jättäisin sellaisen ääliön kommentit huomioitta, jolla ei ole muuta tekimistä kuin loukata loukattua.

Minäkin luen muiden blogeja, koska on niin lohdullista tietää että muutkin käyvät läpi samoja ajatuksia. Toisaalta muutamaa blogia on tullut seurattua sen verran pitempään, että olen ikäänkuin "oppinut tuntemaan" niiden kirjoittajat, ja haluan oikeasti tietää mitä juuri heille kuuluu.

Luen blogiasi, koska haluan tietää mitä sinulle kuuluu :)