Minulla on pyörinyt päässä jo vuosia pari lausetta/tekstin pätkä enkä muista olenko lukenut sen jostain vai keksinyt itse. Kun olimme pieniä... Mutta se on pyörinyt päässäni vuosia kuinka lapsuuden odotukset ovat särkyneet pieniksi palasiksi. Päätin miettiä asiaa pidemmälle ja antaa ajatuksen lentää.
Meille kerrottiin pieninä, että olimme viattomia ja luulimme olevamme voittamattomia. Uskoimme pelastuvamme.
Uskoimme, että meitä suojellaan aina eikä mikään satuttaisi meitä, koska olimme tarpeeksi hyviä, tarpeeksi rakastettuja ja tarpeeksi haluttuja. Uskoin siihen, että isän iso lämmin syli olisi aina turvanani. Uskoimme, että olisi aina käsiä joista pitää kiinni ja olisimme aina tarpeeksi pieniä ja kevyitä kannettaviksi. Jokin särkyi sisältäni kun isäni lämmin syli kävi liian pieneksi minulle. Isä ei huomannut miten sanat 'Sinähän alat olla jo painava minun syliini' repivät sydämen rinnastani. Isä ei tarkoittanut pahaa. Minä loin sille pahan merkityksen. Mistä voin enää hakea turvaa kun olen liian iso ja painava tähän maailmaan?
Meille kerrottiin, että olimme hyviä sellaisenaan. Olimme täydellisiä, koska se sisäinen kauneus oli tärkeintä. Ei ne vaatteet, kengät tai koulureppu. Ei se kuulemma haitannut jos et saanut juuri niitä samoja farkkuja tai kenkiä mitä kaikki muutkin pitivät. Äiti lohdutti, että koulukiusaajien sanoihin ei pidä uskoa, koska he eivät näe sisäistä kauneuttani. Ei äiti ymmärtänyt, että sisäinen kauneus ei kuitenkaan suojellut minua kiusaajilta. Kukaan ei ymmärtänyt.
Kun olimme pieniä pelkäsimme pimeää, koska luulimme sänkyjemme alla olevan hirviöitä.
Tiesimme, että sänkyjemme alla oli hirviöitä, mutta emme ikinä uskoneet, että ne oikeasti haluavat meidät. Aloimme pikkuhiljaa uskoa vanhempiamme. 'Ei hirviöitä ole olemassa, mene nyt nukkumaan.' Kaikki kaverit lakkasivat uskomasta hirviöihin, koska sehän oli ihan lapsellista. Miksi minun hirviöt eivät kadonneet? Minun hirviöt pysyivät ja kasvoivat vain vahvemmiksi. Ne haluavat meidät, ainakin jotkut meistä, ja silloin meidän tulisi aikuistua silmänräpäyksessä.
Sitten hirviöitä ei ole vain sänkysi alla vaan sängyssäsi, seinillä ja jokaisella askeleellasi. Kaikilla on omat hirviönsä, mutta minun hirviöt kuiskailevat minulle mitä syödä ja mitä ei. Ne kuulevat kaiken, ne näkevät kaiken, ne ovat aina askeleen edellä. Kun olet pohjalla ne tulevat vielä potkimaan sinua ettet vain pääsisi ylös. Ne aiheuttavat meilen syöksymään spiraalina masennukseen.
Näet hirviöitä suljettuasi silmäsi. Ne tanssivat silmäluomillasi. Mutta kukaan ei tiedä, että sinulla on hirviöitä, koska sinä näytät niin pienelle, mutta kuitenkin vahvalle. Minä en ollut koskaan niin vahva.. Kaikki huomasivat, että olin hirviöiden vainoama. Näytinkin melkein hirviölle laahustaessani hiihtotreeneistä balettiharjoituksiin eläen pelkällä pyhällä hengellä. Ihmiset huomasivat heikkouteni ja tunsin heidän katseensa rasvattomassa kehossani. Olin heikko normaalissa elämässä, mutta piru vieköön olin vahva sairaassa elämässä! Hirviöni ajoivat minut kuoleman partaalle useita kertoja. Siinä minä olin vahva, normaalin elämän vastustamisessa.
Kun tulet vanhemmaksi, nämä hirviöt eivät mene pois. Huomaat pian pelkääväsi jopa valoa, koska hirviöt vaeltelevat ja puhuvat, ja ovat tuhat kertaa pelottavampia kuin koskaan osasit kuvitella. Pimeästä tulee turvapeitto kun valoisalla on liian ahdistavaa mennä ulos ihmisten ilmoille. Olet vankina omassa asunnossasi kunnes pimeän turvassa pääset taas tottelemaan hirviöiden kuiskauksia korvissasi. Hirviöitä ei voi enää vastustaa. Ne ovat kasvaneet vuosien saatossa liian vahvoiksi. Ne kontrolloivat elämääsi. Ne kontrolloivat jokaista liikettäsi.
Mikään ei ole enää samanlaista kun hirviöt ovat tulleet hakemaan sinua...
+s173311667.jpg)
