sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Lähempänä kotia

Olen nyt majaillut täällä psyk.osastolla sen verran, että pääsen kotilomalle lähiaikoina. En ole käynyt somaattisella osastolla vähään aikaan. En kyllä halua takaisin sinne osastolle, koska siellä on kamalan tylsää kun liikkuminen ja kaikki tekeminen on niin rajattua... Tällä osastolla saan sentään kävellä vapaammin ja pääsin vihdoin eroon siitä pyörätuolista. Vielä ei ole kuitenkaan päätetty saanko mennä ulos kävellen vai pitääkö rullailla pyörätuolissa. 

Kumpa pääsisin pian kotona käymään ja näkisin edes yhden kesäpäivän...

13 kommenttia:

val kirjoitti...

Mitä kulta odotat? Elämä on oikeasti vittu tässä ja nyt, tekisi mieli fyysisesti takoa se sun kalloosi. Herää jo sieltä syömishäiriökuplastasi.

900'000kcal kirjoitti...

voimia sulle! toivottavasti kotiloma piristäis :)

cassie kirjoitti...

Ehkä mä olenkin ansainnut kunnon selkäsaunan...
En tahallani ole tässä tilassa. Et sanoisi vakavasti masentuneelle, että herää jo sieltä masennuksen syövereistä! Muistutan, että minäkin olen sellainen. Syömishäiriö ei ole ainoa ongelmani. Kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin luulet. En ole tyhmä vaikka sille vaikutan.

E kirjoitti...

Älä Cassie ota sitä itseesi, aina löytyy ihmisiä jotka loukkaa tarkoituksella tai tarkoituksettomasti, mutta välillä kyllä minusta itsestänikin tuntuu siltä että toivoisin että joku tulisi ja ravistelisi mut tästä kamalasta painajaisesta pois, jotain on pakko tehdä jos oikeasti haluaa parantua..
paljon voimia edelleen ja rohkeutta mitä ikinä siellä teetkin ♥

Anonyymi kirjoitti...

Muista nauttia niistä hetkistä mitä saat kotona ollessa >:

Lizzy kirjoitti...

nauti hetkistä vapaudessa, mutta pidä myös mielessä nuo ilkeämmät sanat: mitä kulta odotat?

jossain vaiheessa sun on pakko herätä. Et voi ainiaan elää unelmissasi.

**(kuuntelen tällä hetkellä Jenni Vartiaisen biisiä "En haluu kuolla tänä yönä. En tiedä biisin sanoja.. mutta kertosäkeistö ja biisin nimi on aika kuvaava. ei kuolla tänä yönä kulta<3**

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Yhteiskunta on tukenut viimeisintä hoitojaksoasi yli 100000 eurolla ja tuntemattomalla määrällä muita resursseja (lääkärikäyntejä, hoitojaksoja, viranomaistyötä, jne). Tästä summasta puuttuu välilliset menot, kuten mitä kertyy esimerkiksi ansionmenetyksien kautta. Ainakin kerran ambulanssia, ambulanssimiehistöä ja 4 hengen poliisipartiota on työllistetty, että sinut on ylipäätänsä saatu hoitoon. Hinta tuntematon.

Laskelmia...

Hoitovuorokauden hinta somaattisella vuodeosastolla 260-650€
Hoitovuorokauden hinta psykiatrisella osastolla 336-466€
Hoitovuorokauden hinta teho-osastolla 735-2600€
Lähde: http://www.stkl.fi/2010_Saatytalo_Lang.pdf

7kk osastoilla 210vrk * 430e = 90300e
ainakin 1 vk teholla 7vkr = 11669e

Laskelmissa käytetty somattisen/psykiatrisen hoidon keskiarvoina 420€/vrk ja teho-osaston 1667€/vrk.

Kuukaudessa maksettavaa siis kertyy _vähintään_ (90300e+11669e)/217vrk*30 = 14097e/kk, jonka kattamiseen tarvitaan 20 mediaanipalkkaa nauttivaa ja 29% tuloveroa maksavaa verovelvollista.

Keskipalkkaisen palkansaaja maksaa tuloverona 29%.
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vero

Vuonna 2007 mediaanipalkka oli 2428e.
Lähde: http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/9246090.shtml

Vähintään 20 ihmistä siis tekee töitä ja maksaa veroja ainoastaan sen takia ettet syö.

Kyseiset rahat, resurssit ja vaivannäkö on poissa monelta muulta ei itse aiheutetuista ongelmistä kärsivältä. Itselle ensimmäisenä tulee meleen syöpäpotilaat ja sairaat lapset.

Miten ajattelit korvata tämän yhteiskunnalle? Oletetaanpa, että parantuisit nyt heti ja alkaisit tekemään työtä. Menisi näppituntumalta vähintään 20 vuotta, että voisit korvata käyttämäsi yhteiset resurssit (korko kasvaa ja inflaatio syö).

Anonyymi kirjoitti...

Hyi hitto, anonyymi. Sinäkin voit sairastua vakavasti. Minäkin voin, kuka tahansa voi. Sen takia meillä on luojan kiitos yhteiskunta, joka pitää huolta. Cassiesta myös, niin kauan että hän itse jaksaa pitää itsestään huolta.

Kukaan ei sairastu huvikseen.

Mutta Cassie, oikeastikin sinä voit nauttia vielä monista kespäivistä. Ota apu vastaan, ja hyväksy sen avun vaikeimmatkin asiat. Kuten syöminen.

Selviät vielä, ja jonain päivänä muistelet näitä aikoja. Ja jonain päivänä vielä pidemmän ajan kuluttua et enää edes halua muistella menneitä, katsot vain eteenpäin!

Hyvää kotilomaa!

cassie kirjoitti...

Eli minun hengissä pitämiseen on käytetty liikaa rahaa. Se ei ole uutta tietoa. Raha vs. ihmisen henki. Raha vs. vanhempien ainut lapsi. Tiedän, että minun olisi pitänyt kuolla pois jo kauan sitten. Mutta minun ei ole annettu päättää omasta elämästäni.

Jos tämä kaikki olisi itse aiheutettua, teeskentelyä tai huomion hakemista niin olisin pistänyt pelin poikki jo kauan sitten. Luuletko todellakin, että olen vapaaehtoisesti täällä sairaalassa? Luuletko, että olen tyytyväinen kun mahastani törröttää letkuja? Luuletko, että olen nyt tyytyväinen elämääni, kun en tule koskaan saamaan lapsia tai elämään itsenäistä elämää?

Tämän sairauden piirissä on valitettavasti myös niitä, jotka haluavat sairastua. Eli haluavat laihaksi, mutta sairaus nielaiseekin heidät eikä paluuta ole.

Teet vain enemmän hallaa kun tulet antamaan neuvoja etkä edes ymmärrä ongelmiaa. Olet tukinut perusteellisesti paljon olen kuluttanut yhteiskunnan resursseja. Miksi et tutkinut blogiani edes hieman enempää ennen kuin tulet sanomaan, että ongelmani ovat itseaiheutettuja?

Tämän on taas niin turhauttavaa yrittää selittää asiaa ihmiselle, joka ei halua edes ymmärtää...

wjeera kirjoitti...

Nauti kotilomastasi, ja jaksele!

VaSara kirjoitti...

Hei! <3

Oon käyny pari kertaa lukemassa tekstejäsi. Aina oon aatellu, että haluaisin jättää merkin käynnistäni, mutten vaan oo saanu sanoja siihen. Nyt tuli sanat.

Oikeesti oot tosi vahva ihminen, ku oot näinki kauvan jaksanu kärsiä, jaksa vielä vähä lissää!

Tie ylöspäin on olemassa, mutta se ei oo lyhyt, eikä ehkä ihan heleppokkaan. Tullee takapakkeja, mutta ne vahvistaa.

Mieti, kuin paljo hoitajat ja lääkärit ja ennen kaikkee sinun isä ja äiti välittää sinusta, ku ne ei oo vaan antanu sinun nukkua pois.

Voimia sinulle elämään. Uskon, että se on vielä onnen täyteinen ja eessäpäin. <3

VaSara kirjoitti...

Pari kertaa oon käyny lukemassa postauksiasi. Oot oikeesti vahva ihminen, ku oot näinki kauvan jaksanu elämässä vaikeuksista huolimatta. Jaksa kuitenki vielä vähä!

Tie ylöspäin on olemassa, mutta ehkä se ei oo kovin heleppo, ja siinä saattaa tulla monta takapakkia. Takapakit kummiski vaan vahvistaa matkalla.


Mieti, ku paljo hoitajat, lääkärit ja ennen kaikkee sinun vanahemmat välittää sinusta, ku ne ei oo antanu sinun vaa nukkua pois. Mieti, kui monta kertaa niillä ois ollu siihen mahollisuus, mutta ne ei sitä teen. Ne VÄLITTÄÄ sinusta.

Toivon, että elämäsi on vielä pitkästi eessäpäin. Saisit kokkee monta monituista kertaa onnellisuutta, pystysit olemaan omaihtes sellaisenaan ja pystysit hyväksymmään itessäsi "epäkohdat".

PALJO VOIMIA sulle!<3

Anonyymi kirjoitti...

Pääsitkö käymään kotona? Näitkö rakkaan pupusi? Miltä tuntui käydä sairaalan ulkopuolella, näitkö kesäpäivässä kauneutta? Kaikkea hyvää!