Kauneusleikkaukset

Inspiraatio lähti tuosta 4D dokumentista. Olisinko valmis muuttamaan vartaloani leikkauksella? KYLLÄ. Jos saisin mahdollisuuden päästä kirurgin pöydälle niin menisin heti rasvaimuun. Mitään muuta leikkausta en tekisi vaikka saisin sen ilmaiseksi. En ikinä haluaisi esim. silikonirintoja tai mitään muuta suurennettua. Pakarasilikonit, no way. En oikein ymmärrä miksi ne tytöt halusivat kauneusleikkaukseen. Ne silikonirinnat ymmärrän, koska on aika vaikea kasvattaa C-kupin rinnat lisäämällä rasvakudosta ilman että rasvaa kerääntyy muualle kehoa. Mutta se tyttöhän oli niin pieni. Olisin onnellinen jos minulla olisi samanlainen vartalo, mutta en ikinä haluaisi rintoja suuremmiksi. Sellainen vartalo oli just sopiva. Leikkauksen jälkeen sen tytön rinnat oli aivan suhteettoman kokoiset muuhun vartaloon verrattuna. Ne näytti tekorinnoille eikä luonnollisille. Mielestäni se tyttö pilasi oman vartalonsa. Mutta sehän ei ole mun asia... Se blondi tyttö teki ihan oikein kun muutti mielensä siitä rasvaimusta. Sen pitää kyllä laihduttaa, mutta treenaamalla pääsee melkein samaan lopputulokseen kuin rasvaimulla. Se vaatii vain itsekuria raahata itsensä salille tai lekkipolulle.

Teki pahaa katsella itse leikkausta. Siitä vaan kirurgi leikkasi saksilla ihoa irti kuin paperia. Koko ajan mietin, että miten paljon se kaikki tökkiminen ja kaaputtaminen sattuisi jos olisi hereillä leikkauksen ajan. Ja varmasti tuntuu leikkauksen jälkeen, että joku on kaivellut ihon alla. Hyi helvetti... Miten joku voi tehdä tollaisia leikkauksia joka päivä.?! Hattua nostan kaikille kirurgeille ketkä ei pökrää kun katselee ja käpälöi ihmisen sisuskaluja... Itse meinasin pyörtyä ja oksentaa kun vilkaisin välillä telkkaria sormien välistä.

Jos olisi ylimääräistä rahaa tai joku kustantaisi leikkauksen niin haluaisin rasvaimun reisiin ja pakaroihin. Oikeastaan voisi ottaa pari senttiä mahasta ja vyötäröltä. Ja kaksoisleuka pois. Tiedän etten ole ylipainoinen enkä edes normaalipainon puolella, mutta omissa silmissä näytän sille että on ylimääräistä rasvaa joka puolella. Tiedän että muutkin näkevät sen. Jos minä kerta näen kaiken tämän läskin niin pakostihan muutkin sen näkevät. En ole ikinä vakavasti harkinnut rasvaimua, koska tiedän pääseväni samaan lopputulokseen laihduttamallakin. Olenhan tehnyt sen ennenkin. Rasvaimulla en pääse siihen lopulliseen tavoitteeseeni. Eli BMI 13. Rasvaimulla pääsisin sinne ehkä nopeammin, mutta tavallaan haluan tuntea sen itseni nälkään näännyttämisen tuskan. Rasvaimu olisi vain huijaamista koska en laihduttanut niitä kiloja kovalla työllä. En ole rasvaimun arvoinen, koska minun pitää kärsiä.

Haravointia

Päätin sitten tänään aamulla lähteä porukoita tervehtimään. Onhan se kiva nähdä meidän koiraakin, mutta tottapuhuen halusin vaan kuluttaa kaloreita kotona koomaamisen sijaan. Olin jo eteisessä lähdössä kävelysauvojen kanssa kun annoin heikotukselle periksi. Porukoille on matkaa Vartiokylään n.12 kilsaa yhteen suuntaan. Pelkäsin, että pyörryn matkalla johonkin pusikkoon ja joudun soittaa kyydin isältä. Ja toisaalta tuli aika mummo-olo kun katsoin itseäni peilistä käsisauvoineni.
Kaivoin pyörän vaatehuoneen perältä ja mietin ainakin kymmenen minuuttia kannanko sen portaissa allas vai käytänkö hissiä. Hissillä pääsis nopeemmin, mutta eihän siinä kuluta yhtään kaloreita. Toisaalta hävettää herättää koko talo kun rämisen rappusia alas. Se pieni(siis valtavan suuri) ääni takaraivossa pakotti kuitenkin käyttämään rappusia. Oli aika mielenkiintoista kantaa se pyörä kuudennesta kerroksesta alas. Se pyöränrämä kolahti aivan varmasti joka ikiseen oveen. Olisin pääsänyt yhtä paljon meteliä jos olisin vaan pudottanu sen pyörän rappusia alas... Yritin olla mahdollisimman nopea kun hävetti niiin älyttömästi.
Poljin niin kovaa kun jaloista lähti, koska halusin kuluttaa mahdollisimman paljon kaloreita. Syke oli valtaosan matkaa 180 ja siitä tuli hyvä mieli vaikka silmissä sumeni. Käyn kotona harvoin, koska siellä on ruokaa ja äiti on koko ajan työntämässä kaikkea epäterveellistä mun lautaselle. Yritin vältellä ruokaa parhaani mukaan, mutta jouduin syömään palan leipää ja kulhollisen pastaa ketsupin kanssa. Jos en olis syöny mitään ni olisi alkanut taas valtava riita...
Kävin pihalla vähän väliä tupakalla kun oli niin ihana katsella syksyn tuloa. Meidän pihalla on valtava koivu ja pari vaahteraa, joten lehtiä oli noin metrin kerros maassa...melkein. Vähitellen ne lehdet alkoi vaivaamaan mua ja päädyin haravoimaan koko pihan. Olin hiestä märkä kun lähdin ajamaan kotia kohti. Jalat oli ihan maitohapoilla ni en jaksanu polkea nopeesti. Lopulta tuli kamalan kylmä kun tuuli meni takin läpi hikiseen puseroon. Siitä ei sen enempää...
Väsyttää niin paljon, että voisi mennä suihkun raikkaana nukkumaan.

Olo on kuin pullataikinalla

Argh! Mä paisun. Miksi en lopettanut syömistä kun läski alkoi näkyä. Jos olisin lopettanut syömisen edes pari viikkoa sitten ni en näyttäsi tältä. Iho on ainakin sentin paksumpi joka puolella. Reidet ja perse on paisunu ihan järjettömästi. Maha ja posket pullottaa. Ainoat luut mitkä näkyy on rintakehän luut, solisluut ja kylkiluut. Nekin näkyy vähemmän kuin ennen. Inhottaa kun reidet koskettaa toisiaan välillä kävellessä ja allit hankaa kylkiä.

En uskalla lähteä kaupungilla käymään tai edes lenkille. Tiedän, että muut ihmiset huomaa mun lihonneen. Sen näkee jo niiden katseista. Ne katsoo mun turvonneita kasvoja pidempää kuin aikasemmin. Hävettää. Haluisin olla näkymätön. Kun huomaan laihtuneeni ni itseluottamus kasvaa sen verran, että uskallan astua ovesta ulos. Mutta näin lihavana en halua tulla nähdyksi. Hävettää liikaa..

Mikään ei ole niin kammottava tunne kuin kontrollin katoaminen.

Punnitsin itteni perjantaina ja olin yllättyny ettei pano ollu noussut enempää. Painoindeksi on nyt 17,1. Ihan liikaa!!!

Ahdistaa!

Nyt on sellainen olo että mistään ei tule mitään. Täysin masentunut olo eikä mistään asiasta löydy ilon rippeitäkään. On tylsää, mutta väsyttää ja heikottaa niin kovasti ettei jaksa alkaa tekemäänkään mitään. En pysty ajattelemaan muita kuin ikäviä ja ahdistavia asioita. Tänäänkin sorruin suklaalle kun sitä oli kaapissa vaanimassa mua. Rahat on ihan loppu ja huolettaa vuokran maksu. Entäs sitten ens kuussa kun ei ole rahaa enää ollenkaan.. Ahdistaa. Pitäisi vielä jumpata ja käydä lenkillä. Joka ikinen päivä päätän jumpata illalla. Päivä menee miettiessä, että vielä niin ja niin monta tuntia ennen kun meen tuonne lenkkipolulle. Sitten se viivästyy puolella tunnilla kun ei jaksa lähteä. Sitten taas toisella puolella tunnilla.Jne... Lopulta hylkään koko idean tai päädyn jumppaamaan telkkaria samalla katsoen aamun pikkutunneilla. Siis miten vaikeaa voi olla lähteä lenkille.?! No big deal. Mutta kun on itsekurin viimeisetkin rippeet murentunu matkalle ni ei mistään tule mitään. Haluun vaipua koomaan että tämä masennus ja läskiahdistus poistuis mielestä. Kauhistuttaa huominen. Mitä jos huomenna on vielä huonompi olo.? Pitää vissiin nukkua vaan koko päivä. Siitä taas tulee kauhee morkkis kun ei ole saanut mitään aikaseksi.
Meinasin huomenna heivata kaikki ruuat kaapeista ja jääkaapista roskiin. Jätän vaan porkkanat, Pepsi Maxin, jugurtit ja jääkaapin lampun. Kuten Dr. Phil lausui viisaasti: "If it's not there, you can't have it." Ei se sen vaikeempaa ole. Teoriassa.
*möks*
Keksikää mulle jotain tekemistä... tylsyys...

Tahdon olla vielä lapsi

Olin tänään kaupungilla ja eksyin H&M lasten osastolle. Pikku tytöille on niin ihania mekkoja. Löysin aivan ihanan luonnonvalkoisen mekon, jossa oli kirjailuja edessä. Mahduin suurimpaan lasten kokoon, mutta se mekko näytti suurelta kun sitä käsissäni hypistelin. Siitä kahta kokoa pienempi oli täydellinen. Sen kokoinen haluan olla. Sen kokoinen olen joskus ollut. Enpä enää.. Se valkoinen mekko oli viattoman ja puhtaan näköinen. Sellainen haluan olla: puhdas ja viaton. Kaikki lihas ja rasva luiden päällä on ylimääräistä. Ylimääräinen on tarpeetonta ja likaista. Kun olen "puhdistautunut" tästä ylimääräisestä rasvasta voin vihdoin hengähtää ja pysähtyä. Silloin tulen olemaan tyytyväinen elämään.

Sekavaa...

Kamalan vaikea tunnustaa lääkärille että kaikki ei ole kunnossa ja tarvitsen ehkä apua. Mielessä pyörii vaan että ottavatko he minua tosissaan. Tahdon, että minua kuunneltaisiin. Mutta sitten pitää harkita sanojaan ettei asiat ohjat lähde käsistäni. Haluan pitää vallan itselläni. Jos kontrolli katoaa niin kaikki murenee palasiksi. Sama juttu syömisen kanssa. En tahdo, että edes ehdotetaan sairaalahoitoa saatikka sitten pakkohoitoon joutumista. No, ei siitä ole ollut edes puhetta lääkärin kanssa. Eli nou hätä. Tai ainakin luulen niin...
Tähän piti kirjottaa jotain tosi tärkeetä, mutta kun ei prkle muista että mitä.
Tuntuu, että aivot protestoi ravinnon puutteen takia. Mahdoton tehdä pieniäkään päätöksiä ja mieli vaihtuu koko ajan. Lähden lekille, en lähdekään. En ota rauhottavaa, kylläpäs otan. Syön sen omenan, en varmasti saa syödä. Sitten pää menee lukkoon. En muistakaan mitä ajattelin ja alkaa ärsyttää kun en muista mitä päätin seuraavaksi tehdä. Ja tätä tekstiäkin on ollu hirmu vaikea kirjottaa kun ajatus katkee kesken lauseen. *sorry, sekavaa tekstiä*
Tänään tulikin tosi laadukas teksti... ;)

Kauppareissu

Tänään kävin kaupassa kun edellisestä kerrasta oli jo yli viikko kulunut. Jollain tapaa rakastan kauppareissuja. Kun edellisenä iltana suunnittelen mitä pitää ostaa niin mielen valtaa hyvä olo. On vaikea mennä illalla nukkumaan kun innostus huomisesta kauppakäynnistä pyörii mielessä. Minkä takia pidän kaupoista vaikka vihaan ruokaa? Ensimmäiseksi on vaan niin mukava katsella kun ihmiset lastaavat ostoskärryihinsä rasvaisia ja epäterveellisiä ruokia. Menevät sitten mutustelemaan niitä kotiin ja lihoavat. Eihän ne edes katso mikä tuote on kevyin ja terveellisin. Näin minun ajatuksen kulku juoksee, totuus on eri asia. Toiseksi tulee voittaja fiilis kun pystyy välttämään kaikki houkutukset ja ruokakori täyttyy vain turvaruuista. On myös ihana katsella ruokapaketteja ja miettiä mille ne ruuat maistuvat. Koitan tuoda mieleen mille kääretorttu, murot, toffee vanukas,yms maistuvat. Tänään ostoskoriin tuli porkkanoita, 1% viili, 4 juotavaa jugurttia. 2x1,5l Pepsi Maxia, Läkerol Dents Caramel ja Strawberry-askeja ja mango sorbettia. Niilla selviän taas yhden viikon. Nuo Läkerol Dentsit on huippuhyviä! On mukava mutustella pastillia röökillä käymisen jälkeen, että paha maku lähtee suusta. Ja niissähän on xylitolia eli tupakan aiheuttamat hammasvauriot korvautuvat sillä ;) juu

Olen liian väsynyt tuosta kauppareissusta ja Kauhajoen tapahtumista niin en edes jaksa alkaa purkamaan pahaa oloani. Lyhyesti vointini tällä hetkellä: jalat kuin lyijyä, maha turpeena kuin jalkapallo, itkettää.

Osanottoni

Osanottoni Kauhajoen uhreille. Menehtyneille, omaisille ja silminnäkijöille.
Mitä muuta tässä osaisi sanoa. :´(

Blaah..

Mikään ei ole niin ahdistavaa ja inhottavaa kuin se, että on ottanut 3 kertaa yli sallitun määrän laksoja eikä ne ole toiminu 36 tunnin jälkeen. Tuntuu, että taju lähtee kun kouristelee mahaa niin pahasti. Olen jo ollu koukussa laksoihin monta vuotta ja joskus otin laksoja yliannostuksen viikoittain melkein puolen vuoden ajan. En suosittele... Siitä on jäänyt niin ikäviä seurauksia, että melkein itkettää..
Tänään on syömiset onnistnu paremmin ku aikaisempina päivinä. Kalorit taitaa jäädä alle 400.
Mutta nyt seuraamaan loppua Australian huippumallista :) En ole koukussa telkkariin, en.

Minun tarina

Kaikki ongelmani alkoivat kun kehitin jostain ihmeestä itselleni masennuksen 5 vuotta sitten. Olen nyt 23v. No, en sitä itselleni kehittänyt vaan sain sen kärsittyäni koulukiusaamisesta koko pienen elämäni. Aloin purkamaan pahaa oloani syömättömyydellä ja siitä alkoi anoreksia. En suunnilleen tiennyt mitä anoreksia tarkoittaa kun oireiluni alkoi. Sitten se syömättömyys vain karkasi käsistä. Alkoi pakonomainen liikunta ja asetin itselleni kalorirajat. Kaikki rasva ja herkut jäi pois. Päädyin sairaalaan kun BMI meni 14 puolelle.
Siitä lähtien en ole osannut ajatella ruokaa muuna kuin vihollisena ja yksikään gramma ruokaa ei mene kurkustani alas aiheuttamatta ahdistusta. Kuviin astui mukaan lääkkeet, terapia, itsari yritykset ja sairaalahoidot. Olen ollut välillä hoidossa Aurorassa, välillä Lapparissa. Kertaakaan en ole vielä saanut intoa parantua. Haluaisin, mutta en osaa... siis parantua.
Tällä hetkellä käyn psyk. lääkärillä silloin tällöin. Masennus on kova ja anoreksia on vienyt minut mennessään. Haluan laihtua niin kovasti! Haluan olla taas 43kg. Olen 173cm ja painan luultavasti 50-51kg. En ole vaa'alle uskaltanut mennä.
Lopuksi haluan pyytää anteeksi mahtavan surkeaa kirjoitustaitoani. Tuntuu, että aivot ovat surkastuneet vuosien myötä, koska ei ole mitään hajua yhdyssanoista ja lauseiden muodostaminen on tosi hankalaa.

Itsekuri kadoksissa

On jo neljäs viikko meneillään kun vannon joka ilta itselleni, että huomenna aloitan laihduttamaan ja paastoamaan kunnolla. Kuitenkin joka aamu se lupaus menee roskikseen. Aamulla syön kaurapuuron. Lisään ainakin 4 rkl sokeria ja 1,5 dl vadelmahilloa. Kylläinen olo kestää noin 10 min -> makeanhimo iskee. Sitten löydän kaikkea hyvää syötävää. "Voin syödä vielä tämän pullan kunhan syöminen loppuu siihen tältä päivältä." "No, nyt en ole syönyt mitään tuntiin ni saan jotain pientä ottaa." "Huomenna olen kuitenkin syömättä koko päivän ni voin tehdä vielä yhden voileivän." Ja tämä ajatuksen kulku jatkuu koko päivän. Syödyt kalorit nousevat 1500-2000. Ei mitään itsekuria!

Aikaisemmin olen pystynyt välttämään houkutusta ja syönyt n. 300kcal päivässä. Joskus vielä vähemmänkin.

Tämä valitus on niin säälittävää. Voi nyyh jos on itsekuri hävinnyt! Painoindeksikin on noussut 17 puolelle. Prkl! Ei siitä valittaminen auta yhtään. On vain otettava härkää sarvista ja ryhdyttävä tuumasta toimeen. Ensimmäinen päivä on aina vaikein laihdutuksen aloituksessa. Kun selviää ensimmäisestä päivästä ni tulee sellainen voittaja fiilis. Tarttee vaan tehdä se päätös once and for all.

Ensimmäinen

En osaa vielä omaa taustaani kertoa kun tän blogin luomiseen meni niiiin helkutin kauan. Pää tyhjeni ajatuksista taas kerran.
Olen miettinyt jo kauan blogin alottamista, mutta rohkeus ei ole riittänyt. Hirmuinen pelko, että joku tuttu löytää tämän. Mutta on pakko päästä johonkin vuodattamaan näitä ajatuksia, mitkä velloo päässä.