Aamun ensimmäinen tupakka

Ah, mikä onkaan ihanampaa.. Joka aamu sama rutiini. (No, normaaleille ihmisille klo.11 on jo päivä, mutta minä nousen vasta silloin sängystä.) Menen suoraan sängystä naulakolle hakemaan toppatakin ja puputossut. Sitten suunnistan suoraan parvekkeelle polttamaan päivän ensimmäisen tupakan. Siitä tulee ihanan heikko olo ja alkaa pyörryttää. Tunto katoaa käsistä ja jaloista. Tuntuu kuin olisin höyhenen kevyt.

Mun jääkaappi on melkein tyhjä. Mulla on vaan tonkka mehukeittoa ja pari jugurttia ja hedelmiä. Mut ajattelin, että jos

en mene kauppaan ni sinne kassiin ei eksy mitään ylimääräistä mukaan. Paljon turvallisempi olo kun ei ole mitään ylimääräistä täällä kotona. Mutta nyt mulla on koko ajan mielessä, että pitäisi mennä kaupassa käymään. Mietin mitä sieltä pitäisi ostaa. Se vaivaa mun päätä koko viikonlopun. Ja viikonloppunahan ei saa käydä kaupassa.. Liikaa ihmisiä.

Argh, söin eilen irtokarkkia.

BMI15,9

(+400g)

Eilen lääkärissä

En jaksanut millään kirjoittaa eilen kun nukuin melkein koko päivän. Heräsin eilen aamulla 8.10 (!!!) kun puhelin soi ja lääkärin toimistolta soitettiin, että voisinko tullakin jo tänään klo 9.30 kun torstaina lääkäri ei voi tavata potilaita. Siis ihmiset on julmia! En mä saa läskiä persettäni noin aikasin sängystä ylös. Sanoin sitten ääni hakusessa, että voin tulla koska en halunnut suututtaa ketään. Oli aivan kamalaa nousta niin aikaisin. Olin niin väsynyt etten edes panikoinut lääkärin tapaamisesta. Ja se on todellakin ihme! Olen aina paniikkikohtauksen partaalla ennen lääkäriä.

Lääkäri meni taas samalla tavalla kuin aina aikaisemminkin. Valehtelin, että kaikki on ihan hyvin ja olen tyytyväinen elämääni. En edes ehtinyt tankata punnitukseen aamulla ni puntari näytti vähemmän kuin viimee kerralla, mutta onneksi lääkäri ei sanonu siitä mitään. Reseptit uusittiin. Lääkäri kysyi haluaisinko mennä osastolle opettelemaan syömistä ja kokeilemaan vähän voimakkaampia mielialalääkkeitä, mutta kieltäydyin taas. Kai sen lääkärin pitää kysyä sitä. Rutiinikysymys. Taisin sanoa jopa 10 lausetta koko 30 minuutin aikana. En vaan uskalla puhua etten paljasta liikaa itsestäni. Enkä halua puhua. Ei siitä mitään hyvää voi seurata jos kerron miten paha mun on olla. Ne vaan lukitsee mut taas sinne hiton Auroraan... Ei kiitos!

Kun tulin kotiin ni menin suoraan peiton alle kun olin vaihtanut lämpimät kotivaatteet päälle. Aina lääkärin jälkeen tulee sellainen olo, että tekisi mieli vetää ranteet auki. Sen lääkärin silmistä näkee säälin. En halua olla säälittävä. Nukuin tunnin pätkiä, mutta en vain yksinkertaisesti jaksanut nousta ylös. Kun lopulta nousin ni oli aivan kamala olo kun tajusin miten olin heittänyt päivän hukkaan. Illalla kiersin 17km lenkin (mittasin sen autolla kerran). Tänään onkin jumissa jalat..

BMI15,8

(-200g)

Tunnustuksia

Tässä on tunnustuksia minusta. Kirjoitin vaan mitä mieleen tuli. Syy tähän tekstiin: sain viime kesänä terapeutilta tehtäväksi kirjoitta "tunnustuslistan" eli tunnustaa kaiken mitä on tehnyt. Tarkoituksena on kait tajuta, että tämä sairaus saa tekemään hulluja asioita. Nyt kun katson listaa ni paljon siihen tuli asiaa, enkä kaikkea edes kehdannut kirjoittaa. Suosittelen! Kirjoitin kyllä kaikkea muutakin infoa itsestäni mikä ei ole sairauteni syytä :) Siirrän tekstin jossain vaiheessa ihan ensimmäisiin postauksiin tai teen sille oman linkin.

Painoni on laskenut monta kertaa.

Painoni on noussut monta kertaa.

En ole pienimmässä painossa enkä suurimmassa painossa tällä hetkellä.

Olen laihduttanut ja pitänyt ne kilot poissa.

Olen laihduttanut ja lihonnut ne kilot takaisin.

Olen painanut alle 40kg.

Paino vaikuttaa mielialaani.

Laihduttaminen ja painon seuraaminen on pakkomielle minulle.

Punnitsen itseni päivittäin.

Kadehdin itseäni pienempi kokoisia naisia.

Olen mielestäni paljon isompi kokoinen kuin muut kokoiseni naiset.

Haluaisin, että minulla olisi lapsen vartalo.

Olen onnellinen kun minulla on nälkä.

Masennun kun syön ja tunnen oloni täysin epäonnistuneeksi syömisen jälkeen.

Olen käyttänyt erittäin vaarallisia lääkkeitä laihduttamisessa.

Olen paastonnut yli 5 päivää.

Olen ollut buliminen jossain vaiheessa.

Olen oksentanut joskus yli 10 kertaa päivässä.

Olen tällä hetkellä anorektikko.

Harrastan joskus liikaa liikuntaa.

Olen pyörtynyt nääntymyksestä.

Poltan.

Olen juonut alkoholia.

Olen ottanut reseptilääkkeitä itsemurhatarkoituksessa useita kertoja.

Minulla on diagnosoitu vaikea masennus ja anoreksia.

Syön masennuslääkkeitä ja paljon muita lääkkeitä.

Minulla on univaikeuksia ja otan unilääkkeitä.

Salailen elämääni lähimmiltä ihmisiltä mahdollisimman hyvin.

Lasken kaloreita.

Kaloreiden on jäätävä miinukselle joka päivä.

Välttelen ruokaa.

Vihaan ruokaa.

Vihaan että olen tällainen.

Olen mielestäni ruma useimmiten.

Haluaisin olla erinäköinen.

Olen tarkka ulkonäöstäni.

Minulla vähän on pisamia nenässä.

Olen 173 cm pitkä.

Olen kiroillut vanhemmilleni.

Olen karannut kotoani.

Olen sinkku, koska en edes itse kestä itseäni.

Olen kerran ihastunut poikaan, joka ei pitänyt minusta.

Rakastuin kerran tyttöön.

Olen pettänyt miljoona lupausta.

Olen pettänyt miljoona lupausta itselleni.

Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani.

Olen luntannut kokeessa.

Olen nukkunut koko päivän vaikka ei olisi tarvinnut.

Olen satuttanut itseäni tahallani.

Satutan itseäni jatkuvasti tahallani

Minua kaduttaa kaikki mitä olen tehnyt.. mutta silti jatkan.

Ei helv! Mä tiesin että lihoon.. No ainakaan lääkäri ei voi alkaa urputtaa.

Tämä päivä on ollu masentava. Tuo +400g asetti mustan sade pilven mun pään päälle. Join aamupalaksi batteryn ja sekin huuma hävisi jo iltapäivällä.

Yök, mä taisin juoda äsken pilalle mennyttä maitoa kaakaossa :( onneksi huomasin ajoissa..

BMI15,8

(+400g)

En jaksanut

En jaksanut todellakaan mennä sinne lääkäriin aamulla. Soitin kansliaan aamulla, että oon kuumeessa ni en pysty tulemaan. Enpä saanut huutoja, mutta tuli huono omatunto kun menin valehtelemaan. Torstaina uusi yritys. Olo on kyllä karsea kun kiersin liian pitkän lenkin eilen illalla. Kävin porukoilla hakemassa yhden vanhan vihkon ja kun kävelin takasin omalle kämpälle ni kiersin pidemmän lenkin. Aion tästä lähtien kiertää sitä kautta kun kävelen takaisin kotiin. Mutta nyt on jalat ihan jumissa ja oikea kylki. Imuroin äsken kun olen siinäkin lusmuillut ja sattui ihan sikana tuohon kylkeen.

Uskoin, että paino olisi jääny jumittamaan kun otin noita laksoja, mutta se olikin tippunu. Mutta heti kun syön jotain ni mun paino lähtee nousemaan, koska tuo painon lasku johtuu nestehukasta. Nyt nuo laksat hidasti taas mun suolen toimintaa ni ummetusta on odotettavissa ainakin viikon verran. Fiksu minä.. Panikoin vaan niin kovasti siitä ruuasta minkä söin sillon perjantaina. Torstaina on se lääkärikin ja pitäisi jotenkin tankata siihen punnitukseen. Apua!

BMI15,7

(-1kg)

viimeksi

mitattu

8 päivää

sitten

Ei enää ikinä.

En kyllä ota enää ikinä laksoja. Viime yö oli kamala. Otin eilen illalla 5 pilleriä ja sitten myöhemmin 3 lisää. Se oli liikaa. Sillon kun käytin säännöllisesti niitä laksoja ni otin 8-10 kerralla eikä nekään aina tehonnu. Nyt ne 8 pilleriä sai aikaan kamalat krampit. En jaksanut yöllä ryömiä sängystä vessaan vartin välein, joten makasin koko yön kaksin kerroin vessan lattialla. Tuskaa.. Olen joka kerta laksojen oton jalkeen luvannut itselleni, että en ota enää ikinä laksoja mutta repsahdan aina. Katsotaan käykö näin taas uudestaan. Huomenna on lääkärin tapaaminen, mutta en tiedä jaksanko raahautua sinne. Viime kerralla kiehahdin kunnolla kun tohtori luovutti mun hoidossa. Olen ilmeisesti peruuttamattomasti rikki..

Nyt en jaksa odottaa muuta kuin, että rakas Frasier alkaa telkkarista.

Olo on vähän parempi. Päähän koskee vaan jos käännän sitä. Eli on istuttava paikallaan eikä saa liikkua ollenkaan. Kivakiva. Olin parvekkeella tupakalla ja tiputin sytkärin. Kun kumarruin nostamaan sen ni tuntui, että pää räjähtää. Se oli jotain aivan sietämätöntä kipua. Onneksi buranat alkaa tehota. Mutta eipä taida tämä parempi olo kauaa kestää, koska otin kuuden aikoihin 5 laksaa. Söin eilen mielestäni aivan liikaa. Saan kauheet ahdistuskohtaukset jos syön liikaa kiinteetä ruokaa kuten leipää. Leipä ja kotiruoka on mun heikkouksia..

Mun tämän viikon projekti ei ole ollut mikään salaisuus. Ei ole ollut vaan aikaa kirjoittaa siitä enempää. Oon käyny hoitamassa isän työkaverin koiria kun ne on ollu perhematkalla. Onneksi se homma ei ole enää mun vastuulla kun en tässä kunnossa olisi jaksanut niitä lehmän kokosia koiria jaksanut pidellä. Rakastan koiria, ei siinä mitään. Mun vanhemmilla on koira, mutta se on pieni eikä siitä ole niin paljon vaivaa. Mut nää koirat oli isoja. Yksi painoi melkein yhtä paljon kuin minä. Ja niitä oli kaksi. Onneksi ne oli kilttejä ja pelkäsi muita koiria eikä kiskonu mua pitkin pitäjiä.. Mun piti ajaa sinne aamulla ruokkimaan ne koirat, laskea ne pihalle kaksi kertaa päivssä, käyttää ne ulkona kerran isolla lenkillä ja illalla ennen lähtemistä ruokkia vielä kerran. Kävin niiden koirien kanssa enemmän lenkeillä mitä olisi pitänyt. En voinut vastustaa kisusausta, koska halusin läydä koluamassa läheisen metsän lenkkipolut. Oli jotenkin parempi omatunto olla siellä lenkkipoluilla kun oli koiratkin mukana. Ne koirathan sitä liikuntaa tarvitsee! Nyt saa kyllä riittää koirat vähäks aikaa. Pupu on mun rakas <3

Se perheen äiti oli jättänyt mulle lapun pöydälle, että jääkaapista saa ottaa ihan mitä vaan. En tietenkään uskaltanut syödä toisten ruokia, mutta oli pakko kurkistaa sinne jääkaappiin. Sinne oli jätetty kaikkea makeaa mulle. Luuliko ne, että mä elän Arnoldsin donitseilla ja suklaakekseillä? Oli aika outoa olla vieraan perheen talossa ja mä olisin voinu tonkia niiden huoneet ja kaapit läpi. En tietenkään tehnyt niin, koska pelotti että niillä on jotkut piilokamerat siellä. Ei koskaan voi tietää ;)

Kamala olo

On aivan sietämätön olo. Eilen illalla alkoi kamala päänsärky taas pitkästä aikaa vaikka mulla ei oo melkein koskaan pää kipee. Oon ottanu kauheesti buranaa, mutta ei ole auttanu. En saanu nukuttua viime yönä. Nyt väsyttää kamalasti, mutta ei nukuta. Päätä viiltelee enkä voi mennä ulos. Ei ole voimia tehdä mitään ni on tylsää.

En tiedä kamalampaa oloa kun ei ole mitään tekemistä. Se johtuu niistä sairaaloissa vietetyistä viikoista ja kuukausista. Siellä piti vaan maata sängyssä koko päivän. Jos olin kiltti tyttö ja söin kaiken ni sain jopa lukea kirjaa. Jos olin tosi kiltti tyttö ja söin ruokani oksentamatta tai piilottamatta ruokaa hihaani ni sain mennä jopa 2 kertaa päivässä 15 minuutin kävelylle hoitajan kanssa. Jäin jatkuvasti kiinni jumppaamisesta, ruuan piilottelusta, oksentelusta ja kaikesta mahdollisesta ni multa otettiin kaikki oikeudet pois. Oli kamalaa tuijottaa vain niitä valkosia tai vaalean vihreitä seiniä. Useimmiten mulla oli hoitaja istumassa vieressä etten repinyt nenämahaletkua pois. Se oli kamalaa.

Nyt kun olen vapaa enkä keksi mitään tekemistä ni tulee kamalan ahdistava olo. Pitäisi nauttia vapaudesta kaikin mahdollisin tavoin sillä ei voi koskaan tietää milloin joutuu takasin sairaalaan...

On ollut kamalan kiireistä olevinaan vaikka minulla ei ole ollut kuin yksi projekti, minkä takia olen joutunut ajamaan autolla ympäri kaupunkia. Olen ihan poikki. On ollut ihan hyvän kun saa ajatukset pois tästä kaikesta paskasta. Ja saa keskittyä johonkin muuhun paskaan. (sori) Huomenna vielä yksi keikka ja olen valmis. Jipii... Odotan huomista iltaa, että pääsen kotiin, vaihtamaan lämpimät kotivaatteet ja katsomaan missatut telkkariohjelmat.

Tuli tosi haikea mieli kun kirjoitin tuon "historiani". Ikävä Sannaa ja balettia. Eksyin katsomaan vanhoja paperivalokuvia ja tuli itkuinen ilta.. En edes halua ajatella nuoruuttani, koska siihen mahtuu paljon kurjuutta. Hassua miten muistan vain ne huonot tapahtumat. Muistan miten kiire oli. Koko ajan piti juosta johonkin. Koulussa istuin aina viimeisellä tunnilla penkin reunalla ja ampaisin salamana matkaan kun kello soi. Baletissa piti pyöriä ja loikkia. Sitten juostiin katuja pitkin seuraavaan harrastukseen. Sitten sukset jalkaan ja liu'uttiin latuja pitkin. Sitten laahustettiin kotiin. Ja huomenna kaikki uudestaan... Mutta sitten bäng!! Kaikki pysähtyi. Ei Sannaa, ei mitään. Kiire loppui ja päästin kaiken karkaamaan käsistä.

Voi luoja miten voi olla ikävä jotain. Tulee sellainen levoton olo käsiin ja yläkroppaan, että haluaisi kuoriutua omasta nahasta pois. Niin ikävä tulee kun ajattelee rakasta.

Mistä kaikki alkoi

En tiedä onkohan minulle jo syntymähetkellä määrätty, että minusta tulee isona anorektikko.?. Olin aivan tavallinen lapsi. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut ennen serkkuni kuolemaa. Siitä myöhemmin. Kiusaamisesta muistan vain sen, että minua kiusattiin, koska isäni on kotoisin Englannista. Iskä on asunut jo 36 vuotta Suomessa ja olen minäkin täysin suomalainen. Mutta silti minua pilkattiin kun pojat sano että "ei Cassie ymmärrä Suomea kuitenkaan kun sillä on tollanen nimikin". Se mulle jäi mieleen pitkäksi aikaa ja pidin itseäni erilaisena vaikka mähän olen täysin Suomessa kasvatettu ja suomalainen. Mutta opettajatkin katsoi vähän kieroon mun nimeä ja yrittivät sitten hienosti lausua sen englanniksi. Se mua hävetti kamalasti. Kyllä mä oon ollut vähän erinäkönen muista mun kavereista. Sillon pentuna mulla oli käsivarren paksunen tummanruskea tukka melkein peppuun asti ja isot ruskeat mollukka silmät. Ja mä olin aina puol metriä muita pidempi. Oikeastaan nuo tuntomerkit pätee vieläkin, paitsi että muut on ottanu mut kiinni pituudessa ;) Koulukiusattu en ollut, mutta ehkä vähän syrjitty alkuun. Kasvatin sitten luonnetta. Se luonne karisi myöhemmin matkan varrelle sirpaleina kun masennus astui kuvaan...

Olen jo maininnut, että olen harrastanut balettia. 7 vuotiaana aloitin ja 14 vuotta ehdin harrastaa. Se oli ainoa harrastus joka jäi... Aluksi treenejä oli 5 kertaa viikossa, mutta lopulta ne väheni kolmeen kertaan viikossa. (tosin korvasin loput treenit salaa omassa huoneessa kun en päässyt salille...) Yläasteen alussa aloin pihistellä vähän syömisissä, mutta ihan vähän vain. En millään sairaalla tavalla kuin myöhemmin. Halusin vain pysyä hoikkana. Samanlaisena kuin ne ihanat isot balleriinat. Eli ammattilaiset :)

14-vuotiaana syömisongelmat alkoivat pahentua. Karsin kaikki herkut pois. Ei sokeria. Ei rasvaa. Ei mitään ylimääräistä. Tuijotin baletti treeneissä itseäni jatkuvasti peilistä. Vertasin itseäni treenikavereihini. Halusin olla kaikkein pienin. Kaikkein ohuin. Panostin kaikki voimani tanssiin. Olin aina viimeisenä lähdössä treeneistä, koska halusin imeä sisääni kaikki neuvot ja ohjeet. Baletti vei minut mennessään. Joskus jäin treenaamaan alakerran punttikselle vielä baletin jälkeen. Annoin luvan itselleni lähteä vasta kun tehnyt 100 sitä ja 100 tätä liikettä.

Olen harrastanut myös hiihtoa. Ala-asteen liikuntatunnilla vihasin hiihtoa, koska en osannut hiihtää. Kerran päätin vaan mennä ladulle, koska kuntoa olisi saatava kohotettua. Liikuntatunnilla olin hiestä märkä jo parin metrin jälkeen, joten hiihtämään vaan. Mutta yksin hiihto sujui mahtavan hyvin. Aloin rakastamaan sitä "rääkkiä" kun sain hiihtää kunnes yskin keuhkot ladulle. Muistan kun yläasteella menin viikonloppuisin ja vapaapäivisin ladulle. Pian olin jo kilpailemassa. Menestyin hyvin, mutta... anoreksia. taas... Tämä harrastus loppui kun jouduin ensimmäiseen pakkohoitoon. Vanhempani eivät päästäneet minua enää ladulle, koska saivat tietää että hiihdin vain kuluttaakseni hulluna kaloreita.

Yläasteella pelkäsin kuollakseni että alan saamaan naisellisia muotoja. Tarkistelin koko ajan peilistä ettei rasvaa alkaisi muodostumaan vääriin kohtiin, mutta peilistä katsoi takaisin Cassie 171cm pituisena löysissä 32-koon trikoissa. Mutta miten hyvälle näytinkään kun katsoin salin peilistä itseäni. Juuri sopiva. Hyvä, ajattelin itselleni. Sain kehuja liikkeistäni. Opin kantamaan itseni eri tavalla. Olin keijjukainen. Liikuin kuin höyhen. Tästä alkoi lihomisen pelko, koska en halunnut menettää liikkeitteni keveyttä.

Yksi elämäni vaikeimmista päivistä oli se kun sain kuulla, etten ollut enää tervetullut treeneihin. Hyvin pian treenikiellon jälkeen matkustin jo lanssilla M1-lähetteen(pakkohoitolähete) kanssa sairaalaan. Tämä oli ensimmäinen treenikielto kolmesta. Välillä sain katsella muita kun itse istuin penkillä. Välillä en saanut astua saliin varpaallanikaan. Opettajani oli "yhteistyössä" lääkärini kanssa ja ne teki suunnitelman, että minun oli nostettava paino tiettyyn lukemaan ennen kun saan osallistua treeneihin.

Pyrin täydellisyyteen kaikessa: koulussa keskiarvo ei saanut missään nimessä olla alle 9.5, hiihdossa oli voitettava, balettiharkkoja ei saanut missata ikinä. Kun aloin kiinnittämään huomiota painooni, tuli siitäkin yksi täydellisyyteen pyrkiminen. Muuta elämääni ei mahtunutkaan. Olin aina menossa johonkin. Kävin kotona nukkumassa ja lukemassa läksyjä. Kun laskee yhteen baletti+kilpahiihto+pakko oire häiriö=anoreksia. Näin kävi minun kohdalla. En tarkoita, että kaikilla käy näin!

Olin 16 kun serkkuni kuoli autokolarissa. En halua kertoa siitä paljoa. Vain että kuski oli kännissä, ajoi katon kautta ympäri mäntyyn, tappaen kaikki 3 autossa ollutta. Siitä alkoi minun alamäki. Olen ainut lapsi ja serkkuni ovat olleet minun "siskojani". Sanna oli minulle kuin isosisko. Me nähtiin harvoin, mutta tiedettiin kuitenkin toistemme asiat. Ainakin melkein... Olin jo kauan puntaroinut kertoisinko hänelle syömisongelmistani, mutta en ehtinyt. Kyllä hän tiesi, että olin ollut sairaalassa mutta ei sen enempää. Olisiko hän ehkä ollut onnettomuushetkellä minun kanssa juttelemassa eikä siinä autossa????

Sannan kuoleman jälkeen menin lukkoon. Ei siskoa enää. En tiennyt ulkomaailmasta mitään. Masennuin ja vetäydyin omiin oloihini. En jaksanut enää tavata kavereita. (Tämä selittää miksi minulla ei ole enää tuttuja tai hyviä kavereita Helsingissä.) Tuntui, että olin menettänyt puhekykyni. Kaikki oli niin vaikeaa. Syöminen, puhuminen, opiskeleminen.. eläminen. Seurasi useita sairaalajaksoja. Itsariyrityksiä. Ja muuta yhtä mukavaa.. Aloin inhoamaan itseäni. Aika kului. Pääsin kuolemasta yli. Keskityn vain vihaamaan itseäni.

Ne luuli, että voisivat ottaa sinut multa pois, mutta voin aina sulkea silmäni ja ottaa sua kädestä kiinni.

Ne luuli, että voisivat ottaa baletin multa pois, mutta voin aina sulkea silmäni ja pyörähtää piruetin.

Voin ottaa sua kädestä ja pyörähtää piruetin kanssasi pilven reunalla.

Tästä enempää en varmaan kirjoita, koska tulen hulluksi muuten. Aikajärjestyksestä ei mitään hajua. Siirtelen lauseita, mutta teksti menee entistä sotkuisemmaksi.

kylmä

Oon ihan jäässä. Edes läppäri ei lämmitä sylissä. Haluisin mennä nukkumaan, mutta on liian kaikaista eikä unilääke ole halunnut vaikuttaa.. Mun oikean käden sormet on ihan siniset ja tönköt. Laitan kädet välillä perseen alle, mutta sitten perse jäätyy.

Huomenna on taas menoa kaupungilla. On käytävä kaupassa ja kelalla. Aamulla pitää herätä aikaisin (siis liiian aikaisin) ja soittaa yhteen paikkaan. Mulla on ens viikolla yksi miniprojekti :) Ihan mukavaa kun on jotain tekemistä. Aloitetaan ihan pienestä. Ja kaupungilla on aina kiva käydä vaikka silloin astuu kuvaan kamala ihmispelko. Onneksi ei ole enää paljon tuttuja joihin voisi törmätä. Aina kyllä voi joku tulla vastaan. Se pelottaa. Onneksi hesassa on helppo kadota ihmismassaan. Joku kysyi, että eikö mua ahdista hesan ihmispaljous kun pelkään ihmisiä. Mulla se ihmispelko toimii sillein hassusti, että tuntemattomat ihmiset toimii suojana mun ympärillä ja katoan niiden keskelle. Olen muutenkin hassu :)

Ja tottakai mä olin sitten lihonnut eilisestä. Kilo kahdessa päivässä oli liian hyvää ollakseen totta. Ja tiedän, että se oli nestettä eikä läskiä. Mä haluan eroon mun jalka läskeistä ja lihaksista. No, ennemmin läskeistä koska lihakset kuluttaa kaloreita. Mut mulle on jäänyt tanssista kauheet reisilihakset ja haluun ne veks. Onneksi reidet ei enään kosketa toisiaan, mutta silti. Haluan ihan suorat ja tikut jalat. Ei mitään muhkuraisia lihaksia. Okke, alkaa mennä turhan pinnalliseksi tämä teksti.

BMI16,0

(+200g)

Kurjaa...

Nousin tänään 13.50 sängystä. Hävettää ihan kamalasti. Heräsin jo ennen yhtätoista, mutta en jaksanut millään nousta ylös. Makasin vaan halvaantuneena silmät auki sängyssä ja moitin itteeni siitä kun olen niin hyödytön läski.. Olen vaan niin täysin uupunut, että en jaksa tehdä mitään. Käyn aina tietyin väliajoin tupakalla parvekkeella tai kadulla ja se on ollut itsestäänselvyys. Nyt on pitänyt kerätä voimia noin kymmenen minuuttia, että jaksaa mennä parvekkeelle tai pukea päälle ja kävellä rappuset alas ja takasin ylös.


On niin huono olo, etä alkaa välillä pelottaa että jokin on vialla. Olen tuhonnut elimistöäni niin kauan ja monta kerta oikein kunnolla. Aliravitsemus on vaurioittanut sydäntä ja maksaa. Lääkeyliannostukset on vaurioittanu maksaa myös. Ja ne ei parane ajan kanssa. Ne ei parane ikinä. Lääkärit ja hoitajat "pelotteli" aina, että tuhoan oman elimistöni kun näännytän itseäni. Pidin sitä vaan pelotteluna ja uhkailuna. Sitten kun kuuleekin lääkäriltä, että tuho on jo tapahtunut ni ei olekaan enää kivaa.

ikävä...

En silti jaksa välittää. Käyn säännöllisesti lääkärillä, verikokeissa, sydänfilmissä, jne. Olen hyvissä käsissä. Laihdutan kunnes olen taavoitteessa. En kestä itseäni näin.

Ainakin päivää piristi se, että paino on laskenut 500g eli kilon kahdessa paivässä.

BMI16,0

(-500g)

Ruokaa ja muuta.

Katselin tässä kämppääni. Mä keräilen tavaraa ihan liikaa. Jos löydän kaupasta jonkun uuden turvaruuan ni ostan kaapin sitten täyteen sitä. Tällä hetkellä mulla on jääkaapissa 6 tonkkaa mehukeittoa ja 12 tölkkiä Battery Strippediä. Niillä pärjää viikon tai kaksikin.

Syksyllä söin vielä omenoita, kun kauppoihin tuli niitä "jouluomenoita". Eli tummanpunaisia ja kiiltäviä. En muista lajin nimeä. En ole syönyt ainakaan kolmeen kuukauteen omenoita ja silti ostan aina 2 omenaa kun käyn kaupassa. Omenat seisoo hedelmäkulhossa ja heitän ne bioroskikseen kun olen käynyt hakemassa tuoreempia kaupasta. Ja sitten nekin joutuu taas bioon.. Nyt löysin omenan korvikkeeksi appelsiinit. Löysin sellaisia tosi kirpeitä ja pehmeitä. Ne vaaleat ja kovat appelsiinit maistuu kamalan pahalle. Yök.. Ongelmana appelsiineissa on, että en pysty kuorimaan niitä kun olen repinyt kynsinauhani ihan verille. (Toisesta etusormesta olen onnistunut repimään ihon päästä irti. Sormiin satuu ihan hitosti muutenkin ja sitten vielä enemmän kun appelsiini kirvelee. Kaikkia kiinnostaa..)



Viime kesänä keräsin niitä sydämen muotoisia Muumi-tikkareita mitä myydään kaikissa kaupoissa. Söin välillä pelkästään 4 muumi-tikkaria päivässä. Pärjäsin. Ostin niitä tikkareita varastoon ja nyt mulla on niitä n.60.

Miksi mun pitää aina ostaa kaikkea varastoon?..? Mulla on miljoona ananaspurkkia, mutta en niitä käytä kun olen siihen kyllästynyt.


Ruoka-aiheinen postaus tänään.

Uskalsin astua vaa'alle tänään vakka se teki mulle helvetin ilkeen tempun eilen. Eli eilen aamulla kokeilin yövaatteet päällä, että mitä vaaka näyttää. Jos se on yhden kriittisen numeron alapuolella ni sitten uskallan riisutua ja ottaa virallisen painon. Numero näytti lupaavalle vaatteet päällä, mutta kun otin vaatteet pois ni vaaka näytti samaa painoa. Eli se huijasi!! Yleensä yövaatteet ja kello päällä vaaka näyttää 800g enemmän. Hiton ilkeä vaaka...

BMI16,1

Taas stressiä turhasta. Punasia viiltoja ranteessa ihan turhista syistä. Panikoin lihoisesta, mutta vaaka väittää vastaan. Uskonko vaakaa vai omia silmiäni? Valehteleeko vaaka- elektroninen vaaka? Vai valehteleeko silmäni- häiriintyneet silmäni? En tiedä mihin uskoa. Haluan jatkaa vaan eteen päin, tai siis alas päin..

Pelottaa, että karkoitan kaikki neljä (tai en tiedä monta teitä on ;) lukijaa pois jos kerron täysin rehellisesti kaikista tunteistani. Olen aina sensuroinut sanomisiani kun olen ollut hoidossa. Terapiassakin kiertelin ja kaartelin asioiden ympärillä. En uskalla edes päiväkirjaani kirjoittaa kaikesta!

Otin tiedot talteen tuosta kyselystä, minkä teetin viime viikolla. Menee varmasti vähän aikaa kun saan kirjoitettua järkevän tekstin. Osaan kirjoittaa todella sekavaa tekstiä. Siinä olen hyvä. Mutta en osaa pitää yhdestä aiheesta kiinni, kuten esimerkiksi kertoa mistä kaikki häröily alkoi. Yhdeltä istulmalta en osaa kirjoittaa selkeää tekstiä.. sen ovat varmasti kaikki huomanneet.

Tyhjää tilaa

Olen koko päivän taas järjestellyt tavaroita. vaatekomero ja pari isoa laatikkoa on taas järjestelty. Nauhotin digiboksiltakin kaikkia ohjelmia dvd-levyille, että katson niitä sitten myöhemmin. Mulla on nauhotettuna varmaan 10 eri tv-sarjaa kaikkine jaksoineen, mutta en ole vielä katsonut mitään. Nyt mahtuu boxille uutta ohjelmaa.

Mulla on jokin pakkomielle ollut aina, että on pakko pitää kaikki tavarat tietyssä järjestyksessä. On pakko raivata tyhjää tilaa. Ei saa olla mitään turhaa tavaraa viemässä tilaa. Ei saa olla mitään ylimääräistä esillä, koska silloin on sotkuisen näköistä. Jääkaapissa ei saa olla mitään ylimääräistä. Minulla ei ole voita, öljyjä, sinappia tai mitään muuta mikä kuuluu melkein kaikkien jääkaappiin. On minulla yksi salaattikastikepullo. Se on mennyt vanhaksi viime kesänä ja käytän sitä pilaamaan ruokia. Jos olen ostanut jotain ylimääräistä tai saanut vaikka äidiltä jotain kiellettyä ruokaa ni kaadan tuota salaattikastiketta sen ruuan päälle. Ei tee mieli mennä dyykkailemaan roskiksia. Tiskejä ei saa kerääntyä ikinä lavuaariin. Jos, huom. jos, kokkaisin itselleni jotain ni en voisi syödä ennen kun tiskaisin kattilat ja muut. Niin teen aina vanhemmillakin.

Hävettää tunnustaa, että käyn välillä siistimässä pupunkin kotia. Se levittää ruokaansa ympäri häkkiää, mutta minäpä laitan kaikki porkkanatikut ja muut suoraan riviin. Pupulla on oma room service ;)

Ahdistaa kun on niin iso olo. En halua edes katsoa peilistä itseäni kun mun naama on niin levinny..

Itku tuli. Silmät on ihan turvonneet ja punaiset. Niitä kirvelee kun ne laittaa kiinni. Mua alkoi ahdistamaan tulevaisuus ja tuli sellainen epätoivoinen olo. Haluaisin, että kaikki jatkuisi samanlaisena. En halua opiskelemaan tai töihin. Haluan olla kotona ja homehtua kuntoutustuella(sairaseläke kuulostaa liian seniorilta minun ikäiselle). En kestä muiden ihmisten katseita. Ne arvosteee kuitenkin minua. Tiedetään, olen oudon näköinen ja läski.. En jaksa puhua muiden kanssa. En jaksa keskittyä mihinkään. Mulla ei ole mitään mahdollisuutta nousta joka päivä 6.30 että ehtisi töihin tai kouluun 8.00. Saan olla onnellinen jos aamutupakalla on käyty ja hampaat on pesty puoleenpäivään mennessä. Onneksi olen vielä turvallisesti saikulla, eikä ole lääkäri ehdotellut mitään. Mutta tiedän, että se päivä tulee. Pelkään sitä.

Haluisin mennä jo nukkumaa, mutta en voi. Jos valvon myöhään ni nukunkin myöhempään. Mitä myöhempään nukun ni sitä myöhempään voin siirtää syömisen. Se on Game Plan huomiselle.

Seko..

Tänään laitoin itselleni teetä aamulla. En ole pitkään aikaan kurkistanut kuiva-ainekaappiini, mutta nyt oli pakko kun kaivoin sieltä sen vihreän teen. Tee oli pahaa. En ei olisi pitänyt juoda sitä, koska alkoi harmittamaan nekin kalorit. On ollu kamala olo kun kaikki maistuu pahalle. Batterytkin maistuu pahalle. Mistä mä nyt saan energiani..

Jostain syystä aloin miettimään niitä makaroonipusseja ja kaurapuurohiutaleita siellä ruokakaapissa. Ne on niin nopeesti valmistettavissa. Ja niin lähellä. Tunsin ihan oikeasti kun ne tuijotti mua sieltä kaapin oven raosta. Paniikki! Otin ison mustan roskasäkin ja aloin tyhjentämään hyllyjä. Ensin heitin säkkiin makaroonit, nuudelit, spagetit, mannahiutaleet ja kaurapuurot. Ne on ruokia mitä joskus alan kaipaamaan. Kaappiin jäi joitain vanhoja jauhopaketteja mitkä olin ostanu kun muutin Tampereelle. Eli melkein viisi vuotta vanhoja ruokia. Ne oli tietysti menny jo vanhaksi eli mun koko ruokakaappi tyhjentyi!

Nyt on turvallinen olo. Kämppään jäi ruokaa: jääkaappiin(lähinnä valo, mehukeittoa ja batteryt),3 omenaa ja 5 pikapussia kaurapuroa. Kaurapuuro on hätävaraksi jos tulee tosi huono olo tai jos tulen kipeeksi.

Oikeesti tämä ruoalla leikkiminen menee hullummaksi ja hullummaksi. Olen ehtinyt jo vuosien ajan sekoilla, mutta en halua lopettaakaan. Tai haluan, että tämä elämä olisi helpompaa. Tai en tiedä. En vaan halua elää..

Viime yönä olin lenkillä ja raahasin itseäni kotiin. Poliisiauto hidasti kohdallani,, mutta en muista mitä ne sanoi. Olisin halunnut kaatua maahan ja antaa polisien nostaa minut vahvoilla käsillään ylös turvaan. Mutta ei. Pitää esittää vahvaa vaikka tarjotaan apua.

Apua en ole saanut lukusilta hoitoreissuilta.

Masentaa ja haluaisin viiltää, että tunteet turtuisivat.

Huoh..

On aika tylsää. En keksi mitään järkevää kirjoitettavaa. Olen koomannut sisällä koko päivän ja pää on ihan tyhjä! Eli mitään luovaa kirjoitusta ei ole luvassa tänään. Tai milloin olenkaan kirjoittaut jotain luovaa?.?... Olen paastonnut eilisen ja tämän päivän, koska on aivan järkyttävä ahdistus päällä tämän viikon syömisistä. Ja eniten siinä suututtaa, että en olisi edes halunnut syödä eikä olisi tehnyt mieli syödä mitään. Kaikki kyyläsi ja oli pakko syödä. Ei ole mun vika, mutt kaikki on aina mun vikaa. Turha valittaa...

Olen lukenut yhtä tosi jännittävää kirjaa melkein vuoden ja sain sen eilen illalla luettua loppuun. Lukemisessa on ollut monen kuukauden taukoja kun välillä ei vaan tee mieli lukea ja joskus iltaisin sammuu ennen kun pää osuu tyynyyn. Nyt talven aikana innostuin todella kirjan lukemisesta ja välillä oli pakko laittaa kirja kaappiin piiloon kun se oli niin pelottava. (En muuten kestä kauhua lainkaan jos joku ei tiennyt.) Mutta kauhukirjoja on ihana lukea kun ne voi laittaa piiloon aina välillä ja kerätä rohkeutta lukea uudestaan :) Tai ei tämä ollut edes kauhu kirja vaan tosi tosi jännittävä.. Nyt harmittaa kun se kirja loppui, mutta perjantaina kävin ostamassa 'Stalinin lehmät' kirjakaupasta ni voisin aloittaa uuden lukemisen. Onko se hyvä?

Heh, aamulla pupu rummutti jalallan eli jotain pelottava oli tapahtumassa. En tiiä mitä mörköjä se täällä asunnossa kuuli tai näki. Mutta jotain se säikähti ja lähti sitten karkuun annettuaan sen "varoitus rummutuksen". Kuulin vaan kun pupun kynnet luisu parketilla ja "kops". Meni vissiin mutka liian pitkäksi kun törmäsi sängyn jalkaan ;) Onneksi ei sattunut. Pupun älykkyysosamäärä pieneni taas parilla pisteellä.. Okei, ei saa olla ilkeä, mutta tämä oli ainut asia mikä hymyilytti tänään. Banaanin palanen kyllä paransi pipin.

Oho 8)

Mitä vittua mä kirjottelin tänne eilen illalla. Muistan kyllä ottaneeni illalla kokonaisen unilääkkeen puolikkaan sijasta, mutta siis ei mitään muistikuvaa tekemisistä. No ei ole eka kerta... Kirjotin myös toisen tosi sekavan ja tosi itsetuhoselta kuulostavan tekstin mutta onneksi se jäi luonnokseksi. Olen jo pitkään miettinyt kivaa galluppia eli pitää ilmeisesti vetää pää täyteen lääkkeitä että saan hyvän idean ;) No en tiedä on ko nuokaan kysymyksen vaihtoehdot mitään hyviä.

Ajattelin eilen etten uskaltaisi nousta vaa'alle koko loppuviikkoon, koska syömiset on menny niin yli. En ollut uskoa silmiäni kun astuin vaa'alle. Punnitsin viimeeksi tiistaina. Miten voi olla, että olen laihtunut 0,5kg vaikka olen syönyt yli 1000kcal ti, ke ja pe?!?! Olen liikkunut ja käynyt ne tappolenkit 2 kertaa päivässä, mutta syönyt kitenkin sen verran että mun järjen mukaan pitäisi lihota. Nyt on kyllä sellainen olo että olen lihonnut, koska tämä päivä oli painajainen.

Kaverini tuli Espoosta käymään täällä hesan puolella ja halusi mennä lounastamaan mun kanssa. Tää kaveri oli joskus yläasteella mun kanssa samalla luokalla ja ollaan aina välillä nähty. Kaveri on todella todella, siis todella, täynnä energiaa. Se vei minulta kaiken energian, koska tekohymyileminen ja keskusteleminen on raskasta. Puuh.. En tosissaan nauttinut tästä päivästä. Olen kiitollinen siitä, että joku haluaa olla kaverini ja jaksaa pyytää minua ulos vaikka olen niin masentavaa ja tylsää seuraa.

Käytiin syömässä. Laskin paniikissa kaloreita kun kaveri puhui lakkaamatta. Minä hymyilen, nyökkään päälläni ja sanon välillä "joo", "niin" tai "ihanko totta". Ahdistus iski kun keskustelu kääntyi minuun. Tämä kaveri opiskelee sairaanhoitajaksi ja tietää syömisongelmistani ja "mielenongelmistani". On niin kamalan vaikeaa kertoa ongelmista ja omista tunteista kaverille jota näkee ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ja ei pahalla mutta se kaveri on todella utelias ja tahtoo tietää kaiken, koska opettelee juuri niitä asioita koulussa. Oli tosi epämiellyttävää ainakin minulle.. Kun saatiin lounas syötyä ni kaveri halusi mennä shoppailemaan. Se meni minun kohdalta samalla tavalla kuin aina ennenkin. Seurasin kaveria kuin koiranpentu.. Itse katselin vain ympärilleni en koskenut mihinkään. En kehdannut. Käytiin ainakin sadassa vaate ja kenkäkaupassa. Sille se tuntui. Mutta Benettonilla oli pakko kokeilla ihan perus pitkähihasia paitoja. Jo toisen kerran tänään olin pudottaa silmät päästäni kun s-koko oli löysä ja xs-koko istui paremmin. Ja ostin vielä ihanan värin. Tuli mukava olo vähäksi aikaa, mutta se ei valitettavasti kestänyt kauaa kun kaveri piti saarnan, että mun pituisen ja ikäisen ihmisen ei pitäisi mahtua xs-kokoiseen paitaan.. En löytänyt mitään järkeä siitä saarnasta.

Vali vali vali... taas kerran.

BMI15,8

(-500g)

Viime päivät..

Tiistai oli aika lattea päivä. En tehnyt muuta erityistä kuin, että kävin porukoilla kakkukahveilla. Isä oli aika ovela. Se sanoi, ettei löytäny mun toivomaa skins-sarjaa Englannista tuliaisiksi. Mutta kun menin mun synttärikahveille ni keittiön pöydällä odotti kaksi dvd boxia joissa oli punainen rusetti. Isä huijasi mua ja antoikin ne synttärilahjaksi. Ilkeä isä ;)

Kakku oli pelottavaa. Onneksi äiti tietää ettei mulle kannata tehdä mitään tosi kermaista tai ällömakeaa kakkua. Olen saanut niiin monta raivaria ja pilannut omat juhlani etten muista enää.. Mutta silti kakku on aina kielletyä ja pahaa. Tuskaisesti söin sen jättipalasen, minkä isä leikkasi minulle. Se oli oikeasti neljännes koko kakusta. Mutta isälle en uskalla sanoa vastaan, koska isä on niin huolissaan. Söin ja väläytin vielä pepsodent-hymyn isälle. Kiitos, että lihosin ainakin kilon. En tietysti sanonut sitä ääneen..

En ole käynyt vaa'alla, enkä varmaan käy tällä viikolla. Tämä viikko on ollut painajaista syömisten suhteen, eikä se ole ollut minun vika. Tiistaina piti syödä kakkua kun porukat kyyläs. Eilen olin koko päivän kaupungilla äidin kanssa ja piti syödä 2/3 paninista, koska äiti ja sen kaveri (joka on sisätautilääkäri!!) kyyläs. Huomenna on mentävä syömään lounasta taas yhden kaverin kanssa. Eli siitä tulee jo yksin yli 1000kcal huomiselle. Oikeesti... Haluan ryömiä koloon maan alle niden läskien alle. Pitää kai sanoa hei hei bmi 15 ja totutella katsomaan bmi16 vähän aikaa taas.

Kiitos vielä kaikille onnittelijoille! En olisi uskonut että niin moni välittää <3

////7/ Edit Olen ihan unipilleri pöhnässä ja fiksuna ihmisena laitoin ton gallupin just nyt. Kommentoikaa että onko se tarpeeksi selvä ja hyvä. Alkaa mrnnä tunnelma hulluksi täällä päin.. mä en saa nyt jutun päästä kiinni. viitsiks joku kattoo et se on ookkoo. Mutta ei silla oo välii. Muuten miks mä oon täällä kirjoittamassa...nut sukellan höyhensaarille ja heitän noi unipillerit mäkeen ku saa ihmisen sekoo totaalisesti....

Paljon onnea minulle.

Okke, olen säälittävä. Ei saisi onnitella itteensä, mutta eipä ole muita lähettyvillä. Täytän tänään 24, mutta tämä tiistai tuntuu yhtä tylsälle kuin mikä tahansa muu tiistai. Ei ole yhtään sellainen olo, että tänään olis jokin ihmellinen päivä. Eilen soitin yhdelle kaverille ja hän onnitteli. Eli jipii! Onneksi tämä on vain yksi päivä ja huomenna ohi. En ole juhlatuulella, koska viime vuonna ei todellakaan ollut hauskaa. En jaksa koko juttua kertoa, mutta lyhyesti baarissa kaverit jätti mut koko illaksi yksin löydettyään uusia kavereita. Istuin yksin 2,5 tuntia ja join samalla ehkä liikaa. Kun lähdin kävelemään kotiin ni tottakai poliisit pysäytti mut kun en kävelly jalkakäytävällä vaan kadun laitaa pitkin. Sanoin että ne on vaihtanu paikkaa ja sain niiltä kyydin kotiin. Ne sano et se on mun synttärilahja. Jipii..
Tänään menen myöhemmin porukoilla käymään kun äiti on kuulemma leiponut kakun.

Just sopivasti olen lihonnut 200g synttäreilleni. Tää on tätä mun elämää. Ehkä mun ainut kaveri Temesta auttaa. Sen kakun ajatteleminen hermostuttaa kamalasti. En osaa laskea sen kaloreita. Apuaaa...

BMI16,0

(+200g)

Paleltaa kamalasti. Sormet ja varpaat on ihan kohmeessa. Sormet on vieläkin ihan sinipunaset. Jos oon koneella pitkään ni oikeen käden sormet menee ihan tunnottomiksi. Toivottavasti tämä kylmyys loppuisi. Alkaa viltit loppumaan, koska olen lisännyt sänkyyn jo kolme villa- ja fleecepeittoa.

Onneksi on olemassa tämä lämmin ja elävä pupupatteri :) Tosin Otolle tulee kuuma jos mä rutistelen sitä liian pitkään.. Ja se on tosi läski ni mun jalat menee kuolioon jos se on sylissä kauan.

Ja pitäisi ulos mennä tuonne kylmään. Taidan mennä käymään vanhempien luona, koska isäkin on jo palannut sieltä Englannista enkä ole saanut vielä tuliaisia. Jaa, kyllä mä haluan nähdä isääkin enkä vain tuliaisia saada ;) En pyytänyt oikein mitään erityistä. Sanoin vain ettei mitään makeisia. Se on yleensä mun vakio vastaus kun kysytään, että mitä haluan tuliaisiksi. Pyysin Skins 1&2 kaudet mutta en tiedä löysikö se niitä.. Nyt tekisi mieli paahtoleipää kun näin telkkarissa mainoksen, mutta en tiedä syönkö..

Kylmä!

Vihdoinkin painoindeksi on 15 alkuinen. Olen laskenut painoindeksejä, mutta en ole osannu päättää tavoitteesta. Tähän en ainakaan jää. En todellakaan! Olen niin iso ettei olo tunnu kiloakaan pienemmälle. Nyt on sellainen olo, että en pysty lopettamaan tätä häröilyä. Kaikki ajatukset ja tekemiset liittyy syömättömyyteen ja kalorien kulutukseen. Ei mun elämässä ole muuta pitkään aikaan.

Ihmettelen todella miksi en lihonnut siitä kun kävin äitin kanssa syömässä. Siis söin lähelle 1500kcal kerralla. Olen monta viikkoa syönyt 50-200kcal päivässä enkä kiinteää ruokaa melkein ollenkaan. En vo käsittää..

Oikeesti on liian kylmä. Mun asunnossa sisälläkin on kylmä. Mun kädet on muuttunu ihan sinertäviksi ja ne on kylmät. Tekisi mieli istua niiden päällä koko ajan että ne lämpenisi.. Ulkona on vielä kamalampaa. Alan tärisemään ihan holtittomasti jos ulkona on yli -5 astetta pakkasta. En voi sille mitään.. Vihaan kylmää ilmaa! En millään haluaisi lenkkeillä kun on pakkasta, mutta kun on pakko. Eilen oli kamalaa lenkillä kun oli paksu takki päällä ja silti kylmä. Hävetti kun en ollut mikään muodikas näky. Onneksi lenkki meni nopeammin kuin normaalisti, koska halusin mahdollisimman pian takaisin kotiin.

Nyt katsomaan Liisa Ihmemaassa digiboxilta :) Itsekin olen yhtä sekaisin aina eikä mun tarvitse edes hengitellä hookah-höyryjä tai maistella sieniä ;)

Mulla on muuten syndet huomenna.. Ei tunnu yhtään sille. Ja 24 on ihan liikaa! Voi kamala..

BMI15.9

(-500g)

Ei ole onnistunut tämä unirytmin korjaaminen. En vaan saa unta! Pitäisi mennä nukkumaan 22-23 välillä, mutta se ei onnistu ikinä. Siis voisin valvoa vaikka kuinka myöhään, mutta haluan nousta ennen puoltapäivää sängystä. On ollut mahdotonta nousta ylös aamuisin, koska menen ihan liian myöhään nukkumaan. Hävettää kun nousen ylös niin myöhään!

oi, ihana pupu :)

Hyvä kesti aikansa

Tiesin etten jaksaisi loputtomiin syömättä melkein mitään. Eilen oli aivan karmea olo. En jaksanut tehdä muuta kuin istua. Kävin viemässä roskatkin ja portaiden nuousu oli jotain aivan kamalaa. En suostu käyttämään tuota antiikki hissiä, koska 1. portaat kuluttaa kaloreita ja 2. se on antiikin ajoilta ja vaarallisen näköinen. Kun lopulta pääsin rappuset ylös ni tuntui etten saanut henkeä, jalat oli hyytelöä ja alkoi pyörryttää. Oikeastaan alkoi pyörryttää jo kolmannen toisen kohdalla, joten matka kuudenteen oli tuskaa. Kun sain oven takaani kiinni heittäydyin eteisen lattialle ja valmistauduin pyörymään. Silmissä näkyi mustaa ja korvissa humisi, mutta en pyörtynyt.

Säikähdin, koska olin luvannut lähteä äitin kanssa stokkalle katsomaan sille uutta ulkotakkia. Mitä jos mua alkaa pyörryttämään siellä? Siellä on paljon ihmisiä(ihmispelko->paniikki), tunkkanen ilma, paljon kävelyä, portaissa kävelyä... En halua pyörtyä missään kaupassa missä kymmenet ihmiset kyylää. Se on tapahtunut jo viisi kertaa aikaisemmin eikä kuudes kerta olisi yhtään vähemmän noloa... pyörryn tosi helposti jos verensokeri on alhaalla ja joudun seisomaan kauan..

Äiti ehdottaa aina, että mentäisiin syömään jossain ennen kun mentiin kauppaan. Tällä kertaa suostuin. Söin ja se oli virhe. Mulle tuli aivan kamala olo. Sekä psyykkisesti että fyysisesti. Alkoi kaduttamaan syöminen, koska en syönyt turvaruokaani vaan jonkun muun valmistamaa 'pahaa' ja 'vaarallista' ruokaa. Ja maha tuli älyttömän kipeeksi. Alkoi turvottamaan heti ja tuntui kun olisin ottanut 10 laksaa. Oli tuskaa kävellä kaupoissa kun olisi tehnyt mieli käydä makaamaan maahan kaksinkerroin. Aion kyllä ottaa huomenna laksoja, mutta en tiedä miten kestän niitä kramppeja..

En uskaltanut käydä tänään aamulla vaa'alla. Tiesin sen jo eilen kun söin. Lihosin aivan varmasti eilisestä. Tunnen sen. Olen niiin vihanen itelleni kun menin syömään eilen. Eilen aamulla mun paino oli alimmillaan 5 kuukauteen. Vai miten se sanotaan..? Painoin tämän verran viimeeksi 5 kuukautta sitten.

BMI16,0

(-200g)

eilen

Olin ihan sekaisin eilen. Löysin valkoisen pienen pyöreän pillerin lääkelaatikon pohjalta. Se oli opamox kun tarkistin netistä mitä se kirjain siinä pillerissä tarkoitti. Se lääke saa mut kuulemaan harhoja ja kaikkea jos en mee nukkumaan kun sen unettava vaikutus alkaa. No, kun oli pää sekasin ni näytti ilotulituksetkin kauniimmille kuin tavallisesti.




Tänään on aloitettava unirytmin korjaaminen. Eilenkin valvoin puoleen 5 vain, koska oli pakko siivota. Oli pakko kuluttaa kaloreita ja ulkona oli liian kylmä lenkkeilemällä tehdä sitä. Olen herännyt 11-12 aikoihin joka päivä tällä viikolla. Olen todella säälittävä. Jos en saa itseäni sängystä ylös ni se kertoo puuttuvasta itsekurista. Ei hyvä!

BMI16,1

(-200g)