sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Huoh..


On aika tylsää. En keksi mitään järkevää kirjoitettavaa. Olen koomannut sisällä koko päivän ja pää on ihan tyhjä! Eli mitään luovaa kirjoitusta ei ole luvassa tänään. Tai milloin olenkaan kirjoittaut jotain luovaa?.?... Olen paastonnut eilisen ja tämän päivän, koska on aivan järkyttävä ahdistus päällä tämän viikon syömisistä. Ja eniten siinä suututtaa, että en olisi edes halunnut syödä eikä olisi tehnyt mieli syödä mitään. Kaikki kyyläsi ja oli pakko syödä. Ei ole mun vika, mutt kaikki on aina mun vikaa. Turha valittaa...
Olen lukenut yhtä tosi jännittävää kirjaa melkein vuoden ja sain sen eilen illalla luettua loppuun. Lukemisessa on ollut monen kuukauden taukoja kun välillä ei vaan tee mieli lukea ja joskus iltaisin sammuu ennen kun pää osuu tyynyyn. Nyt talven aikana innostuin todella kirjan lukemisesta ja välillä oli pakko laittaa kirja kaappiin piiloon kun se oli niin pelottava. (En muuten kestä kauhua lainkaan jos joku ei tiennyt.) Mutta kauhukirjoja on ihana lukea kun ne voi laittaa piiloon aina välillä ja kerätä rohkeutta lukea uudestaan :) Tai ei tämä ollut edes kauhu kirja vaan tosi tosi jännittävä.. Nyt harmittaa kun se kirja loppui, mutta perjantaina kävin ostamassa 'Stalinin lehmät' kirjakaupasta ni voisin aloittaa uuden lukemisen. Onko se hyvä?

Heh, aamulla pupu rummutti jalallan eli jotain pelottava oli tapahtumassa. En tiiä mitä mörköjä se täällä asunnossa kuuli tai näki. Mutta jotain se säikähti ja lähti sitten karkuun annettuaan sen "varoitus rummutuksen". Kuulin vaan kun pupun kynnet luisu parketilla ja "kops". Meni vissiin mutka liian pitkäksi kun törmäsi sängyn jalkaan ;) Onneksi ei sattunut. Pupun älykkyysosamäärä pieneni taas parilla pisteellä.. Okei, ei saa olla ilkeä, mutta tämä oli ainut asia mikä hymyilytti tänään. Banaanin palanen kyllä paransi pipin.

3 kommenttia:

tthi kirjoitti...

Ui, tahon pupun :)

BlackMoment kirjoitti...

Tuo Stalinin Lehmät on todella hyvä ja pitää otteessaan. Ei sitä turhaan ole monet kehuneet. Kannattaa lukea myös Baby Jane ja Puhdistus samalta kirjailijalta.

helmi kirjoitti...

Kuten BlackMoment jo tuossa edellä totesi; Stalinin lehmät todellakin pitää otteessaan! Suosittelen ehdottomasti.
Hmm... itse sain luettua juuri viimeisimmän Harry Potterin ja tällä hetkellä prosessin alla on Marya Hornbacherin Wasted enkuksi.
Seuraavaks voiski ostaa tuon Oksasen Stalinin lehmät-kirjan hyllyyn (:
Kerrohan sitte, mitä oot itse tykkäillyt!