Sekavaa...

Kamalan vaikea tunnustaa lääkärille että kaikki ei ole kunnossa ja tarvitsen ehkä apua. Mielessä pyörii vaan että ottavatko he minua tosissaan. Tahdon, että minua kuunneltaisiin. Mutta sitten pitää harkita sanojaan ettei asiat ohjat lähde käsistäni. Haluan pitää vallan itselläni. Jos kontrolli katoaa niin kaikki murenee palasiksi. Sama juttu syömisen kanssa. En tahdo, että edes ehdotetaan sairaalahoitoa saatikka sitten pakkohoitoon joutumista. No, ei siitä ole ollut edes puhetta lääkärin kanssa. Eli nou hätä. Tai ainakin luulen niin...
Tähän piti kirjottaa jotain tosi tärkeetä, mutta kun ei prkle muista että mitä.
Tuntuu, että aivot protestoi ravinnon puutteen takia. Mahdoton tehdä pieniäkään päätöksiä ja mieli vaihtuu koko ajan. Lähden lekille, en lähdekään. En ota rauhottavaa, kylläpäs otan. Syön sen omenan, en varmasti saa syödä. Sitten pää menee lukkoon. En muistakaan mitä ajattelin ja alkaa ärsyttää kun en muista mitä päätin seuraavaksi tehdä. Ja tätä tekstiäkin on ollu hirmu vaikea kirjottaa kun ajatus katkee kesken lauseen. *sorry, sekavaa tekstiä*
Tänään tulikin tosi laadukas teksti... ;)