tiistai 7. syyskuuta 2010

joskus tuntuu vain helpommalle jos antaisin tälle hulluudelle periksi. Irroittautua ihan kokonaan tästä pelottavasta maailmasta ja vetäytyä oman pään sisään. Kaikki on liian vierasta ja vaikeaa. Haluan kotiin nukkumaan omanhajuisiin lakanoihini ja sulkea kaiken valon pois. Valokin muuttuu harmaaksi silmissäni enkä halua nähdä mitään.
En halua nähdä mitään enkä olla kukaan.

7 kommenttia:

Stacey kirjoitti...

minäkin haluaisin tehdä niin, vetäytyä vain.

iceblue kirjoitti...

Älä tee niin. Oikeasti. Sinulla on vain yksi elämä, ja sitä on vielä niin paljon käyttämättä. Kun se on ohi, niin silmissä ei vain vilahda "game over" ja "paina tästä aloittaaksesi alusta". Cassie-rakas, ei tule toista alkua.

Kukaan ei voi määrätä, mitä teet ainoalla elämälläsi, mutta toivoisin niin, että yrittäisit vielä ja ottaisit avun vastaan. Tiedän, että se ei varmasti ole helppoa ja sinusta varmasti tuntuu, että et pysty etkä jaksa, mutta et koskaan tule pystymään ja jaksamaan, jos hoet sitä mielessäsi kuin mantraa. Sinun ei myöskään tarvitse tehdä sitä ihan yksin - jos annat muiden auttaa.

Sinulla olisi tälle maailmalle vielä niin paljon annettavaa. Sinulla olisi vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Tiedätkös, maailma ei ole läpeensä mätä ja pelottava? Viime aikoina olen alkanut huomata, että hei, täällä on itse asiassa paljon hyviä ja kauniitakin asioita. Myöskään kaikki ihmiset eivät ole niin pelottavia, kun synkimpinä aikoinani kuvittelin. Toiset heistä jopa ymmärtävät, kuuntelevat ja antavat voimia jatkaa.

Miljoona lämmintä voimahalausta <3 olet mielessäni.

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas pitkästä aikaa. Yhteen aikaan seurasin blogiasi todella aktiivisesti, mutta nyt on koneen käyttö jäänyt todella vähäiseksi. Pidin itsekin blogia, mutta lopetin sen sitten, kun pelkäsin, että yksi ystäväni on saanut tietää, että juuri minä pidän kyseistä blogia.. On vaikeaa, kun ei voi mennä ja tehdä postausta, jossa voisi vuodattaa kaikki päivän surut ja murheet.. Pakko vain jaksaa eteenpäin yksin. Alan kyllä nyt taas seuraamaan blogiasi, kun tykkään tästä todella paljon. :) Sulla on niin samanlaisia tuntemuksia kuin mulla niin vähän kuin purkaisin itseäni sinun kauttasi tänne. Tästä blogista saa kyllä voimaa päivään. Ihanaa tietää, että ei ole yksin ongelmiensa kanssa.
Paljon lämpimiä haleja sulle ja koita jaksaa. :) <3

T. Scaalet

Anonyymi kirjoitti...

Mä haluisin tietää, että kuinka laiha sä oot... Voisitko joskus, vaikka se voi kauhealta tuntuakin, niin laittaa kuvan kehostasi tänne. Tiedän kyllä, että olet TOSI SUPER LAIHA, mutta haluaisin nähdä kuitenkin. Oliko tämä nyt aivan järkyttävän kamalan shokeeraava pyyntö? Jos vain mitenkään mahdollista. Siis ei sun tietenkään siinä tarttis puolialasti hyppelehtiä, mutta jos vaikka joku toppi ja tiukat housut (jos edes niin pieniä housuja mistään löytyy, että ne olis tiukat sulle)jalassa niin siis ymmärrät varmaan pointin. En nyt piruuksillani tätä pyydä, mutta haluaisin ihan oikeesti tietää. Oon saanu sellasen kuvaan tätä blogia lukiessani, että oot siis TOSITOSITOSITOSITOSI laiha, kun oot kerta sairaalaan pakkosyöttöön joutunu ja sen sellasta. Eikä siinä tietty tartte sun kasvoja näkyä.

Anonyymi kirjoitti...

voi sanonko mitä... Sinä "tosilaihaa" ihaileva, mene pois, en voi muuta sanoa. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta minä olen sen ikäinen että olen joutunut omaa varmaan Cassietä vähän nuorempaa lasta pakottamaan letkuihin ja melkein menettänyt hänet anoreksialle.

Mitä h....n väliä sillä on, mitä Cassie painaa?
Ainoa, millä on väliä on se, miten hän voi!

Cassie, oikeasti kannattaa taistella, älä anna periksi. Sitä ei anoreksia ole ansainnut, etkä sinä. Muistatko vielä, millaista oli olla onnellinen, tanssia, hymyillä, nauttia? Tanssit vielä, olen varma siitä. Tanssit ja hymyilet.

TIM kirjoitti...

en oo pitkään aikaan kommentoinut sinulle mitään, vaikka olisi pitänyt. minä vain mykistyn aina lukiessasi tekstejäsi, ja toivon vain mielessäni kumpa sulla alkaisi vielä menemään paljon paljon paremmin. ansaitsisit sen. <3

ja blogissani on sinulle jotain, käy katsomassa :)

pihta kirjoitti...

Olen lukenut blogiasi nyt ehkä puoli vuotta, enkä osaa koskaan sanoa yhtikäs mitään.
Ja silti sisällä on suuri tarve sanoa jotakin, edes jotakin.
Tämä blogi on auttanut minua yrityksessä ymmärtää, nimen omaan yrityksessä. Enkä usko että tulen koskaan täysin ymmärtämään.
Mutta sillä ei ole väliä, koska teksti on herättänyt minussa niin paljon ajatuksia. Ajatuksilla on väliä. Kiitos.

Toivon todella, että tulet vielä kuntoon. Älä anna periksi, sillä sinä ansaitset elämän. Uskon että elämä syntyy unelmista, älä ikinä luovu unelmista. Vaikka ne olisivat kuinka kauakana.

En oikein tiedä, haluaisin antaa sinulle jotakin.. minulla ei ole aavistustakaan millaisesta musiikista yleensä pidät, mutta tässä yksi linkki;
http://www.youtube.com/watch?v=Y5Kgx8b_AAY