+s173311667.jpg)
Äsken oli palaveri ja pääsen siis kotilomalle tiistaihin saakka, mutta letkun kanssa. En todellakaan osaa luvata, etta tulen takaisin osastolle letkun kanssa.
Toinen asia mistä puhuttiin oli minun suhtautuminen nenämahaletkuun. Jos en saa pidettyä sitä niin seuraava vaihtoehto olisi ravitsemusavanne eli PEG muistaakseni. Yksinkertaisesti selitettynä ne laittaisi mulle letkun mahasta läpi ja sitä olisi turha kiskoa irti. Minulla on ollut nenämahaletku vähän on ja off useamman kuukauden eikä se ole tuottanut tulosta. Tunnustan, että olen tehnyt tyhjiä lupauksia: syön kun letku otetaan pois. Ja useimmiten olen ottaut sen letkun omatoimisesti pois.
Tämä ei ole hauskaa.
En ole ikinä toivonut tätä.
En halua kenenkään muun joutuvan tähän tilanteeseen.
Isä tulee hakemaan minut ruokatunnillaan. Räjähdän varmaan ennen sitä... Kirjoitan lisää kun vapaus koittaa...
edit/ nyt vähän hävettää tämä postaus ja mietin poistanko...
Annanko liikaa informaatiota?
Mutta tätä tämä syömishäirion raaka todellisuus on. Ehkä joku tajuaa sen. Not worth it.
Lopputekstit
3 vuotta sitten
7 kommenttia:
Älä poista vaikka hävettäisi. Tää on kuitenkin osa sun historiaa, ja sun olemisessa ei ole mitään hävittävää.
Mä sydän pomppien odotan sun aina kirjoittelevan, jostain syystä mä tunnen sua tosi läheiseksi itselleni, vaikka olenkin eri tilanteessa, ihan erilaisia ihmisiä ja ei koskaan tavattu. Mua nolottaa usein vastata, sillä olen itse äkäinen ja suorapuheinen mörkö, ja pelkään joskus sun herkkyyden menevän rikki jos avaan suuni.
Anteeksi kauhee itsemollimonologi, mutta mulla on mixed emotions siitä että meet kotiin. Oon onnellinen siis siitä et sä pääset kotiin, henkiseen turvaan, puput ja vaihteluun, mutta samalla se tuntuu siltä kun potkisi siivetöntä pikkulintua pesästä. Sä tarvitsisit musta ton kokopäiväisen tukesi, joten toivottavasti esim. sun porukat katsoo perääsi lomalla?
Muista kuitenki kirjoittaa vaikka laajemmin mitä sulle kuuluu, tai jotain ihan muita ajatuksiasi. Vaikka se 5-outoa tietoa sinusta meemi, joka on nyt blogeissa kiertänyt.
Mä muuten mietin mitä sä tahdot? Olet niin masentunut ja surullinen, että et koskaan kerro mitä kaipaat tilanteesi suhteen..
tilanteesi on todella vakava ja surullinenkin, mutta koeta uskoa parempaan... olet jo niin paljon kokenut, että jo sekin kertoo kuinka mielettömän voimakas olet!
olet päässyt tähän asti, mikset jatkaisi päättäväisesti eteenpäin?
voimia päiviisi.
Älä poista. Kerro avoimesti. Se varmasti auttaa sua itseäkin. :) Voimia.
hei se on vaan hyvä että kirjoitat rehellisesti ja asioista niiden oikeilla nimillä. Kerrot sen raa-an todellisuuden. Onpahan meille muille opiksi. Kunpa vaan sinäkin pystyisit ottamaan opiksi. Älä kultapieni enää kiusaa itseäsi vaan hoida itseäsi. Pidä huolta ruumiistasi. Sillä ilman ruumista on vähän hankala elää. Sinä tiedät mitä sinun pitää tehdä. Kunpa vain joku saisi sinut puhuttua ympäri. Saisi sen kamalan syömishäiriön sairauden lannistumaan sinussa.
Olen lukenut sinun blogin alusta alkaen ja olen niinsanotusti kiintynyt sinuun. Niinkuin oikeaan ystävään. JA minulla on sinusta huoli. Ajattelen sinua usein. Kunpa vain pääsisit irti tuosta kurimuksesta ja palaisit takaisin "elävien kirjoihin".
rakkaita terveisiä ja halauksia.
Hei! Olen nyt viettänyt pari tuntia lukien blogiasi, johon vain eksyin..kun piti tehdä ihan muuta. Tässä ajatukseni: Anna muiden ihmisten auttaa Sinua! Lääkärien, hoitajien, vanhempien, ystävien ja kommenttien kirjoittajien. Olet ansainnut itsellesi apua, ota sitä vastaan ja käytä omaksi hyödyksesi. Ole sillä tavoin itsekäs, että ajattelet: tämän minä ansaitsen. Koita ajattella sillä tavoin kaikesta,mikä tuntuu Sinusta vähänkin hyvältä-koska ansaitsen sen, olet arvokas. Ainutlaatuinen. Hoida itseäsi ja anna muiden hoitaa Sinua. Tavoitteena aina vähän parempi huominen!
Ja vielä: Jos saat ravitsemustilasi vähän parempaan kuntoon (letkulla tai ilman-mieluummin nyt molempien tapojen avulla ensin), voi myös uupumuksesi vähitellen hellittää ja olo kaikin puolin kohentua. Ihmisen elimistö on sellinen, että huono ravitsemustila ja kuivuminen vie kaiken energian ja mieliala on huono myös. Älä anna anoreksian huijata sinua luulemaan, että laihana on hyvä olla. Alä kuuntele sitä liiaksi vaan laita kampoihin. Itsesi ja onnesi vuoksi.
Ajattelen Sinua ja toivon Sinulle kaikkea, kaikkea hyvää!
Tuntuu että aiemmat kommentoijat ovat sanoneet jo kaiken mitä ajattelin sanoa...
Komppaan siis heitä.
Minäkin välitän sinusta ja toivon sinulle parasta. älä häpeä ajatuksia,äläkä itseäsi, kirjoita ihan mistä milloinkin tuntuu.
Se on sinun elämäsi.
Paljon voimia sinulle <3
Vau, mä olen tosi ylpeä susta ja siitä kuinka upeasti oot jaksanut.Mulla on jossain syvällä sellainen tunne, että kyllä sä vielä jonain kauniina päivänä voitat kaiken ikävän, masennuksen ja anoreksian, sitten sä voit ajatella olevasi vahvempi kuin kukaan muu. Selvitään yhdessä. Uskothan säkin siihen?
-E
Lähetä kommentti