torstai 15. huhtikuuta 2010

sairaala sitä, sairaala tätä...

Kertoisin enemmänkin tästä arjesta sairaalassa, mutta tuntuu ettei ole mitään mielenkiintoista kerrottavaa. Ja yritän itsekin olla ajattelematta masentavaa päivärytmiä täällä. Nousen ylös natisevasta sairaalavuoteesta, en edes petaa sairaalan lakanoita ja peittoa kun vietän kuitenkin koko päivän sängyssä, harvoin jaksan vaihtaa sairaalan yli-isoja yövaatteita pois, harjaan hampaani sairaalan hammasharjalla, selvitän hiukseni sairaalan kammalla, kömmin takaisin koviin sairaalan lakanoihin, ruoka-aikaan syön sairaalan aterimilla joihin on kaiverrettu sairaalan/osaston tunnukset ja numerot. (yhdellä osastokeikalla varastin setin sairaalan aterimia ja vein ne kotiin kun halusin kokeilla mille se tuntuisi syödä niillä kotona...ei yhtään helpommalta.)

Kaikki täällä tuntuu niin... sairaalalle. Mikään ei ole kotoisaa eli on kamalan vaikeaa rentoutua. Jännitän koko ajan, että hoitaja tulee kolkuttamaan oveen. Haluaisin olla yksin, mutta hoitajat seuraavat minua kuin pikku lasta. No, miksi eivät seuraisi kun olen välillä niin avuton... olen huomannut, että minua on määrätty vahtimaan onnettomat harjoittelijat joilla ei ole parempaa tekemistä. Saavatpahan harjoitella miten tippa ja nenämahaletku laitetaan kun nyvin ne välillä irti.

Nenämahaletku on kamalinta mitä tiedän. Missään asennossa ei ole hyvä olla sen kanssa kun se painaa ikävästi. Lääkäri ei usko, että sen kanssa on vaikea syödä kun se painaa kurkkua. Ne luulee, että tämä on taas yksi tekosyy syömisen pois jättämiselle. Ja vielä ne jaksaa puhua "kriittisestä vaiheesta" vaikka olen ollut täällä ties kuinka monta viikkoa. Paino on jo noussut 40kg puolelle ja panikoin itse siitä.

Anteeeksi, mutta on pakko purkaa vähän tätä turhautumista. Taas on se tunne ettei kukaan kuule tai usko...

5 kommenttia:

Mary kirjoitti...

Minä kuuntelen.
Uskon sen että sinulla on vaikeaa.
Että mahanenä letku painaa.
Mutta uskon myös että selviät,paranet.
Ansaitset nähdä kevään tulevan, kesän tuulten laulavan. Ansaitset nähdä vielä niin paljon kaunista. Ja nauttia elämästä.
Toivotonta? ehkä, muttei suinkaan mahdotonta. Ehkei edes toivotontakaan.
Koita jaksaa <3

Kelvoton kirjoitti...

En ole ikinä ymmärtänyt nehämahaletkun ideaa, jos sen lisäksi pitäisi vielä syödä itse. Kurkusta ei mahdu mitään alas.

Jakselejakselejaksele ♥

Kafi kirjoitti...

Uskon, kuuntelen, odotan aina sun sanoja. Vaikka tunnetaankin vain netistä niin oot mulle tosi tärkeä, tahtoisin tuntea sut ja sun maailmas paremmin. En vain sairautta, mutta ne unet ja haaveet mitä sulla joskus on ollut.

Oon varma että sulla on vaikeaa, masentavaa, mutta aattele jos olisit kotona niin olisit aivan ajoteillä, haaksirikolla odottamassa kuoleman ovien aukeavan.

Eikö sua käy kukaan katsomassa? Oletko muuten siellä pakkohoitolähetteellä, sisätaudeilla tms?

Kafi kirjoitti...

Doing, vikaan ei tarvitse vastata, olitkin jo maininnut sen aiemmin.

Inka kirjoitti...

Sulle todellakin hirmusesti tsemppiä, uskon että sä selviät tosta!