lauantai 27. maaliskuuta 2010

Omissa maailmoissa mutta vielä sairaalassa

Olen vieläkin osastolla. Minun piti päästä pois jo aikoja sitten, mutta lääkärit vaan pitkittää tätä jaksoa. En oikeastaan ole edes taistellut kotiinpääsyn puolesta. Palavereissa en jaksa keskittyä pitkiin saarnoihin. Kaikkien suut käyvät, mutta en jaksa ymmärtää lauseiden merkitystä. Tiedättekö tunteen? Ihmisten suut käyvät, mutta ulos tulee kirjaimia joilla ei ole mitään merkitystä. Niimpä palavereissa olen tuijottanut tyhjää ja antanut kohtaloni toisten käsiin.

Vasta lopussa kun lääkärit ohjaavat minut ulos ovesta tulee mieleen, että olisi pitänyt sanoa jotain. Olen suunnitellut mitä sanon lääkäreille, mutta pelkään, että sekoitan kaiken ja nolaan itseni. Sanon sitten seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla. Olen ollut hiljaa niin kauan täällä, että pelkään ääneni kadonneen. Hoitajat haluaisivat jutella, mutta en osaa. Osaan paremmin tuijottaa tyhjää.

Haluaisin todella kotiin, mutta nyt tuntuu ihan samalle missä tuijotan seinää tai nukun koko päivän. Tuntuu 'turvallisemmalle' täällä kun voi sanoa hoitajalle kun sydän tuntuu oudolle eikä tarvitse yksin panikoida sitä kotona. Kaipaan kuitenkin pupua aivan kamalasti. Ei minua taida vetää kotiin muu kuin pupun seura...

4 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Jos oot HKI:stä niin voinko kysyä missä yksikössä oikein olet? :/ Eikö ne laittais sua Psyk keskuksen 4lle? Tai korjaa sun ravitsemusta tms? Sehän vaikuttaa tohon sun alakuloon niin paljon..

Kelvoton kirjoitti...

Älä ole hiljaa. Ettei äänesi todella katoa. Huuda !

Mary kirjoitti...

Jos tuntuu vähänkin siltä että haluat jäädä osastolle, jää. Ja vaikka olisitkin epävarma, jää silti. Sieltä saat apua, jotta jaksat. Huuda, kuiskaa, mitä vain, mutta älä ole hiljaa sillä se ei ole hyväksi.
Anna minä rikon hiljaisuuden puolestasi, jotta pääset taakastasi.
Jos synkkyys sokaisee sinut, olen täällä valaisemassa tietäsi.
Ja kun olet sydämessäsi eksyksissä, minä olen siellä löytääkseni sinut.
Kaiken sen tekisin jos voisin, kaiken sen teen mitä kykenen jotta sydämesi ei olisi niin raskas kantaa.

Lähetän enkelin sinua suojelemaan, kultasiivet ympärillesi laskemaan.
Lähetän auringon synkkään huoneeseesi paistamaan,
lähetän halauksen huolesi poistamaan. <33

Koita jaksaa,tahdon vielä joskus kuulla naurusi.

Anonyymi kirjoitti...

Ole vain rauhassa, älä sano äläkä huuda, älä kiirehdi. Kun tuntuu siltä, voit sitten puhua.

Kirjoita vaikka, mitä ajattelet.

Pupu odottaa sinua, sekin haluaa nähdä että voit hyvin.

Kuten Kafi tuossa vihjaa, onko ravitsemukseesi puututtu tarpeeksi? Tiedän että tähän et vastaa, mutta ajattele sitä.