sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Kun hymyileminen on liian vaikeaa

Mistään ei tahdo tulla mitään. Tuntuu, että pyörin vain ympyrää. Pitäisi tehdä kaikkea kun en ole ollut kotona kuukauteen, mutta en saa mistään askareesta kiinni.



Eilen oli isän synttärijuhlat ja kotona oli kamalasti väkeä. Laskin, että yhdessä vaiheessa oli 42 vierasta. Isän työkaverit oli ok, mutta meidän sukulaisia ja tuttavia en olisi jaksanut. No, isän puolen sukulaisia ei tullut kun he asuvat englannissa.. En halua olla törkee, mutta en vain jaksa olla sosiaalinen. En uskalla puhua kenellekään, koska sanat loppuvat kesken liian nopeasti. Sitten tulee inhottava hiljaisuus ja ihmiset tukitsevat sen, että minua ei kiinnosta jutella heidän kanssaan. Olen onneton kun pitää olla sosiaalinen..
onnea isi!


Yritin parhaani mukaan pysyä piilossa eli autoin äitiä keittiössä. Ei siitäkään tullut mitään, koska olin enemmän tiellä kuin avuksi. Äiti on ammatiltaan kokki ja sillä on oma pitopalvelu eli se ties mitä tehdä.. Alistuin kohtalooni ja asetuin istumaan mun vakipaikalle uunin päälle. Imeskelin puhtaaksi taikina kulhoja ja ihmettelin miten äiti jaksaa touhuta. Välillä näytti, että sillä oli kaksi ylimääräistä kättä. Ei kestänyt kauaa ennen kun sukulaiset löysi mun piilon ja jouduin ristikuulusteluun.

Mun täti ja mummo oli koko ajan mun kimpussa. "Voi, kun olet niin kamalan laiha!" "Syötkö sinä edes mitään?" "Minne olet hakenut opiskelemaan?" "Mitäs sinä olet tehnyt?" "Missä olet töissä?" Olisi pitänyt kirjoittaa tussilla otsaan "Hei! Minulla on anoreksia ja sairastan masennusta eikä minulla ei ole tulevaisuudensuunnitelmia." Olisinko sitten saanut olla rauhassa.. Isän yksi työkaveri jutteli mun kanssa vähän aikaa ja se luuli mua 15-vuotiaaksi xD Pari vuotta vikaan.. Äiti teki kyllä mulle kaksi ranskalaistalettiä ja mä näytän niiden kanssa ihan lapselle.







Viimeinen pisara oli kun äidin eräs tuttu tuli sanomaan minulle, että "Voi kun sinä näytät paremmalle kuin viimeeksi kun näin sinut. Sulla on poskiin tullut väriä." Näin tätä naista äidin kanssa kaupassa pari kuukautta sitten muistaakseni. Jos joku sanoo minulle, että näytän hyvälle tai paremmalle ni se tarkoittaa, että olen lihonnut!! Tunsin kuinka sydän nousi kurkkuun ja silmät täyttyi kyynelistä. Mulle riitti vieraat. Näytin parhaan tekohymyni ja käännyin kannoillani. Lähdin omalle kämpälle heti kun sain isälle annettua halin.

Kamalin kohteliaisuus minkä kukaan voi mulle sanoa on, että näytän paremmalle. Käännän sen heti päässäni, että olen lihonnut. Normaalien ihmisten mielestä on rumaa kun on liian laiha (niin on minunkin mielestä) ja sitten kun on lihonnut ni näyttää paremmalle. Sanon siis "normaalien ihmisten mielestä", koska en itse koe olevani normaali näiden häiriöiden kanssa.. Olisipa mahdollista näyttää hyvältä ja olla silti laiha. Jos minä näytän laihalle ni näytän naamasta puolikuolleelle..
Tuo juhlissa ahdistelu oli liikaa. Se vei kaikki voimat henkisesti ja fyysisesti. Olisin vain halunnut lösähtää keskelle porukoiden lattiaa makaamaan, mutta kai mulla on jo tarpeeksi hullunleima meidän tuttavapiirissä. Mulla on pari piilopaikkaa lapsuuden kodissani ja olisin halunnut mennä sinne piiloon kesken juhlien. Mennä kerälle makaamaan ja itkeä ahdistusta pois. Mutta joskus pitää opetella olemaan aikuinen ja pitää päänsä pystyssä.

3 kommenttia:

sophie kirjoitti...

kuulostaa iak peruspaskalta sukujuhlalta :(
minkä ikäinen siis olet ?
voihan se paremmlata johtua vaikka siitä että kevätaurinko on antanut väriä kasvoon tai erimeikki :D
mutta tiiä niin ton.
mun opettaja sanoi mulle kerran että sust on tullu niin iloinen ja energinen nykyään.
tarkoitti vaan sitä että olin lihonut. totta kai oli kivaa kuulla että olet enrginen-> lihonut :( :) :/

nccy kirjoitti...

Sukujuhlissa on varmaan aivan kamalaa. Ja siinähän sitä onkin hienoo kun ensin on kuukauden poissa ihmisten ilmoilta (lähes) ja sitten tilassa missä reilu 40 ihmistä samaan aikaan. En tiiä susta mut mulle tulis varmaan pieni shokki :D

sophie kirjoitti...

niimpä niin :(
musta olisi ihanaa nyt kuulla jos joku sanoisi mulle että olen jotenkin sairaan näköinen.tai kuihtunut.
laihtunut.
mutta ei ne niin sano, koska en oel!! :(