maanantai 16. maaliskuuta 2009

Unia ja Pamia

Olen nähnyt aivan kummallisia unia täällä. En tiedä mistä se johtuu, mutta aina kun olen osastolla ni näen sellaisia unia mitkä muistan vielä herätessä ja myohemminkin. Unet saattaa kyllä johtua tästä stressistä, koska täällä stressitaso on kertaa 100 verrattuna kotona olemiseen. Ja täällä lisäillään ja poisetaan lääkkeitä mun listalta, joten se saattaa saada mun pään sekaisin.

Tätä unea en haluaisi edes kertoa, mutta se pyorii mun mielessä koko ajan. Siinä minä laitoin mun kanin uuniin. Olin mun porukoilla ja laitoin mun rakkaan kanin takkaan liekkien keskelle Otto nosteli käpäliään kun tuli poltteli ja nyrpisti nenäänsä. En voi käsittää miksi näin niin kieron unen. En ikinä voisi tehdä mitään niin kamalaa eläimelle enkä voi kuvitella, että kukaan muukaan pystyisi. Olen aina ylisuojelevainen Oton kanssa kun se on mun ainoa ystävä. Otto saa aina juoksukohtauksia ja juoksee ympäri asuntoa ja välillä kuuluu kops kun se tormää johonkin. Tuhat kertaa olen eläinlääkärille soittanut, mutta aina olen vaan turhaan huolestunut. Olen jopa käärinyt yhden sängynjalan kuplamuoviin ettei Otto satuttaisi päätään aina siihen.. Mutta miksi minä laittaisin pupuni uuniin? En saa sitä kuvaa silmistäni pois kun toinen nyrpisteli nenäänsä liekeissä.

Yhtenä yonä näin unta, että olimme yläasteella luokkartkellä jossain luontopuistossa tai suolla. Minä taas vastustelin kaikessa enkä suostunut syomään. Sain opettajalta varoituksia. Temppuilin ja luokkakaveritkin ihmettelivät miksi uskalsin pistää vastaan kaikissa asioissa. Olen kapinallinen teini unissanikin ;) Lopulta opo ja rehtori tulivat luokkaan mihin olimme kerääntyneet. Opo otti pulpettini ja sanoi äkäisesti, että "Tulehan mukaan. Nyt loppui temppuilu syomisen kanssa." Hymyilin, nousin ylos ja tein vielä kuperkeikankin kun lähdin opon perään.

Mutta uni päättyi siihen, koska joku herätti minut aamupalalle. Ärsytti aivan kamalasti, koska olisin halunnut tietää mitä ne opo ja rehtori olis mulle valittanu. Siinä unessa mulla oli niin paljon itsevarmuutta ja rohkeutta, että olisin varmsti kestänyt kuullakin jonkun saarnan. Mutta kun ei. Ärsyttää kun unet loppuu kesken. Olen miljoona kertaa yrittäny käydä takaisin nukkumaan, mutta ei sitä unta pysty jatamaan vaikka kuinka haluaisi. Varsinkin se ärsyttää jos joku muu herättää sinut. Silloin aamulla olisi tehnyt mieli linkaista sitä hoitajaa jollain, mutta ei ollut mitään käden ulottuvilla. Tippatelinettä en jaksanut heittää...

Mulle lisättiin taas diapamia, koska ruokailut eivät oikein tahdo sujua. Olen taas saanut hengitellä paperipussiin muutaman kerran tällä viikolla, koska ruokamäärät ahdistaa. Tunnen kun ruoka muuttuu läskiksi. Siis tunnen sen reisissä ja muuallakin kun iholla kihelmoi. Parasta olisi jos ruokailutilanteen saisi menemään ohi mahdollisimman nopeasti, mutta sitä ruokaa on niin paljon. Ehdin ajattelemaan liikaa ja paisuttelemaan asioita päässäni. Hoitaja kertoi tästä lääkärille ja tämä lisäsi pameja ennen ruokailua otettavaksi. Saan jo muutenkin 2 pamia päivässä, joten olen aika pohnässä iltaan mennessä, mutta ruokailut onnistuvat jotenkuten. Olen edelleen ensimmäisen tason ruoka-annoksissa, koska en vaan saa sitä kaikkea ruokaa syotyä rajatussa ajassa. Mutta sitten on ne ah niin ihanat ravinnejuomat... fck...

Voi kun en jaksa odottaa uutta päivää vaikka yleensä kammoan päiviä täällä. Nyt alkuviikosta pääsen käymään kotona ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan. Aion inistä ja natista ja kitistä kunnes ne aukaisee ton oven ja pääsen vapauteen täältä raskaasta ilmasta. Haluan halata ja rutistaa mun pupua ja mennä mun kotiin rauhaan. Hauaisin vain kuunnella hiljaisuutta, koska täällä ei sellaista ole olemassa.

3 kommenttia:

leander kirjoitti...

hui, toi kuulostaa kyllä aikamoiselta määrältä pameja!

yritä pärjätä niiden kanssa :S

Mirijam kirjoitti...

mulle joskus käy niin, että herään kesken unen yöllä vessaan, mut sit se uni jatkuu sen jälkeen ku tuun vessasta! se on ihan mukavaa^^ varsinki hyvässä unessa, koska se on tosiaanki vittumaista ku uni loppuu keske.

Anonyymi kirjoitti...

Siis tiedän tunteen, kun näkee just jotain sellasta unta, minkä haluis nähä loppuun niin joku saakelin idiootti tulee just sillon herättämään.... -.- Mulle on vaan käyny sillee, että jos nukahan samantien uuestaan niin se uni saattaa jatkua tai sitte nään siihen jatkoa seuraavana yönä.. Tosi harvinaista kyllä, mutta niin on tapahtunu muutaman kerran. Mut noi sun pami-jutut on kyllä aika paha.. aika paljo lääkkeitä.. Mitä niitten hoitsujen päässä oikee liikkuu, ku antavat heti aivan sikana pillerii.. :S Mä oon ite tehny sillee muutaman kerran, että oon vetäny puranaa ja panadolia sekasi.. molempii muutaman tabletin.. Siitä tulee aika raukee olo.. Myönnän.. oon vähä hullu ku teen niin mut se helpottaa oloo.. En suosittele kuitenkaa muille. Mut jaksamista sulle. Koita päästä sieltä osastolta pois.