perjantai 10. huhtikuuta 2009



Olen vain katsonut kun porukat lähtevät aikaisin aamulla töihin ja jaksavat vielä kotiin tultuaan olla pirteitä ja tehdä kaikkea. En tiedä miten he tekevät seen. Minä en jaksa edes pysyä hereillä koko päivää sohvalla istuen saatikka sitten olla pirteä ja sutella kenenkään kanssa. Heräsin juuri 4 tunnin unilta ja makasin puoli tuntia sohvalla ennen kun jaksoin nousta ylös. Olin paljon väsyneempi ja voimattomampi unien jälkeen kuin ennen unia. Mutta oli pakko kuitenkin mennä nukkumaan kun silmät ei pysyny auki.

Telkkarista tulee Maailman ympäri 80 päivässä. Se oli yksi mun lempisarja lapsena kun se tuli piirrettynä telkkarista. Se oli kamalan jännitävä ja mä itkin kun se prinsessa meinattiin polttaa siellä viidakossa. Toivottavasti en pilannut elokuvan kulkua... Voi kun saisin nähdä sen piirretyn vielä kerran. Mä nauhotin nyt syksyn aikana Muumilaakson tarinoita sarjankin dvd-lle ihan kokonaa. Kaikki 101 jaksoa :)


siis tuolla tytöllä on täsmälleen samanlaiset hiukset kuin mulla. säikähdin sikana et musta on otettu kuva :D

Ei ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Olen vaan viettänyt päiväni peiton alla sohvalla tai nojatuolissa. jipii.. Tuntuu, että vähitellen alkaa keuhkojen kapasiteetti palaamaan eikä kaikesta kävelemisestä hengästy. Ajattelin huomenna mennä tuon porukoiden karvakasan kanssa pihalle tai tielle vähän tallustelemaan. Kun otan tuon koiran mukaan niin voin olla varma etten kävele liian nopeasti, koska tuon koiran jalat on ehkä 10cm pitkät ja voitte kuvitella miten kovaa se kulkee. Sen kanssa menee yli tunti että puolen kilometrin lenkistä selviää. Mutta koiran kanssa on ihana olla ulkona ja se on ihanan pehmeä lämpöpatteri kainalossa sohvalla.
Mä olen lipsunut pahasti syömisessä. Paino on joko juminut tai tippunut parisataa grammaa päivässä. Tänä aamuna vaaka näytti 700g vähemmän kuin eilen aamulla. Ei vain huvita syödä. Ei tee mieli mitään. Tai oikeastaan tekisi mieli syödä karkkia, mutta en saa ennen kun paino olisi vielä vähän laskenut. Ainoa "ruoka"mitä odotan päivässä on kupillinen kaakaota klo.16. Sen jälkeen en haulaisi enää mitään.

5 kommenttia:

Candy kirjoitti...

Hrrr.. :) Kauniit hiukset sinulla varmaan. Minäkin haluan pitkät :/ ja sellaisen pitkän otsatukan myös kiitos :D

-Scaalet- kirjoitti...

Sulla on tosi ihanat hiukset. :) Oispa mullaki noin pitkät ja paksut.. On mulla sellaset lapaluiden kohalle kasvaneet, mutta ei näät mitkään paksut oo. :P Ois ihanaa jos ois sellaset super paksut ja pitkät ja ihanat hiukset... No kaikkea ei voi saada.. Kurjaa.. Ois ees hiukset sellaset ku haluu mut nekään ei miellytä.. mä en tykkää oikeestaan omassa kropassani yhtään mistään.. jos nyt ihan totta puhutaan.. Elämä on niin epäreiluu.. Joku on heti kersasta asti kauniita ja kaikkee ja kasvettuaan vieläki kauniimpia ja ihanempia.. Mä oon aina ollu tämmönen läski ruma.. Oon miettiny että jos oisin tosi rikas niin menisin kauneusleikkaukseen.. Otattaisin kaikki läskit poies ja tekisin kaikkee muuta kivaa.. Mut eihän mulla oo sellasiin systeemeihin varaa.. Ehkä vasta sitte ku oon aikunen ja jos saan jonku hyvän työpaikan jossa saa hyvää palkkaa niin sitte viimestään musta tulee just sellanen ku ite haluun.. Sitte ku mut on ursittu kokoon niin laihutan siitä vielä lisää niin ei oo ainakaan vaaraa lihoo heti. Sitte vois syödä kerran vuodessa levyn suklaata ja vaikka vähä karkkiaki. Aina sitä on hyvä unelmoida.. Kumpa ne unelmat ees joskus toteutuis. <3

Jenny kirjoitti...

Jäin koukkuun blogiisi ja luin sitä lähemmäs kaksi tuntia... kaikki tekstit siis mitä olet tähän asti kirjoittanut. Osaat kirjottaa hienosti..

Voimia<3

Read between the lines kirjoitti...

Pidän sinun blogistasi.
Kirjoitat selkeästi ja jollain tavalla jäin koukkuun,
sillä päiväsi kuvaavat hyvin omiani,
vaikka en niitä yhtä hyvin osaakaan kuvata.

Aurinkoisempia kevät päiviä sinnekin suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

nokai sä nyt et jaksa mitään kun et syö mitään,niin se sorry vaan menee, valitse jompikumpi