keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Huono päivä


Terapeutin luona meni huonosti tänään. Ei ollut ensimmäinen kerta. Olen vasta pari kertaa hänen luonaan käynyt, mutta tänään olin itkeä silmät päästäni. En tiedä mistä se itku tuli, koska ei puhuttu mistään ihmeellisestä. Itken todella paljon itsekseen kotona, mutta vieraille se on vaikea näyttää. Tänään olen itkenyt monta kertaa. Olen seonnut laskuissa. Hävetti kamalasti näyttää punaista ja pöhöttynyttä naamaani terpeutille. Hävettää mennä sinne ensi viikolla. En tiedä panikoinko ja perunko ajan viimetipassa.
Riitelin tänään vanhempieni kanssa. En osaa puhua asioista normaalilla äänellä vaan alan aina huutamaan. Äiti alkaa huutamaan kanssa ja sitten molemmat huudetaan. Harvoin me riidellään, mutta välillä on selviteltävä asioita. Ihan kuin vanhempani välttelisivät herkkiä aiheita etteivät vain pahoittaisi mieltäni. En säry niin pienestä...

Huomenna minulla alkaa viikonloppu. Päivällä vain yksi meno ja sitten olen vapaalla koko loppu viikon. Ei lääkärin tapaamisia. Ei terapeutin kanssa keskusteluja. Ei neulalla tokkimisiä tai sydänfilmejä. Huomenna istun iso karkkipussi sylissä katsomaan viikonlopun Frasierit. Odotan sitä, mutta sen vaan halua kertoa mitä karkeille tapahtuu. En jaksaisi tätä jatkuvaa sairaalalla ramppaamista.

Tänään olen selvinnyt pelkillä nesteillä. Vanhemmilla otin pari haukkua leivästä, mutta riidan takia jätin tahallani syömättä. Enkä vihaisena pysty IKINÄ syömään. Mitäköhän vaaka näyttää huomenna... Pelottaa ja jännittää.

5 kommenttia:

tthi kirjoitti...

Jotenkin kuullostaa niin samanlaiselta kun mun tämä päivä on mennyt.

Yritin kyllä varoittaa vanhempia, etten jaksa puhua, mutta kun vain jatketaan ja jatketaan kyselyä niin jo on vaikeaa pitää äänensävy rauhallisena!

Alkaisipa munkin viikonloppu jo huomenna. Tai voisin ottaa "omaa lomaa" perjantaiksi koulusta :)

tthi kirjoitti...

Niin, ja vielä tuohon kyselyysi, vaikka se onkin ehkä vain suuntaa antava, niin muista, että se olet sinä joka sitten päätät haluatko julkaista painoa tai bmi, tai kumpaakin täällä.. :)

strelitzia kirjoitti...

Alussa hoitsuni kanssa oli samaa ; juttelin arkipäivän asioista. Tai lähes samaa, mutta joo..
Yhä enemmän olen päässyt syvemmälle, luottamaan häneen. Terapauttisi on valinnut ammattinsa, hän tietää mistä puhuu ja on kuunnellut monien, erilaisia, todellakin erilaisten ihmisten ja tilanteiden ongelmia.
Ulkona on sumuista mutta valoisaa; mutta kohta se sumu häipyy ja ymmärrät paremmin, sillä kukaan muu ei voi korjata sinua, kuin sinä itse.

Kimmie kirjoitti...

Meillä on ihan samanlaista vanhempien kanssa. Kaikki korotetaan äänensävyä, ja sitten mielenosotuksellisesti jätän ruuat syömättä. Itse en ole vielä kertaakaan itkenyt terapiassa, kun häpeän itkemistä niin paljon että en halua murtua muiden nähden. Tosin enää en osaa hirveästi itkeä edes yksikseni :(.

Anonyymi kirjoitti...

Isäni toi eestistä tosi hyvää suklaata ja haluaisin syödä sitä tänä viikonloppuna. Pelkään kuitenkin ahdistusta ja sekoilua niin paljon etten tiedä pystynkö. Suklaa on puhdasta ja hyvää ruokaa silloin kun yhtä hyvä ihminen kuin isäni on sen minulle tuonut. Silloin sitä ei voi heittää pois tai oksentaa. Haluan vain olla hyvä, kanis ja viaton. Puhdas