tiistai 26. toukokuuta 2009

Selvisin hengissä kotiin sieltä verikokeista. Mutta oli taas yhtä vaikeaa kuin aikaisemminkin. Pyörrytti kun sattui ja ajatukset pahensi sitä pyörryttävää oloa. Halusin vaan sanoa niille tädeille, että luovuttakaa jo! Ei mussa ole sitten verta jos ei teidän neulat sitä löydä... Vihaan verikokeita! Varmasti edellisestä postauksesta saitte sen jo selville...




Olin koko aamun syömättä, koska kokeisiin piti olla ravinnotta. Nyt oli tekosyy olla syömättä. Pitää aina keksiä tekosyitä ja nyt oli ihan oikea sellainen. Venytin sitten sitä paastoa ja söin vasta illalla. Tuli 24 tunnin paasto. Oli ihanaa kun pää tuntui turralle kerrankin. Pää humisi tyhjyyttään ja samoin vatsakin. Rakastan sitä tunnetta. Kotimatka oli aika tuskaa kun hengästyi pienimmästäkin mäestä ja välillä silmissä pimeni täysin. Kävelepä sitten kadulla ihmisten ja autojen seassa. Vaaka näytti 44,5kg kun tulin kotiin kaupingilta. Naama vääntyi hymyyn, koska se on alin paino vähään aikaan. Nyt on kuitenkin lupa syödä edes vähän jotain kevyttä, koska paino laskee muuten liian nopeaa mun välitavoitteen ohi. Tunnen kyllä mun kehossa paastoamisen ja rääkkäyslenkkien vaikutuksen. Olisi hidastettava.




Pitäisi käydä taas kampaajalla kun hiukset on kasvaneet liian pitkiksi. Tuntuu, että ne kasvaa ainakin 5 senttiä kuussa. Ei ihan, mutta melkein kerran kuussa pitää käydä kampaajalla ettei hiukset ulotu ihan takapuoleen saakka. Äiti leikkasi ennen mun hiukset, mutta olen alkanut käymään kampaajalla koska haluan että ne leikataan kerroksittain. on helpompi pitää selvänä kun on melkein käsivarren paksuiset hiukset. melkein ;)

9 kommenttia:

Viinahelmi kirjoitti...

Älä pieni rääkkää itseäsi ihan loppuun tuon paastoamisen kanssa..
Huolestun :(
Ja verikokeet on perseestä, itse pelkään neuloja kuollakseni!

Anonyymi kirjoitti...

Miten sun tukka on vielä päässä ja noin tuuheana kun olet niin pieni? Minäkin haluisin paksut hiukset, enkä ole koskaan semmosia omistanut :/

Anonyymi kirjoitti...

sun pitää hidastaa, jooko.

en tiedä mitä muuta voisin sanoa kuin paljon voimia ja yritä olla kiltimpi itsellesi, ansaitsisit sen.

Mira kirjoitti...

Hei nyt pitää kysyä. että tehoaako oikeesti se että paastoaa ja lenkkeilee paljon. putoaako paino rankasti ja nopealla vauhduilla? Voimia sulle pikkunen <3

Tiny kirjoitti...

HIdasta vähän, kiltti. Ei tee hyvää kiusata itseään:(

Voimia<3

ansta kirjoitti...

Mä pelkään ja vihaan neuloja kans. Ne on niin kauheita.
Älä silti tee kaikesta liian kauheeta ittelles.
Haluisin kans kysyy että auttaako paastoominen painon tippumiseen paljonkin ?

Paljon voimia sulle <3

cassie kirjoitti...

Ensimmäinen Anonyymi- mulla on aina ollu kamalan pitkät ja paksut hiukset. Se tulee aivan varmasti mun isän puolelta, koska kaikilla niillä sukulaisilla mitä olen tavannut on järkky paksut hiukset. Mun granny sanoi, että näytän ihan isälleni (kukaan ei ole ikinä sanonu, että näytän äidiltäni...) Mistäköhän ne senkin näkee... Mutta paksut hiukset tulee isältä eikä hänelläkään ole kaljuuntumisen merkkejä ;)
Mulla on kerran alkanut tippumaan hiuksia tukkoina kun BMI oli 12 puolella, mutta muuten niitä on lähtenyt tasaseen tahtiin. Eikä hiukset näytä olevan paljoa ohuemmat.. olen kumma ihminen... hiukset pysyy päässä vaikka kaikki muu hajoo käsiin.

Mira kirjoitti...

okei. kiitos. (:

tthi kirjoitti...

Kasvaispa mullakin hiukset, tuntuu ettei nää ikinä veny mihkää! :<

Ihanaa lukee pitkästä aikaa kuulumisia, mutta en meinaa sitä, että olisin jotenkin haltioissani, kun kuulen sinun yhä vain pienenevän ja pienenevän... Älä katoa <3