+s173311667.jpg)
Tänä viikonloppuna olen uppoutunut tekemään käsitöitä. Olen istunut lattialla ja näperrellyt erään käsityön parissa melkein kymmenen tuntia päivässä. Kunhan saan aikaa kulutettua. En osanut juhannusta viettää, koska minulla ei ole yhtään läheistä ystävää. Kukaan ei ole minulta kysynyt mitä teen jussina. Olen antanut luvan itselleni kieriskellä itsesäälissä... Mutta en osaa edes viritellä mieltäni juhlatuulelle. Tämä viikonvaihde on kuin mikä tahansa muukin viikonvaihde. Juhannus tuntui tavalliselle perjantaille. Ja minulle kaikki päivät tuntuvat ihan samoille, oli sitten keskiviikko tai sunnuntai. Se taitaa johtua siitä, että minulla on sama rutiini joka päivä. En käy töissä enkä koulussa joten vietän kaikki päivät kotona ahdistellen.
6 kommenttia:
Mulla jotkut kukat "piristyivät" kun leikkasin vain kuihtuneet osat pois ja rupesin kastelee säännöllisest. :))
Tsemppiä sulle, toivottavast keksit jotain tekemistä, ettei tarvitse loppu kesää olla yksinään kotona.
Mulla se on sama,oon ollu puolivuotta sairaslomalla ja jokainen päivä on samanlainen. Vaikka poikaystävä onkin niin silti ei tapahdu mtn uutta.
koita jaksaa < *hali*
Sama anonyymi joka sinulle jo Nyytistä ja Ninnistä höpisi tässä taas...
Oma syömishäiriöiseni oli juhannuksen poissa osastolta, kanssamme lomalla. En tiedä nauttiko hän mistään, mutta ei ollut yksin ainakaan, jospa jopa hetken oli onnellinen. Näin hymyn kasvoillaan muutaman kerran.
On niin vaikeaa sanoa mitään mikä auttaa ja lohduttaa, kun toinen on murheen laaksossa koko ajan. Sanoin hänellekin, että voi kun saisitkin istua pöytään, sanoa että olipa mansikat taas hyviä lettujen ja jätskin kanssa. Sen sijaan että sanot: "oletko idiootti, kuvitteletko että syön jotain jäätelöä?". Hän ei suuttunut, kuunteli ja sanoi vain hiljaa, että se ei ole niin helppoa.
Ei ole helppoa ei, mutta yritä ottaa pieni askel hymyyn joka päivä. Kastele kukat, heitä niille lannoitetta ja odota että ne vihertävät. Et ole yksin, täällä on moni joka miettii mitä sinulle kuuluu. Minäkin kesämökillä mietin juhannuksena, että miten sinä juhannuksesi jaksat.
Voimia, tänään ainakin aurinko paistaa!!!
Anonyymi- kiitos Nyytti runosta! Se oli aivan ihana.
Voin arvata, että se on sinulle vaikeaa olla syömishäiriöisen vanhempi. Vaikka sinä et Tällä Hetkellä osaisikaan sanoa niitä oikeita asioita hän kuitenkin kuulee osastolla asiantuntijoita ne oikeat sanat ja alkaa pikku hiljaa ymmärtää. Sinulle on varmasti jo kerrottu, mutta suosittelen sinulle luettavaksi kirjaa "Tapa minut äiti!" kirjoittaja Marianne Käcko
Kiitos paljon viesteistäsi :)
ps. Tämä on vähän tyhmää kysyä, mutta kirjoitatko tukiasemalla päiväkirjaa? kertomasi kuulostaa tutulle..
En kirjoita päiväkirjaa, en ole koskaan käynytkään tukiasemalla (emme asu pääkaupunkiseudulla).
"Tapa minut äiti" oli hyvä kirja, tosin minusta jopa vähän siloiteltu vaikka joidenkin (terveitten lasten vanhempien) mielestä karmaiseva. Siinähän sentään se tyttö selvästi haluaa olla äitinsä kanssa, pahimpinakin aikoina. Samaa en voi sanoa meillä olleen.... Nyt on EHKÄ vähän paremmin. Tai ainakin eilen oli, en tiedä mitä tänään...tai seuraavalla lomalla.
Päivä kerrallaan. Kiva kun tykkäsit Nyytistä :-) Tykkää myös itsestäsi! Olet jo sen arvoinen, olet kiusannut itseäsi liikaa ja nyt olisi aika rakastaa!
Lähetä kommentti