perjantai 5. kesäkuuta 2009

Sekavaa... ja 200. teksti!


Näin viime yönä ihan kummallisia ja häiritseviä unia. Muistan vain pätkiä, mutta jotenkin niistä unenpätkistä jäi voimakkaat tunteet ja mielikuvat. Näin unta, että yritin taas itsemurhaa lääkkeillä. Kun heräsin en avannut edes silmiäni. En tiedä tajusinko olevani edes hereillä, koska väsytti niin kovasti. Mutta mieleeni tuli eräs kerta kun otin yliannostuksen osastolla ollessani. Salakuljetin sinne lääkkeitä, koska olo oli niin toivoton etten enää kestänyt. No se överi ei onnistunut. Mutta tänä aamuna jostain syystä mietin puoliksi hereillä ollessani, että minun olisi pitänyt käyttää niitä lääkkeitä mitä käytin unessani. Aivan ihme unia minäkin näen. Ei ole koskaan tullut mieleen ottaa niistä unen lääkkeitä, mutta aamulla jotenkin tajusin sen.


Unista tuli aivan kummallinen ja ahdistava olo. En olisi halunnut nousta uuteen päivään. Unet tuntuivat jotenkin houkutteleville, koska... no tiedätte miksi.. Olisi vain helpompaa jos en olisi olemassa. Tai en osaa selittää.. En halua aiheuttaa mielipahaa läheisilleni. Mutta en pysty elämään kaiken tämän taakan kanssa. Haluaisin käyttää tiettyjä sanoja, mutta en halua kiroilla. Kidutan itseäni elämällä näin, mutta en pysty muuttamaan itseäni. Uskokaa vaan, kokeiltu on ja apua on saatu kaikilta tahdoilta... olen luopunut toivosta, mutta käyn kuitenkin terpalle vuodattamassa murheitani.




Wow, tämä on 200. blogiteksti. Jos laskin oikein... Olenkohan itse edes lukenut kaikkia tekstejäni? Kirjoitan vain ja julkaisen tekstini niitä sen kummemmin lukematta. Luin äsken ensimmäisiä tekstejäni enkä muistanutkaan miten olin koukussa sokeriin viime kesänä. Tekee oikein pahaa muistella kun lusikoin desikaupalla sokeria puuron ja murojen kanssa. Onneksi kirjoitan näitä ylös, että muistan miten paljon pystyn muuttumaan ajan kuluessa. Viime kesänä repsahdin enkä halua sitä enää. Elän jatkuvasti itsekurin kanssa. Suoritan, suoritan ja suoritan.. Kaikki pitää tehdä itsekurin avulla. Muuta minun elämään ei kyllä kuulukaan kuin tämä häiriintynyt elämä. Välillä tulee repsahdus ja itsekuri murenee käsissä. Jostain kumman syystä onnistun aina keräämään ne itsekurin pienet palaset ja elämä jatkuu.

Ei kommentteja: