tiistai 2. kesäkuuta 2009

Toimii taas!

Sain koneeni takaisin ja netti toimii.. jotenkuten.. Vieäkin pitää käyttää nettiä jossain ihme tilassa kun ei osattu korjata kunnolla, mutta onneksi pääsen kuitenkin tänne. Hirvitti antaa mun kone äitin atk-kaverille kun mulla on sellasia juttuja koneella mitä ei muut sais nähdä. Blogikirjoitusten kopiot, päiväkirjamerkintöjä ja kuvia... No, ei sitä vissiin kiinnosta tonkia muiden koneita kun kiireinen ihminen on kuulemma.


Siivosin tänään mun käsiaukkua kun sinne ilmestyy itsekseen tavaraa :/ Laukku tursusi käytetyistä nenäliinoista kun olen itkeny kaikilla terapiakäynneilläni. Olisi aikamoinen kokoelma niitä jos olisin säästänyt ne kaikki. Kuka nyt itkee fysioterapiassakin? Tänään fysioterapeutti kysyi vain, että miten minulla on mennyt ja minä aloin itkemään. Hävettää itkeä aina, mutta en voi sille mitään. Mun ääni katoaa ja naama muuttuu punaiseksi. Kyyneleet virtaavat sitä tahtia ettei niitä ehdi yhdellä nenäliinalla pyyhkiä. On miltei mahdotonta jatkaa mitään keskustelua tai vaihtaa aihetta itkemisen jälkeen. Yleensä terppa vain lohduttelee ja höpisee kun minä yritän vastailla piipittävällä äänelläni.

Lääkärin luona en ole osannut itkeä. Tai psykologi/lääkäri se mies taitaa olla. Välimme ovat kylmentyneet. Tai en tiedä mitä hän ajattelee minusta, mutta näen välimme tollaisena. Kaikki minun sanomiset menee ohi. Niitä ei oteta huomioon. Päätökset tehdään selkäni takana. mistään ei kerrota minulle. Saan tietää asioista vasta sitten kun jotain tapahtuu. Ja näin ei pitänyt käydä niiden lupausten mukaan... Olen käynyt siellä samassa paikassa jo vuosia, vaikka välillä on ihmiset vaihtuneet. En tiedä mitä ajattelen tästä...
Älkää välittäkö musta!
Unohtakaa kokonaan!
Olempahan sitten yksin ongelmieni kanssa...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuli sinä mieleen, kun näin tämän kuvan. Tallensin sen koneelleni nimellä cassie.jpg.

Toivottavasti et pahastu.

http://i40.tinypic.com/bjitq8.jpg

cassie kirjoitti...

Voi en pahastu :)

Viinahelmi kirjoitti...

Ei ole kerta eikä toinenkaan, kun itse itkin psykologin ja psykiatrin vastaanotoilla, lääkärin tarkastuksia tehdessä, Opettajille, ystäville, perheelle..
Sitä ei pitäisi koskaan hävetä, joskus ihminen vain on niin epätoivon partaalla ettei "muuta osaa"..
Kuulostampa taas tökeröltä anteeksi!
Yritä pitää itsesi koossa pikkuinen, ei sinua vähällä unohdeta!

petra kirjoitti...

Tuo anonyymin linkittämä kuva oli niin ihana, että minun oli pakko varastaa se.

Nutmeg kirjoitti...

Olisit iloinen, että pystyt itkemään. Itse en edes muista milloin olen viimeksi onnistunut tirauttamaan edes yhtä kyyneltä. Tämähän taas tietysti johtaa siihen, että patoan kaiken sisälleni ja jonain kauniina päivänä se kaikki paha olo ja ahdistus ryöppyää ulos hallitsemattomasti.