Kotona taas!

Viime postauksesta tuntuu kuluneen ikuisuus, mutta olin viimeeksi kotona maanantaina. Lääkäri-ukko laittoi minut osastolle lepäämään tiistaista perjantaihin eli tulin eilen illalla vasta kotiin. Hajosin ihan kokonaan tiistaina lääkärin tapaamisessa enkä saanut itkua lakkaamaan. Kerroin miten vaikeaa on ollut. En edes suunnitellut kertovani mitään, mutta mun suu vain aukesi ja sanat alkoivat tulvia ulos. Vähän ajan kuluttua lääkäri sanoi ne kamalat sanat osastolle jutumisesta, jotka olen kuullut ennenkin. Ja istuin lanssissa ennen kun ehdin huomatakaan.

En oikein jaksaisi kertoa viikosta, koska osastolla vankina oleminen ei ole ollut koskaan minun mieleen. Olette varmasti sen huomanneet aikaisemmista kirjoituksistani. En tykkää muistella osastojaksoja, koska niistä tulee vain ahdistava olo. Joskus luen vanhoja päiväkirjoja ja voisin ehkä kirjoittaa joku päivä otteita niistä teksteistä tännekin.. Tämä osastojakso oli sillä tavalla eilainen, että mulle alotettiin uusi lääke ja olin muissa maailmoissa suurimman osan päivistä. Nukuin, nukuin ja yritin vältellä syömistä.

Väsymys on onneksi vähentynyt, mutta ahdistus on ennallaan. Haluan vain paeta sinne turvalliseen Ihmemaahani pääni syvimpään sopukkaan. En halua nähdä ihmisiä. Sairaalassa oli kamala hälinä ainakin minun mielestä ja ilman unen turvaa olisin seonnut täysin. Äiti toi Oton eilen myöhään illalla kun välttämättä halusin sen pehmoisen karvakasan kainalooni ensimmäiseksi yöksi kotona. Vaikka on ihana olla kotona, täällä ei ole niin turvallista ja rauhallista ilman rakasta pupua.

Tämän päivän olen mennyt niin ylikierroksilla, että en varmaan pysty rauhoittumaan ollenkaan. On huojentunut olo kun pääsin kotiin. Osastolla mietin koko ajan, että olisi niin paljon tekemistä kotona ja nyt en malta lopettaa tätä touhuamista. Käsi on vaan kamalan kipeä kun ne sairaanhoitajat sähläsivät tippaa laittaessa. Ensin osuivat hermoon ja sitten puhkasivat verisuonen (tai jotain sen tapaista). Nyt on toisessa kämmenessä kamalan näköinen iso mustelma ja toista kättä särkee vieläkin...