sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Ruokailu from hell..

Aivan uskomatonta, että viikonloppu on jo ohi. Aika meni niin nopeasti kun jouduin poikkeamaan rituaaleistani eilen. Äiti halusi viedä minut ulos ja lähdettiin sitten koko perhe syömään ravintolaan meren rannalle. Yritin kyllä kaikkeni, että olisin saanut jäädä kotiin lämpimän peiton alle. Vanhemmat vain tivasivat, että on minun pakko jotain syödä. Vain meren tuoksun houkutus sai minut nousemaan sohvaan kaivamastani pesästä.

Anteeksi, mutta en halua enää muistella ravintolassa käyntiä, koska se ei ollut kovin miellyttävää. Isä halusi viedä meidät johonkin tasokkaaseen paikkaan, kuten aina. Sitten sain katsoa isän pettynyttä ilmettä kun tilasin taas sen saman kanasalaatin. Vanhempani haluaisivat minun kokeilevan uusia ruokia kun antavat siihen mahdollisuuden. Tutusta ja turvallisesta on kuitenkin liian vaikeaa päästää irti ja lähteä seikkailemaan tuntemattomaan.
Halusin ravistolasta mahdollisimman pian pois. Hain autosta pitkän untuvatakkini ja menin rannalle kävelemään. Hävetti kun olin ainut pukeutuneena talvivaatteisiin. Ravintolassa otetut opamoxit auttoivat kuitenkin sulkemaan ulkomaailmaa pois ja pystyin miettimään omiani ilman, että olisi pitänyt juosta ihmisiä karkuun. Onneksi pystyin keskittymään, koska yksi rakkaimmista asioista minulle on meri. Rakastan katsoa veden pintaa, koska se on jotenkin hypnotisoivaa ja rauhoittavaa. Eilen kävelin niin pitkälle kuin jaksoin ja mietin vain. en muista mitä mietin, mutta kiroitin kännykkääni joitain asioita muistiin. Poltin varmaan puoli askia sillä kävelyllä, mutta noh..

Tänään olen vain aihdistellut sitä eilistä ateriaa. Söin tavallisen kanasalaatin, mutta siinä oli öljyä ja pekonia. Vihaan kaikkien vieraiden tekemää ruokaa kun ei tiedä mitä siihen on laitettu. Masentava olo on illan myöten lannistanut ahdistusta pois. Voimat on pois, mutta saan energiaa kun käyn lukemassa uudestaan ja uudestaan saamiani kommentteja. Olette suurin tukeni!

Huomisessa piristää se, että lounas sairaalalla on peruttu ja lähden aamupäivästä hakemaan postini kämpältä. En malttaisi odottaa, koska kämpällä pitäisi olla paketti ja minä pidän paketeista :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muista että rasva ja öljy on niitä ravintoaineita, jotka mahdollistaa sen että pystyt käymään kivoilla mietiskelykävelyillä merenrannalla. Ilman pekonia ja ölyä aivosi eivat toimi. :)

Regina kirjoitti...

Merenrantakävelyt ovat parhautta. Tai no, itsellä mahdollisuus vain järvenrantakävelyihin, mutta veden äärellä joka tapauksessa.

Tsemppiä, yritä olla ahdistumatta öljystä tai edes pekonista, ei ne tapa.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisiköhän minun kirjautua tänne joskus, ikuinen anonyymi...

Hienoa, että lähdit vanhempiesi kanssa. Ja uskalsit syödä toisten tekemää ruokaa, söit vaikka ahdistikin.

Oma anoreksiasta toipuva tyttöni menee tänään tanssiharjoituksiin. Hän soitti minulle juuri ja kertoi samalla, ihan kuin se olisi maailman normaalein asia, mitä aikoo laittaa meille illalla ruuaksi. Sama lapsi, jonka ruuat syötiin sairaalassa vielä vuosi sitten, letkulla tai ilman.

Voi, kun saisin täältä lukea joskus sinunkin tanssivan taas..

Toivottavasti paketti piristää. Ja lupaa, ettet käytä väärin sitä ettei sinun tarvitse mennä lounaalle sairaalaan. Syöthän silti?