keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Insomnia


En osaa muuta sanoa.
Ylikierroksilla ja ihoon koskee, pistelee.
Päässä humisee ja on vaikea erottaa
totuutta tarusta.
Tehkää tälle painajaiselle loppu!
Haluan vain nukkua ja päästä todellisuudesta
kauas pois...

8 kommenttia:

Syömishäiriöisen äiti kirjoitti...

Voisinpa lähettää sinulle pienen paketin jotain joka sinua piristäisi, kun olet sanonut että postissa tulee välillä iloa paketin muodossa.

Mutta koska en sitä voi, lähetän vain virtuaalipaketillisen lämpimiä ajatuksia!

Muistan viime syksyn mustuuden, kun työntelin omaa anoreksiaa sairastavaa lastani pyörätuolissa sairaalassa ja kuraisilla teillä sen pienen hetken kun hänet sai ulos viedä. Koskaan hän ei sanonut mitään, tai jos sanoi, sanoi esim: "En jaksa enää, en jaksa".

Aamulla muistelin, kuinka jattelin ilahduttaa häntä eräänä tällaisena mustana marraskuun päivänä ottamalla koiramme sairaalaan mukaan. Mutta käsikään ei noussut koiraa silittämään, ilmekään ei värähtänyt, hän roikutti vain käsiään alaspäin koiran hyppiessä jälleennäkemisen ilosta hänen ympärillään ja tuijotti jonnekin tyhjin katsein.

Jotenkin sillä hetkellä ymmärsin miten musta voi ihmisen mieli olla.

Mieheni sanoi monta kertaa minulle, että muista, että hänellä on mieli sairas, hänellä ei ole vaikkapa parantumaton syöpä. ME emme saa antaa periksi! Minä sanon nyt sinulle ihan saman: Älä anna periksi vaikka se tuntuu helpommalta kuin alkaa taistella vastaan.

Niin, ja eilen, lähes päivälleen vuosi tuosta äsken kerrotusta katselin häntä pelleilemässä tuon saman koiran kanssa nauraen, rapsutellen sitä sylissään, kotona. Vuodentakainen tuntuu nyt kaukaiselta muistolta. Muistolta, joka ei kuitenkaan ikinä unohdu!

En halua verrata sinua kehenkään toiseen ja olen pahoillani jos tämä tuntuu sellaiselta, sinun paha olosi on sinun omasi ja aito enkä minä sinua tunne. Haluan vain kertoa että ihmeitäkin voi tapahtua ja tapahtuu!

Toivottavasti jaksat uskoa siihen.

Laura kirjoitti...

Tahtoisin antaa sinulle tämän tunnustuksen. Vaikean kautta menee, kun sinulla ei ole oikeutta lukea blogiani, joten laitan kommentti muodossa.

http://4.bp.blogspot.com/_B4EJP_XyeMA/SvnHg8oNliI/AAAAAAAABHo/Vvn9lqrfLRs/s1600-h/kreativ+blogger.jpg
ja säännöt tunnustukseen ovat:

1.Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle. Linkitä nämä blogissasi. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Kirjoitat aina niin koskettavasti ja kauniista. Voimia. <3

Shrapnel kirjoitti...

Toivoisinpa että osaisin lohduttaa. Mutta en osaa tehdä edes oikeassa maailmassa ihmisiä kuin surullisemmiksi.

koita kestää!

hali <3

Kafi kirjoitti...

Auttaa, jos syöt. :( Tarpeeksi, tarpeeksi kauan.

Muuten, ymmärrän pahan olon, väsymyksyn, mutta miksi pelkäät ruokaa? Et ole kauheasti blogissasi ikinä "itkenyt lihomaasi" niin mietin joskus mikä estää sua tapella anoreksiaa vastaan, muu kuin halu kadota piiloon..

iceblue kirjoitti...

Blogissani olisi sinulle jotakin :)

Lähetän sinulle myös virtuaalisen voimahalauksen <3 voisinpa lähettää myös osan jaksamisestani sinulle.

Olet ajatuksissani <3

SmilingGirl kirjoitti...

Minä haluaisin tulla ja viedä sinut jonnekkin parempaan paikkaan, jossa sinulla olisi hyvä olla. Sinut ja kanisi. Nukkuminenkaan ei enää auta kun sitä on tehnyt niin kauan. Tulee vaan entistä väsyneemmäksi.

Täällä, tämä tyttö toivoo sinun puolestasi, että paremmat tuulet vielä puhaltaisivat. ♥

mruu kirjoitti...

voimia, voimia, ihan kamalasti voimia <3

Anonyymi kirjoitti...

Cassie,

Olen seurannut blogiasi jo varmaan vuoden ajan. Aina kun avaan läppärini pistän googleen hakusanaksi avaruuden kevät, vaikka tarkoitukseni olisi tehdä aivan jotain muuta. Olen koukussa. Se on totta, kirjoitat niin kauniisti.