maanantai 25. tammikuuta 2010

olen hämmentynyt

Avauduin minulle ehkä vaikeimmasta asiasta edellisessä postauksessa enkä uskonut joutuvani katumaan sitä. Pyydän siis anteeksi jos pidätte tätä valittamisena kun kerron murheistani. Teille serkkuni menettäminen ehkä kuulostaa pienelle menetykselle, josta keksin vain valittamisen aihetta. Sydämeni tuntee kuitenkin toisin. Haluaisin kirjoittaa tänne suoraan sydämestäni, mutta näytän vain käännyttäväni kaikki minua vastaan.

Kysymys kuuluu: pidänkö ongelmani omana tietonani?

18 kommenttia:

Tino kirjoitti...

Oletan, että olet aloittanut blogin alunperin myös siitä syystä, että sinulla olisi paikka purkaa mieltäsi ja jäsennellä ajatuksiasi. Käytännössä siis se, että "pitäisit ongelmasi omana tietonasi" olisi tämän blogin loppu, enkä minä ainakaan toivo sitä.
Jos jotakuta ei kiinnosta, ei ole kovin vaikeaa sulkea selainta ja lopettaa lukemista.
Sinnittele Cassie-rakas. Me välitämme sinusta.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä luulen, ettei serkkusi kuolemasta kertominen saanut ihmisiä kommentoimaan, siten kun kommentoivat, vaan itsemurhaan viittaminen. Minusta on hyvä, että joku välillä kommentoi vähän "tiukemmalla äänensävyllä", koska vaikka kaikkien myötätunto on puolellasi (miksi muuten blogiasi lukisimme?), ei ainaisella pään silittelyllä tulla hullua hurskaammaksi.
Minua suututtaa myös tuo sinun kuoleman kaipuu. Mä ymmärrän sen, koska been there, done that, mutta kysymys kuuluukin, kuinka voisit tehdä sen vanhemmillesi? Ja muutenkin, koska sanot itse, ettet usko onneen enää ja tunnut olevan valmis heittämään lusikan nurkkaan, niin miksi et keskittyisi ajattelemaan lähimmäisiäsi? Jos peli on jo omalta kohdaltasi menetetty, tee vanhempasi onnelliseksi ja ole elossa ja vielä hurjempaa: syö heidän nähden ja heidän vuokseen. Toivottavasti ymmärrät, mitä haen takaa. Yritän vain selittää, miksi itse en aikoinaan päätynyt tekemään mitään lopullista.
Tämän olin halunnut sanoa jo pitkään sinulle :) Turha möksähtää, tämä ei ole ilkeä kirjoitus :)

Terveisin Manna

Laura kirjoitti...

TOtta kai kerrot. Mulla on sua niin ikävä, tahdon lukee kuulumisiasi vaikka niin harvoin blogeihin pääsenkään käsiksi, ja silloin tulee yleensä omaan raaputettua.

Mut aina kun voin niin luen. Ja haluun niin tietää miten sul menee. Kirjoita siis, muru, please? NIin sua osais paremmin tukee, halaa ja ymmärtää.

Anonyymi kirjoitti...

Älä välitä mistään mitään ymmärtämättömien paskapäiden kommenteista, vaan muista, että useimmat täällä kyllä välittävät susta ja haluavat tietää, mitä sulle kuuluu. Tsemppii<3

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoita ihan kaikesta jos vain siltä tuntuu, joskus sekin jo auttaa että saa ajatukset kirjoitettua ylös, vaikka sitten tänne blogiin. Äläkä välitä toisten vittuilusta ja niistä "keräät-vain-huomiota" kommenteista, sillä sulla on oikeus kirjoittaa ihan mitä haluat, eikä ketään pakoteta lukemaan. Tsemppiä sulle tosi paljon, liityn lukijaksi(:

Therru kirjoitti...

Kirjoita. Kerro meille. Me luemme blogiasi, koska meitä kiinnostaa.

Kelvoton kirjoitti...

Kerro.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoita, jos se auttaa. Luin edellisen tekstin kommentit läpi, ja minusta niistä vain ensimmäinen ja mahdollisesti herkempihipiäiselle myös viimeinen voi tuntua loukkaukselta. Koita silti ajatella ajatusta sanojen takana. Kaikkea hyvää tarkoitusta ei aina pueta kauniisiin sanoiin ja lempeisiin katseisiin, ja kuten yksi anonyymi jo tähänkin postaukseen kommentoi, on hyvä että joku kommentoi välillä tiukemmalla äänensävyllä. Sua on silitelty paljon, sulle on annttetu ymmärrystä ja luettu sun tekstejä, kommentoitu ja toivotettu voimia paljon enemmän kuin syydetty suoranaisia loukkauksia, älä siis sure.

Itse en myöskään usko että kyse edelliseen tekstiin tulleista kommenteista olisi serkkusi kuolemasta johtuvia. Turhaan käännät asian niin, että siinä suhteessa olisi hyökätty sua vastaan. Tietysti voit tulkita miten tahdot, mutta minä suhteellisen tervepäisenä ihmisenä en löytänyt niistä mitään siihen viittaavaa. Tietysti arka aihe on aina arka aihe ja kun siitä on kirjoittanut se on sulla päällimmäisenä mielessä. Lukijat kuitenkin voi nähdä tekstin ihan eri tavalla.

Niin kauan kuin pidät blogia, sulla on vapaus tarinoida tänne mitä tahdot, ja jos se oloasi helpottaa suosittelen sitä lämpimästi itsekin. Mutta myös niin kauan kuin blogi on julkinen ja kenen tahansa kommentoitavissa, annat kakille internetin käyttäjille vapaat kädet kirjoittaa sulle terveisensä. Sananvapaus ja oikeus mielipiteeseen (myös siihen negatiiviseen) on myös kommentoijilla, ei siihen tarvitse heti tulla itkemään että älkää lukeko jos ei kiinnosta. Moni on saattanut eksyä tänne ties millaisia kautta, jumittua vain lukemaan ja päättänyt sitten sanoa sanottavansa jos sellaista on, eikä siinä ole mitään pahaa niin kauan kun kommentti on asiallinen. Loukkaantuahan voi mistä vain, mutta tarkoituhakuisesti loukkaava kommentti on aina turha.

Tämä ei ole mitään ilkeilyä, halusin vain kertoa miten asian itse näen. Ja kyllä, seuraan blogiasi. Kyllä, tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. Halusin vain ilmaista asian kuten itse sen näen, ja toivon että se jotenkin helpottaa ahdistustasi. Väärinymmärryksiä sattuu.

vilja kirjoitti...

Ketä varten sinä tätä blogia kirjoitat?

Jos vastaus on itseäsi, eikä lukijoita eli niinkuin arvelen, niin tottakai kerrot ongelmistasi täällä, kirjoitat ne monta kertaa ylös ja käsittelet läpikotaisin edestakaisin väärinpäin ja puhki, jotta niistä joku päivä tulee vähemmän kipeitä.

Tiedän, että olossasi toivot sisimmässäsi vain sääliä, myötätuntoa ja tukea, jota täältä blogistakin haet, mutta on hyvä että saat välillä kommentteja, jotka hieman ravistelevat sinua maanpinnalle.

Et halua parantua, koska pelkäät joutuvasti oman turvallisen kuplasi ulkopuolelle, jossa teoilla on seuraukset, ja jossa ihmiset eivät ole niin kiinnostuneita sinusta kuin luulet.

Tosiasiassa he ajattelevat, mitä sinä ajattelet heistä.

Anonyymi kirjoitti...

Äskeisen kommentoijan viimeinen kappale... Kolahti.

Juuri tuo on syy, miksi oma anoreksiaa sairastanut lapseni ei halunnut parantua. Pelotti ajatuskin poistua sieltä sairauden turvasta, huolenpidosta ja luvasta olla heikko.

Millään tavalla en sairauttasi väheksy, enkä kenellekään toivoisi sitä helvettiä minkä läpi käyt, päivä päivältä. Mutta toisaalta ymmärrän monia kommentoijia.

Minun lapseni, suljetulla osastolla mykkänä kuukausia kyyhöttänyt ja anoreksiansa vallassa täysin ollut, sanoo nyt parannuttuaan, että hittolainen kun tekisi mieli tarttua noita kalpeita laihoja haamuja olkapäästä ja ravistaa, herättää, kertoa että ei noin, ei noin...

Hänkin sairasti vuosia. Älä anna periksi!

T. Yksi äiti, joka ainakin vilpittömästi välittää sinusta ja aloittaa työpäivänsä kurkkaamalla, mitä sinulle kuuluu.

Jenni kirjoitti...

Lakkaa pyytämästä anteeksi! Tämä on SINUN blogisi, SINUA varten ja saat kirjoittaa täällä täsmälleen siitä mistä ITSE haluat. Blogeissa on sellainen hauska juttu, että vastuu on lukijalla. Sinulla ei ole mitään aihetta pyydellä anteeksi ennen kuin mustamaalaat täällä yliampuvasti vaikkapa Tarja Halosta, ja silloinkin sinun tarvitsisi pyytä anteeksi vain Tarja Haloselta ;)

Toivottavasti pystyt jatkossakin avautumaan kaikesta mikä sinua paina, sillä kirjoittaminen auttaa aina.

Siis puhu mistä vain, kyllä me kuunnellaan <3

*haleja*

Anonyymi kirjoitti...

"Et halua parantua, koska pelkäät joutuvasti oman turvallisen kuplasi ulkopuolelle, jossa teoilla on seuraukset, ja jossa ihmiset eivät ole niin kiinnostuneita sinusta kuin luulet.

Tosiasiassa he ajattelevat, mitä sinä ajattelet heistä."

Tämä on niin totta. Sä saatat tuntea olevas turvassa siellä kuplassa, vaikka samalla se tekee sun elämän helvetiksi. Tule ulos! Kyllä sut otetaan vastaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut elämääsi jo kauan. Tämä on sinun blogisi, saat kirjoittaa mitä haluat. Jos joitakin ei kiinnosta lukea, he osaavat olla lukematta. Voimia <3. Kirjoita, tee ihan mitä tahansa mikä auttaa sua!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kulta, kerro, se helpottaa. Olen itsekin ainut lapsi ja serkkuni on aina ollut minulle kuin isosisko. En tiedä mitä tekisin jos menettäisin hänet. Jäljelle jäisi raastava ikävä ja tyhjyys. Ymmärrän että pelkäät lukijoiden kommentoivat tyyliin "mutta se oli vain serkku" mutta ei läheisyys ole lähisukulaisuudesta kiinni. Kirjoita, puhu, ikävöi. Olet ihana <3

TIM kirjoitti...

Sinä teit tämän blogin, sinä kirjoitat tähän blogiin ja aivan mitä sinä tahdot kirjoittaa. Ne jotka tätä lukevat tekevät sen omasta tahdostaan, ja kommentoivatkin sitten sitä mukaan, eikä aina ehkä mieti mitä tulee sanotuksi...

Ongelmat pysyy aina ongelmina, ellei niitä ratkota. Eikä ongelmat tule ratkotuksi jos ne jäävät pääsi sisälle yksinään.

halaus ♥

laura kirjoitti...

Olet näköjään päättänyt käsittää asiat ihan väärin. Kukaan ei kritisoi avautumistasi tai väheksy serkkusi kuolemaa- niin kuin moni muukin on sanonut, sinä kirjoitat omassa blogissasi sitä mitä haluat.

Kommenttitulva voi johtua tuosta itsemurhaviittauksestasi ja myöskin omakirjoittamasta kommentistasi (jota en muista sanatarkasti), mutta jossa viittasit "normaaleihin ihmisiin" ja itse suljit itsesi näiden normaalien ihmisten ulkopuolelle.

_N3ko_ kirjoitti...

Kulta pieni, älä vaan pidä ongelmiasi sisälläsi! Mun tilanne on kuulemma niin surkea sen takia, että en ole puhunut ongelmistani koskaan kenellekään. Kerro, kirjoita, pura sydämesi! Jos jotain ei kiinnosta niin painukoon huitsin vittuun!

SmilingGirl kirjoitti...

Tietysti sinun kuuluu saada avautua omaan blogisi. Ja minä luen niitä kaikkia asioita sinun elämästäni, minä luen mielelläni. ♥