Ääh..viikonloppu alkoi

Vihaan viikonloppuja. Sillon kun olin vielä koulussa ni elin vain viikonloppuja varten. Vihasin aikaisin heräämistä ja ja koulussa käymistä, joten viikonloppuisin sain nukkua niin pitkään kuin halusin ja olla omissa oloissani. Muuta en halunnutkaan elämältä.

Opiskelin Tampereella 4 vuotta ja muutin sinne kun olin sairastellut reilun vuoden. Uudessa kaupungissa pelot pääsivät valloilleen ja eristyin piiloon muiden katseilta. En jaksanut pitää yllä kaverisuhteita ja pelkäsin tulla nähdyksi. Ainut turvapaikka oli oma asunto, jossa sain olla ihan yksin. Ihmispelon alettua hakeuduin vain omiin oloihin ja aloin arvostamaan yksinäisyyttä. Työpäivät olivat tuskaa, vapaapäivät olivat pelastus.

Koulun loputtua muutin takaisin Helsinkiin ja olen ollut työttömänä suurimman osan ajasta. Tavallaan olen onnellinen kun ei tarvitse raahautua työpaikalle väsyneenä ja kohdata ihmisten katseet. Mutta toisaalta tulee omantunnon tuskia koska olen kuitenkin 23-vuotias ja laskut pitää maksaa. Mielummin pysyn kotona.

Olen ollut kotona niin kauan, että päivät alkaa sulautua toisiinsa. Tiedän vain onko viikonloppu vai arkipäivä meneillään. Olen alkanut vihaamaan viikonloppuja, koska silloin ihmisillä on vapaapäivät ja he kulkevat kaupungilla. Ihmispaljous ahdistaa. Viikonloppuisin kaupat ovat myös auki vain lyhyen ajan. En käy kaupassa kuin kerran viikossa, mutta silti minua ahdistaa kun en voi mennä kauppaan heti aamusta mummojen seassa tai pimeän tultua juuri ennen sulkemisaikaa. Arkipäivisin tulee turvallisempi olo kun voi käydä kaupassa mihin aikaan päivästä tahansa.

Nolottaa tunnustaa, mutta arkiaamuisin tuntuu mukavalle käpertyä pehmeeseen sänkyyn vilttien alle ja samalla miettiä miten ihanalle tuntuu kun ei tarvitse nousta 6 aamulla töihin. Kun kuulen ihmisten ääniä kadulta niin mietin monelta niiden piti nousta aamulla ylös ja miten niitä väsytti. Kuulen meidän rappukäytävästä joka ikisen ulko-oven aukaisun koska se vanha puuovi pamahtaa kiinni niin kovaa että lattia melkein tärisee. Jotkut lähtevät jo 5.30 ulos. En voi käsittää miten joku jaksaa lähteä niin aikaisin. Minulle teetti tuskaa kesällä nousta 7.30 kauppaan töihin. Sekin työ loppui lyhyeen, koska en vaan yksinkertaisesti jaksanut sitä kaikkea ahdistusta. Kaikki asiat ahdistavat ja jos niitä on vielä monta päällekäin ni en pysty olemaan.

Kamalan hidasta kirjoittaa näitä tekstejä kun jään aina miettimään miten voisin kirjoittaa selkeämmin. Tuntuu etten saa pointtiani selitettyä ja kiertelen asian ympärillä. Olen myös surkea kieliopissa ja toistelen asiota. Mutta pitäisi varmaan antaa vain ajatuksen juosta ja kirjoittaa sen mukaan.