lauantai 22. marraskuuta 2008

Vihollinen tuhottu!

Hahaa! Ostin eilen kaksi pussia karkkia. Toisessa pussissa oli sokerittomia karkkeja ja mun lemppareita. Laskin, että siinä pussissa oli n.400kcal. Sen pussin söin eilen. Ostin sen toisen pussin ja säästin tälle päivälle. Siinä oli suurimmaksi osaksi valkosuklaalla kuorrutettuja banaanilastuja ja muuta suklaajuttuja. Oli niin ällö olo aamulla eilisistä karkeista, että tuhosin tälle päivälle säästetyn pussin. Olen niin vinsahtanut, että pidän jääkaapissa salaattikastiketta, mistä on päiväys mennyt umpeen monta kuukautta sitten. Kaadan aina sitä salaattikastiketta "kiellettyjen" ruokien sekaan. Eipä tee mieli enään mennä dyykkailemaan roskia. Kun ne esim. karkit lilluu pussissa vanhentuneen salaattikastikkeen kanssa ni ei ole mitään vaaraa, että söisin niitä enää.
Olen joskus herkkuihin retkahtamisen jälkeen heittänyt kaiken roskiin. Seuraavana aamuna olen löytänyt itseni kaivelemassa roskapussia ja syönyt loput herkut. (siis ne mitkä ei ole saastunet muista roskista)
Nyt on hyvä olo kun ei ole sitä karkkipussia keittiön kaapissa kuiskailemassa mun nimeä...

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hiuslakka on kans aika toimiva tohon hommaan. :D