perjantai 19. joulukuuta 2008

Kiire, kiire, jne.


Olen yrittänyt pitää itseni liikkeellä koko ajan. Jos pysähdyn hetkeksikin ni ne pahat ajatukset tulevat päähäni. Alan miettimään
milloin söin viimeeksi,
onko jo kulunut tapeeksi aikaa että uskaltaisi syödä,
onko kulunu tarpeeksi kaloreita liikkuessa että voi syödä,
mitä jääkaapista löytyisi,
jos en söisi ni voisinko edes nukahtaa hetkeksi,
ynnä muuta.

Taas oli tänä aamuna paino laskenu. Nyt on painoindeksi 16,4. Se oli pari viikkoa sitten pisteen korkeammalla. Tiedän ettei se paino laske ikuisesti. Olen aivan varma, että romahdan taas täysin kin paino nousee grammankin. Paino ei nimittäin ole noussut kertaakaan kolmeen viikkoon. Se on joko juminut samassa tai laskenut.

Onneksi joulu tulee ja siihen liittyy kamalasti tekemistä. Olen päättänyt leipoa kaiken itse kun porukat on töissä aina. Ja tiedän ainakin ettei ruuissa ole varallisen paljoa rasvaa tai sokeria kun olen itse leiponut. Vaikka enhän minä niitä kuitenkaan syö... Olen saanut aika paljon aikaseksi. Olen ylpeä itestäni kun en ole sortunut maistelemaan. Varsinkaan piparitaikinaa. Kamala kun hävettää paljastaa, mutta viime jouluna söin kokonaisen piparitaikinalevyn. Raakana. Koko taikinan. Itse. Ihan kokonaan. Ja hyvää oli! Se taikina oli kaupasta ostettu ja painoi 300g. menin tekemään sen virheen, että avasin pussin ja oti ensin vain pienen palan. Oli mahdotonta lopetta ja yhden illan aikana olin imassut koko taikinan raakana. Mutta kun se on niin hyvää.

Nyt on sellainen olo että en voisi laittaa palastakaan taikinaa suuhun. Se näyttää sellaiselle kökölle, että jää varmaan jumiin mun mahaan. Hyi!

Olen lopettanut syömisen melkein kokonaan. Kun suuhuni jotain pistän ni se on nestettä. Eilen ja keskiviikkona elin kahdella battery strippedillä. Ja hyvin jaksoin. Niistä menen ihan sekasin. Tule samanlainen olo kun olisi juonu ainakin 3 siideriä. Mutta silti pystyn toimimaan super nopeesti. Näytän varmaan ihan sille Duracell pupulle. Mut mä oon Battery pupu :)

ps. onko liiallinen batteryn juonti vaarallista?

4 kommenttia:

tthi kirjoitti...

Hmn, kofeiiniriippuvuus voi tulla, mutta en tiedä onko se sitten niin vaarallista.

Ja ainakin minua on käsketty vähentämään EDn juomista, kun sanotaan että voi tulla jotain sydämen epäsykkeisyyttä, hah, vai miksi sitä kutsutaan :D

tthi kirjoitti...

Niin, siis niitä rytmihäiriöitä tai mitä onkaan :'D Joo, sanat pukkaa olemaan vähän hukassa...

Osastolla aatellaa et menisin uuden vuoden jälkeen, ja itsellä ei ole minkään laista kuvaa tietty viel, että millaista siel olisi mutta, mutta...

Krista kirjoitti...

Voi miten pieni bmi <3

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, liiallinen batteryn juonti voi käydä vaaraksi maksalle, kuten kävi ystävälleni ja makaa sairaalassa jo toista kuukautta.