+s173311667.jpg)
Todellakin on ollut tylsä päivä. Ahdistaa kamalasti. En osaa rentoutua hetkeksikään, koska en pääse ajatuksistani eroon. Tulee mieleen vanhoja epämielyttäviä muistoja. Elän uudestaan mielessäni vanhoja tapahtumia koulussa, sairaalassa, terapiassa.. Siitä tulee inhottava olo. Minulla olisi niiin paljon tekemistä ja projekteja, mutta en saa aloitettua mitään. Olisi kirjoja, lehtiä, elokuvia, siivoamista, leivottavaa, järjestelemistä, yms. Mutta kun en pysty. En jaksa. En saa itseäni liikkeele. Säästän energiani pakkolenkkeihin...
Kävin äsken lenkillä. 1h 5omin. Kun katsoin sykemittaria kotona kuoriutuessani vaatekerroksista huomasin, että olin liikkunut 10 minuuttia vaille 2 tuntia. Vitutus. Paniikki. Otin päällysväätteet pois ja laitoin ulkotohvelit jalkaan. Juoksin rappusissa ylimmästä kerroksesta alimpaan 15 minuutin ajan. Otin vielä. Pahvilaatikon täynnä lehtiä syliin. Kahdesta syystä: 1)jos joku tuli vastaan ni ne luuli et olin viemässä laatikkoa ullakolle tai lehtikeräykseen ja 2) siitä tuli ainakin 5kg lisäpainoa kun siinä laatikossa oli parikymmentä vogueta.
Toivottavasti kukaan ei tajunnu et juoksin sama laatikko sylissä rappusissa kuin joku seko...
2 kommenttia:
hassu, mä muistan kans miten aina esitin tosi kiireistä ja vilkuilin kelloa jotta kehtasin juosta kaduilla matkalla jonnekkin, just sillon ku ne puolikkaatki minuutit ja kalorit ratkasee. ei sitä ymmärrä jossei sitä ite koe :s
Tuttu tunne, kun tulee ahdistuneisuus muistellessa menneitä aikoja. Muistoja. Aina jossain määrin kun muistelen suuhuni tulee hymy, mutta kun jatkan sitä muistelemista niin hymy katoaa nopeasti ja ahdistus täyttää keuhkot.
Hmn, tuo pahvilaatikko-idea oli hyvä. Itse ei olisi varmastikkaan tullut se mieleen, mutta eipä täällä ole oikeen "tarvettakaan" tehdä niin, kun ei asuta kerrostalossa. Ulos on vain lähdettävä juoksemaan...
Pärjäile <3
Lähetä kommentti