lauantai 28. helmikuuta 2009

Lukittuna

Olen saanut tarpeekseni tästä osastosta. Tekisi vain mieli valehdella koko loppu aika täällä, jotta pääsisin kotiin takaisin. Takaisin vanhaan.. Olen kuunnellut mitä pitää tehdä, jotta pysyn hengissä ja "oikealla polulla". Aina kun joku kiltti hoita suurine silmine sanoo minulle, että kuolen jos menen takaisin omiin tapoihini niin nauran vain omassa päässäni. Oikeastaan en ole edes mihinkään uusiin tapoihin opetellut. Tottelen vain mitä käsketään. En kestä tätä oloa.

En kestä tätä paikalla oloa. Haluaisin hyppiä ja pomppia kunnes kaatuisin lattialle. On liikaa ajatuksia päässä, enkä saa niitä kaikkia kirjoitettua paperille. On mahdotonta kirjoittaa järkevää postausta kun en saa ajatuksista kiinni. Olen kirjottanut kymmeniä sivuja päiväkirjaani samoista asioista. Ruuasta, mahakivusta, lääkäreiden ja hoitajien psykologisesta pelistä, unettomuudesta, sekavuudesta, ruuasta, ruuasta, ruuasta. Ainii, ruuasta.

Tuntuu, että tulen vaan hullummaksi täällä lukittuna. Alan menettää toivoni...

5 kommenttia:

SmilingGirl kirjoitti...

Voi sinua. Minä olen huolissani sinusta. Toivon, että jaksaisit olla siellä siihen asti kunnes sinut on turvallista päästää. Voimia todella paljon. <3

Pipari kirjoitti...

Liityn tuohon SmilingGirl:in kommenttiin. Voimia sulle<3

apple kirjoitti...

Paljon tsemppiä ja voimia pikkuinen!
Tiedän että tuntuu pahalta, mutta he pitävät sinut siellä syystä <3

tthi kirjoitti...

Oli ihanaa lukea kirjoituksiasi pitkästä aikaan, kun juuri lähdit osastolle kun samalla jouduin piakkoin pakkaamaan laukut lappiin.

Mutta pikkuinen, älä menetä toivoasi. Voin vain kuvitella kuinka rankkaa parantuminen olisi, mutta toivon että pystyisit siihen <3 Älä tee sitä muiden takia, vaan itsesi. Sinusta välitetään täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen tilanteen, mutta entä jos nyt olisikin se kerta kun pystyisi parantumaan? En tiedä, ei kukaan tiedä. Ota kuitenkin kaikki apu vastaan.
En tiedä olenko luovuttanut itseni suhteen...En ainakaan usko että kukaan voi mua auttaa, ainoastaan mä itse, ja siksi se onkin niin mahdotonta, siis parantuminen.
Rakastan kirjoituksiasi, älä lopeta koskaan. lähetän sulle telepaattisesti toivoa, tahdon olla tukenasi.
-yksin-