tiistai 3. maaliskuuta 2009

Antakaa olla

Olen hereillä ja kello on vaille viisi aamulla. Välillä kuuluu pehmeiden sisätossujen kopina käytävältä, mutta muuten on liian hiljaista. Kohta alkaa kolmas vuorokausi ilman unta. En vain saa unta, koska en kuluta yhtään energiaa. En voi väsyttää itseäni. Tuntuu, että olen räjähtämispisteessä. Äänet supisevat päässäni, mutta niilläkään ei ole mitään johdonmukaista sanottavaa. En osaa ymmärtää mitä ne tahtoo selittää. Unenpuute ja liikunnan puute saa vartalon kihelmoimään. Ei ole muuta tekemistä kuin kirjoittaa päiväkirjaa ja laskea ovatko kaikki luuni vielä tallella vartalossani.

En uskalla pyytää nukahtamislääkettä vaikka se on listalla. En pyydä mitään. Tänään aivastelin koko päivän ja kysyttiin onko minulla kuumeinen olo. Sanoin, että on ihan hyvä olla vaikka ei ollut. Haluan pitää ihmset etäällä ja näyttää etten tarvitse ketään. En ole ansainnut ketään joten en en ole ansainnut pyytääkään mitään.

Minut on punnittu täällä selkä vaa'an näyttoon päin. Ja sekos ahdistaa!! Ei ole minkään laista aavistusta nykyisestä painosta. Kun minut punnittiin kolmannen kerran täällä tasan viikon päästä osastolle joutumisesta ni painoni oli ilmeisesti laskenut. Poikkeuksellisesti punnittiin kahdella eri vaa'alla ja hiillostettiin kamalasti, että olenko oksentanut tai jumpannut salassa. Kumpaankin sanoin en. Joku aamu olen jumpannut pari minuuttia salaa, mutta alkaa pelottaa liikaa että jään kiinni. Kun katson pinkeää mahaani ni arvioin painavani ainakin 5kg enemmän. Eilen illalla kiipesin vessanponton päälle ja katsoin mahaan peilistä. Tälle minä varmaan näyttäisin jos olisin raskaana.

Tämä kaikki ahdistaa valtavasti. Yksi asia, mikä on ahdistavimpien asioiden kärjessä on vessa. Ahdistaa ja nolottaa kirjoittaakin siitä. Olen pienestä pitäen hävennyt vessassa käymistä. Olen tottunut asumaan yksin ja käyttämään omaa vessaa. Tietysti pidän vessani aina siistinä, mutta ei tarvitse miettiä kuka tulee vessaani käyttämään seuraavaksi. Täällä osastolla jaan wc:n parin muun ihmisen kanssa ja häpeän siellä vessassa käymistä. Panttaan myöhään iltaan ennen kuin menen.. Huomenna luvassa lisää ahdistuksen aiheita ja niitä riittää täällä ihmispaljoudessa.

On ihan sellainen olo, että olen tulossa kipeäksi. En halua, koska hoitajat ovat käyttäneet uhkailuissaan ja kiristyksissään sanaa"kotiloma". Eli "Et pääse kotilomalle jos jatkat temppuiluasi..." Edistystä!

Otin rakkaat balettitossuni mukaan ja pidän niitä tyynyn alla. Ne on mun ainoa turva täällä. Ehkäpä ne tossut vie mut muistoihin unissa...

2 kommenttia:

Pipari kirjoitti...

Voi sua<3 Yritähän pärjätä siellä. Mut älä kuitenkaan luovuta...lihavuus ei ole kaunista se on rumaa! Tsemppiä ja voimia sulle<33

tthi kirjoitti...

Pyydän, ota kaikki apu vastaan, toivon että paranesit.

Ihmisen pitää saada nukkua, eikä varmastikaan tuo flunssakuumeinen olokaan ole kovin häävi?

Järkytyin tuosta edellisen kommentista...
...mutta silti, ei siellä tehdä ihmisistä mitään lihapullia. Olet niin pieni...

Olet tärkeä. <3