torstai 5. maaliskuuta 2009

Tautien kynsissä

Mulla on varmaan jokin ebola tai jotain, koska on aivan kamala olo. On sairaan kylmä. Vilu tulee tosi syvältä, luista asti. Jäseniä särkee ja pakottaa. Jostain syystä se tuntuu hyvälle kun lihaksia vihloo.. Hävettää kun pitää niiskuttaa ja pärskiä koko ajan. Jos joku muistaa tulla tarkistamaan, että olenko elossa ni puhun käsi suun edessä ettei ne nää mun nuhanenää. Mutta sitten ne ei tajua mitä sanon kun en uskalla koskaan puhua kovaa.. Olen outo.

Isä on käynyt mua tervehtimässä täällä jo muutaman kerran vaikka tiedän, että sillä on tosi kiire toissä. Isä sanoi, että haluaa piristää mua kun mun silmät on niin surullisen näkoiset ja kasvot harmaat. Olen pirteä isälle ja hymyilen. Tahdon piristää isää olemalla hyväntuulinen, koska en halua että se murehtii minua. Isä vei mut kävelylle osaston käytävälle, mutta en jaksanut kauaa. Pidin tukea tästä tippatelinehärvelistä, mutta yritin näyttää sille että tyontäisin sitä vain kevyesti. Isä jutteli kaikkea mitä kodin arkeen kuului. Äiti tulee kuulemma ylihuomenna. Sillä on ollut ympäripyöreitä päiviä töissä. Silmät täyttyi aina välillä kyynelistä kun tuli ikävä kotia. Haluan niin kovasti takasin menneisyyteen. En vaan jaksa muistaa milloin mulla on ollut vähiten kurja olo. Isä olisi jaksanut puhua vaikka kuinka, mutta huomasi onneksi että olen väsynyt. Tuntui kuin limaa olisi aivoissa asti. En tainnut edes ehtiä hyvästellä isää ennen kun sammuin..

Heräsin vasta iltapalalle. Herättyäni en edes muistanut että isä oli käynyt. Olin nukkunut 3,5 tuntia putkeen enkä olisi ilman tätä nuhaa voinut nukkua minuuttiakaan päivällä. On aivan mahdotonta nukkua sairaalassa päivisin. Oisinkin se on vaikeaa.. Huomasin pöydälläni kirjekuoren, jossa oli liittymäkortti. Isä oli hankkinut mulle ihan oman nettikaistan mun liittymään ettei mun tarvitse huolehtia sen tyokännykän käytostä. Nyt mä voin jopa vastailla kaikkiin teidän kommentteihin :)

Tänään oli lääkärin ja hoitsun kanssa palaveri. Veriarvot ovat pysyneet nyt turvallisissa rajoissa vaikka alkuun ne ei halunneet liikkua oikeaan suuntaan. Eli jee. Kotilomasta voidaan keskustella kun M1 puretaan ja paino on 'stabilisoitunut'. Jee? Lääkäri sai sen kuulostamaan niin kaukaiselle. Painoa en saanut tietää, mutta se ei ole noussut toivottua vauhtia. Buu/Jee. "Pitää suunnitella miten sitä ravintoa saataisiin sinuun lisää." Kammottava lause. Tuli kylmä hiki kun aloin miettimään mitä ne mulle seuraavaksi keksii.

Ravinnejuomat tökkii pahasti, koska ne on niin kuvottavan makuisia. Yhtenä iltana tarjosin pientä viihdettä muille potilaille kun yritin saada ravinnejuomaa pysymään alhaalla. Ei se pysynyt vaan juoksin ruokalan poikki kukkaruukun taakse piiloon. Ja hoitsut tietenkin luulivat mun oksentaneen tahallaan. En ole enää tervetullut yhteiseen ruokatilaan juomaan edes yhtä hemmetin pillimehua. En olis halunnutkaan. Ihan sama. En ole pystynyt juomaan sitä trooppisen makuista litkua omassa huoneessakaan. Oksennusrefleksi tulee heti. Sama käy movicolin ja yskänlääkkeen kanssa.

Hämmennyin itsekin piparin kommentista. Tiedän, ettei minua täällä ylipainoiseksi tai lihavaksi lihoteta. Vaikka se joskus sille omissa silmissä näyttää. Olen päättänyt, että en jää tänne kunnes olen normaalimitoissa mutta en lähde pois alimmassa painossa minkä laki sallii.(tästä myohemmin) Jos lihavuus on rumaa niin... Antaa olla. Sanat voi satuttaa. Muista se. Anteeksi, mutta minä en ole niitä ihmisiä jotka pitää anoreksiaa elämäntapana. Toivottavasti lukijani ymmärtävät ja tietävät sen. Anoreksia on psyykkinen sairaus.

5 kommenttia:

Candy kirjoitti...

En ole uskaltanut vielä ikinä puhua sinulle. Olen vain hiljaa seurannut sivusta. Nyt kuitenkin haluan lähettää sinulle voimia <3 Toivottavasti sinulla alkaa mennä vielä paremmin :)

Tiia kirjoitti...

Toivottavasti tautisi menee ohi ja pääset sieltä pois sitten kun itsestäsi hyvältä tuntuu. (tai hyvältä ja hyvältä, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan..)
Paljon jaksamisia!
tiia

SmilingGirl kirjoitti...

Moi. Ihailen sun kirjotustaitojasi. Olen aina ihaillut. Mut ihailen myös sitä sun tyyliä kertoa asioista. Mulla meinas tulla kyyneleet silmiin tuosta kun kerroit sun isän käymisestä. Mä toivotan sulle hirmuisesiti voimia. Yritä kerätä niitä. <3

Kaffein kirjoitti...

Whoa jaiiks, siis sä *tosissaan* olet M1:llä sisällä? *__*; En kyllä sinänsä ihmettele, sillä teksteistäs päätellen niin olet mun mielestä ollut oikeasti kuoleman kielissä anoreksiasi kanssa.. mutta kuulla se vielä noin, surettaa, pelottaa sun puolesta. :--(

Jostain syystä koen sut ns. läheiseksi, ehkä kun katson niin sun blogia ylöspäin, sillä sä osaat sanoa ja kirjoittaa ihailtavalla tavalla asioista. Ihan kuten SmilingGirl sanoikin jo.

Siisjoo, ota kaikki apu vastaan. Oikeasti, se ei oo helppoa ja voi kestää viikko tolkulla, mutta mä toivon et saat siellä kehoas kuntoon ja istutettua elämän siemenen mieleeskin. <3 Ja mun tietämyksen mukaan niit ravitsemuslitkuja on about 13209546 eri makua, ja jotkut jopa musta ihan ns. hyvän makuisia verrattuna siihen miten vaikeaa konkreettinen syöminen voi olla. Siis.. kysy jos saisit jotain muuta merkkiä/makua/tms?

Ja koeta kirjoitella useammin jos voit, oke? Voimia ! *halii*

Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana ja kirjoitat ihanasti. Toivottavasti paranet ja postaat pian! Jotenkin voisin jopa sanoa että kaipaan sua , tai voisinhan minä. :)