sunnuntai 8. helmikuuta 2009




Tänään sain ison projektin päätökseen. Kirjoitin 5 vuoden ajalta painot ja ruokapäiväkirjat seinäkalentereihin. Mulla on vähän hajallaan kaikki listat kun osa on päiväkirjassa ja osa on eri vihkoissa ja osa on taskukalentereissa. Oli aikamoinen työ etsiä esim. vuoden 2004 seinäkalenteri, mutta onneksi isä löysi niitä töistä ja äiti sai sukulaisilta. Nyt on paljon kätevämpää nähdä miten paino on seilannut kun näkee koko kuukauden. Ja samalla näkee onko syömisellä ollut asiaa painon nousuun tai laskuun. Mutta kyllä se paino on seilannut. Yhdenkin vuoden aikana lihoin noin 10kg. Kuusi niistä kiloista tuli sairaalassa ja loput avohoidon aikana. Seuraavan 5 ja 1/2 kuukauden aikana se 10kg lähti pois kun kontakti sairaalaan vähitellen katosi.
Mitäköhän minun painolle olisi tapahtunut jos en olisi koskaan joutunut sairaalaan? Olisinko laihduttanut kunnes elimistö olisi pettänyt? Olisinko laihduttanut sopivaan panoon, missä olisin tyytyväinen? En tiedä, koska en ollut tyytyväinen vaikka bmi alkoi numerolla 12. Mutta olen kasvanut siitä ajasta hieman. Siis henkisesti. Nyt ymmärrän etten voi laihduttaa liian alas, koska sitten minua odottaa pakkohoito ja kuolema.

En siis osaa kuvailla miten hyväksytty olo mulle tulee kun saan positiivisia kommentteja. En osaa vieläkään tajuta, että joku seuraa blogiani säännöllisesti. Itse katson lempi blogieni päivitykset joka päivä heti aamulla kun koneen aukaisen. Mun suosikit-kansion 6 ensimmäistä linkkiä on varattu blogeille joihin olen koukussa. Päivän mittaan käyn katsomassa noin 3 kertaa onko uusia päivityksiä tullut. On vaikea kuvitella, että joku tekisi niin minun blogilleni. Olen aina ollut todella negatiivinen ihminen, koska minulle tapahtuu harvoin mitään hyvää. Nyt kun olen saanut hyvää palautetta noiden ilkeiden anonyymien kommenttien lisäksi ni tunnen että minut on hyväksytty tänne. Anonyymeiltä (en tarkoita kaikkia) tulee todella loukkaavia kommenteja ja siitä saa sellaisen kuvan, että ne haluaisivat minun matelevan takaisin sinne maanrakoseen. On täysi työ yrittää poistaa niiden viestejä, koska en jaksa tuijotella niitä ja menettää itseluottamusta vielä entisestään.

Olen eristäytynyt täysin kaikista ihmisistä, joten ette tiedä miten suuresti arvostan teidän tukeanne.

6 kommenttia:

tiinja kirjoitti...

Joo, joskus on kyllä rankkaa, mutta uskon sinulla olevan paljon rankempaa. Blogiasi luettaessa tulee kyllä hyvin surullinen olo, mutta minusta kirjoituksesi ovat hyviä esimerkkejä että anoreksia ei ole mikään hyvä asia. Toivon todellakin,että paranet siitä :) Tsemppiä sinulle!

tthi kirjoitti...

Tuo mitä toisten blogeista lukee noita Anonyymien kommenttia on joskus niin rankkaa lukea. Eikö ole pokkaa sanoa nimimerkillä esim, tai jotain, mutta siis ääärgh. Noh, kuitenkin, ei niistä kannata välittää <3

SmilingGirl kirjoitti...

Mulla on itselläni aika lailla sama homma. Aina kun saan yhdenkin kommentin se tuo tämän pimeyden keskelle edes vähän jotakin positiivista. On edes joku, kuka sanoo välittävänsä. Anonyymit ovat tietysti sitten omassa sarjassaan kivoja tai ei-niin kivoja. Mulla oli yhessä vaiheessa niin, että anonyymit eivät voineet edes kirjoittaa, sillä mulla oli sellanen vaihe menossa, että jos kuulen jotakin negatiivista niin heti tapahtuu jotain pahaa.

Voimia murunen, täällä on ainakin yksi, joka lukee sun postaukset _aina_ kun vaan mahdollista!

Gasper kirjoitti...

ainakin mä teen noin sun blogille, tarkistan aina koneella ollessani (joskus useita kertoja pvssä) onko tullut päivitystä ja luen sitten innolla kun näin on.

älä välitä anonyymeistä, sulla on pokkaa avata mielesi kaikille netissä oleville - niiden uskallus ei riitä edes nimimerkillä kommentointiin. sä oot paljon rohkeampi, vahvempi ja parempi kuin ne. <3

hali.

ansta kirjoitti...

Kommentit ovat aina positiivisia. Paitsi tietenkin ne anonyymien ilkeän puoliset kommentit. Mutta harvoin ne tietää mistä puhuu. Ja jos tietää, niin ei omaa nimimerkkiä uskalla näyttää. Kertoo vähän enemmänkin ihmisistä.
Voimia ja stemppiä :]

iceblue kirjoitti...

kuulostaa hirmu tutulta tuo nettikäyttäytymisesi :D minäkin kyttään koukutusblogieni päivityksiä monta kertaa päivässä!

välillä tuntuu että tunnen osan bloggaajista paremmin kuin suurimman osan "ystävistäni" ja vastavuoroisesti päästän kirjoituksissani lukijani lähemmäksi itseäni kuin suurin osa "ystävistäni" on koskaan päässyt.