sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kävin lenkillä koska en kestänyt ahdistella itseän kotona. Ilma tuntui tunkkaiselle kämpässä vaikka makuuhuoneen ikkuna oli raolla koko päivän. Tunkkanen ilma johtui vain siitä että istuin sohvalla nenä kirjassa kiinni. Ainoa liikunta päivän aikana oli sohvalta pöydän ääreen koneelle. En kestänyt itseäni. En halunnut olla sellainen. Lenkillä kävelin taas sen pitkän matkan ja aikaa meni 1h 45min. Kävin porukoilla matkan varrella, mutta en ottanut edes ulkovaatteita pois. Kävin näyttäytymässä. Hengissä ollaan. ainakin melkein...

Kun kuuntelin mp3-soittimelta vanhoja kappaleita, samoja mitä kuuntelin kun olin ensimmäisiä kertoja osastolla, ni tuli outo olo. Palasi muistoja mieleen ja tuli ikävä erästä ihanaa hoitajaa. En tiedä pitäisikö edes kuunnella niitä biisejä koska niistä tulee sellainen kurkkua puristava olo. Tavallaan haluaisin palata siihen hetkeen kun se hoitaja välitti musta. Toisaalta en halua ajatella niitä aikoja, koska mieli täyttyy surusta.



Katsoin just Tosipaikkaa subilta ja siinä on juttua Mestarimuistajista ja miten ne ihmiset pystyy muistamaan uskomattoman määrän numeroita ja asioita. Alkoi naurattamaan miten yksi mies muistaa 4140 binaarilukua (eli numerosarjaa jossa on pelkkiä 1 ja 0 eli 000101010010101001001) tekemällä niistä tarinan. Se meni näin: ...läimäyttää sääskeä joka lentää keittiöön kännykkään...patsaalla istuu haukka ja viirukissa syö simpukoita...Street Fighter Guile kampaa hiuksiaan... Tuo kuulostaa täsmälleen mun unilääkehumalalta. Meen aina ihan sekasin kun olen ottanut mun unilääkkeen. Alan kuulla ääniä. Kerran taisinkin erehtyä päivittämään vielä yömyöhään ja kerroin miten kymmenet latino naiset ja miehet puhui yhtäaikaa mun kämpässä mut en saanut selvää mistä ne puhui. Että sellaista. Onneksi mun lääkitys pitää äänet kurissa ettei niistä ole haittaa päivällä... En ole sekaisin ;)

Kiitos ihanista kommenteista<3>

Ei kommentteja: