lauantai 14. maaliskuuta 2009

Päätöksiä

Ihon alla on sellainen kutina, että tämä alkaa lähestyä loppuaan. Siis sairaalassa makaaminen. Tänään(siis perjantaina) oli palaveri lääkärin ja hoitajan kanssa. M1 purettiin kahdesta syystä. Virallinen syy oli, että en ole enää hengen vaarassa tai vaaraksi itselleni. Epävirallinen syy oli, että suostuin jäämään tänne siksi aikaa kunnes saadaan jatkohoito kuntoon. Suostuin aloittamaan terapian tai oikeastaan jatkamaan terapiaa, koska jätin se kesken viimeeksi. Psykiatrista osastoa ehdotettiin myos, mutta en halua. En missään nimessä. En vaan koe itseäni niin sairaaksi nyt. Sanoin ensin EI tuolle terapiallekin, mutta sitten uhkailtiin M1sellä laittamista sinne psyk. osastolle. Juu mielummin se terapia kuin osasto. Sanoivat, että on pakko olla jossain seuranta. Ei voi tyhjän päälle laskea suoraan täältä sairaalasta. Vihaan seurantaa...

Odotan todellakin, että pääsen täältä pois. Kaikki ihmiset ja tilanteet mitä kotona ei tule vastaan ovat vaan liikaa minulle. Ahdistus on katossa koko päivän enkä saa nukuttua oisin. En osaa kuvitella psykiatrisen osaston olevan parempi. Se ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Stressaan kamalasti toisia potilaita. Sen olen huomannut, että sisätautiosastolla muut potilaat eivät ota kontaktia, mutta psyk.osastolla asia on toinen. Olen aina pelännyt muita potilaita vaikka tiedän ettei siihen ole aihetta. Mutta en halua puhua kenenkään kanssa. Tupakkahuoneessa puhutaan aina henkeviä, mutta minä haluaisin vain istua pimeimmässä nurkassa. Ei siitä enempää nyt... En jaksa käydä sitä stressiä läpi nyt. Enkä jaksa puhua joka päivä jokunkun hoitajan kanssa. Haluan vain levätä ja jatkaa omaa elämääni.

Eli ainakin ensi viikko täällä. Fck. Mutta saan käydä kotona alkuviikosta. Palaveri on keskiviikkona ja sitten pitäisi tietää miten ne on suunnitellu mun tulevaisuuden. En haluaisi tavata enää yhtään uutta ihmistä. En jaksa kertoa itsestäni mitään. En osaa kertoa mitään. Miten kerrot vieraalle ihmiselle, että olet masentunut ja vihaat ruokaa yli kaiken? Se ei ole helppoa. Pelkään ihmisiä ja uskallan vain tuijottaa tyhjää sanomatta mitään.

Haluaisin olla vain yksin ilman että kukaan muu tietäisi mun olevan olemassa...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Löysin tämän sun blogin tässä ihan vasta ja luin melkeen kaikki sun kirjotukset yhellä kertaa. :D Kirjotat tosi hyvin. Miten ne on voinu sulkea sut jonnekki osastolle?! Ihan kamalaa.. Voimia sulle. Mut on meinattu lähettää terapeutille, kun mulla on muka joku ongelma.. No onhan mulla.. Mutta minkä mä sille voin, että en pidä ittestäni tän näkösenä, ku oon.. Jos saisin laihuttaa siihen mun unelmapainoon niin sitten voisin lopettaa.. mm.. Miks heti, jos ei syö jotain vähään aikaan niin heti ollaan laittamassa ties minne hoitoon.. Tunnen monia ihmisiä, jotka paastoo heti viikkoja eikä kukaan oo niitä laittamassa hoitoon.. Se on muka sallittua, jos se kuuluu uskontoon.. Ja paskat. Mä vaan haluan päästä siihen mun unelmapainoon!! Miks kaikki on aina mun unelmia vastaan?!? Mut sä kyllä tsemppaat mua. Koita päästä sieltä osastolta pois. Saa laihuttaa, mutta ei kannata kuitenkaa liikaa muuten laitetaan jonnekki neljäseinänsisälle.. Mua on silläki uhkailt.. mm..

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka sun viimekirjotuksesta on vasta yks päivä niin ootan jo ihan kärsimättömänä, mitä seuraavaks kirjotat.. :D Kirjottele pian!