perjantai 15. toukokuuta 2009

sietämätön olo

Nyt illan aikana iski aivan järkyttävä ahdistus. En voi olla hetkeäkään paikallaan kun vatsanpohjaa kihelmöi ja on niin levoton olo. Sitten taas olen niin väsynyt etten jaksaisi olla jalkeilla ollenkaan. Haluaisin mennä jo nukkumaan, mutta tämä karsea olo ei anna unen tulla. Mahaan koskee ja tuntuu, että kurkku sulkeutuu kohta umpeen. Raajat on painavat kuin lyijy, mutta niitä kihelmöi ihan kun jännittäisin jotain. Tuntuu kun pitäisi lähteä kohta johonkin ja jännittää. Perhosia vatsanpohjassa ja levoton olo ajaa mut hulluksi. Koko ajan tulee vilunväreitä ja pitää lähteä liikkeelle.


Haluaisin huutaa niin kovaa kun keuhkoista lähtee. Haluaisin purkaa ahdistusta johonkin, mutta voimat ovat loppu tältä päivältä. Tämän postauksen kirjoittamisen aikana on pitänyt nousta ainakin sata kertaa lattialta seisomaan, koska levottomat väreet on aivan kamalan tuntuisia.

En kestä tätä elämää enää. Tämä on liikaa... Edes rauhoittavat ei ole auttaneet ja otin vielä ylimääräisen mielialalääkkeen. terään en saisi turvautua, mutta en tiedä miten saan tämän pahan olon pois tällä kertaa.

5 kommenttia:

JayJay kirjoitti...

treään ei sais koskaan turvautua, mut mul ainakin kesti pitkään jättää mun veitset... Stay strong and do not touch them! <3<3<3

JayJay kirjoitti...

*Terään.

Valerie kirjoitti...

Mitä kuvasit kuulostaa hiukan manialta joka on sekoittunut pahaan masennukseen ja ahdistukseen. Pakko tehdä jotain, mutta ei millään jaksaisi - tuttu tunne. Et ole yksin sen kanssa ja joskus ainakin itseäni helpottaa jos vain jaksaa mennä jonnekin ja tehdä jotain, vaikkapa mennä elokuviin. Toivottavasti jaksat!

Kelvoton kirjoitti...

Annan terän olla, kyllä se menee ohi. Toivotaan niin<3

Kf kirjoitti...

Kerroinko sulle jo uuden osoitteeni? :D No tässä se on ! :D (numerous life, Maapähkinä, jos sanoo jotain ;))