sunnuntai 10. toukokuuta 2009

väsy

En nukkunut taaskaan kuin pari tuntia. Arvasin eilen illalla, että koko päivän laiskottelu kostautuu ja niin kävi. Puolenyön jälkeen kävin vielä iltalenkillä, koska jalat olivat niin puutuneet ja levottomat. Jalat olivat ihan unessa enkä olisi millään jaksanut kävellä, mutta pakotin itseni jatkamaan. Ei mikään mukava lenkki.
Olen viime aikoina alkanut pelkäämään rappukäytävässä liikkumista öisin. Siis voiko minulle tulla valittamaan siitä, että lähden ulos aamun pikkutunneilla ja paukuttelen ovia? En tietenkään tahallani paukuttele ovia vaan yritän mielestäni olla mahdollisimman hiljaa. Olen aina ollut yöeläjä ja tykkään käydä tupakalla tai lenkillä vielä yöllä.



Kotona lenkin jälkeen yritin päästä mahdollisimman nopeasti nukkumaan, mutta ei siitä mitään tullut. Konetta en saanut kiinni millään, koska aina löytyi jotain tarkastettavaa. Piti katsoa oliko joku päivittänyt blogiaan tai muuta sen tapaista. Hampaiden ja naaman pesu on kamalan vaikeaa. Viivyttelen ja välttelen sitä mahdollisimman myöhään. Vessassani tulee tosi kylmää vettä ja kasvojen pesu on tosi inhottavaa. Kun vihdoin pääsin sänkyyn vähän 3 jälkeen olin vielä täysin virkeä. Luin kirjaa kunnes 4.45 vihdoin luovutin väsymykselle. Ulkona oli täysin valoisaa ja linnut lauloivat. Oli ihan outoa käydä nukkumaan niin valoisalla. Päässä humisi ja silmät näytti ihan kummia väsymyksestä.

Unohdin siirtää herätystä ja kello soi 7.15. Pomppasin sängystä täysin virkeänä ylös ja huomasin vasta matkalla vessaan, että nyt on jokin pielessä. Tuntui kuin olisin nukkunut täydet 12 tuntia, koska ei väsyttänyt yhtään. Ehkä en ollut edes päässyt kunnolla nukkumaan kun ei väsyttänyt. Heräsin sitten 11 aikoihin kun naapurin tv kuulutti täysillä jumalanpalvelusta. Mihinkään ei ole inhottavampaa herätä kuin tuollaiseen. En tunnusta olevani ateisti, mutta en tiedä uskonkokaan. Jumalanpalveluksen kuuleminen herätti melkein inhoa, koska kuulin täsmälleen mitä siellä sanottiin enkä voinut olla samaa mieltä. Toivottavasti en nyt suututa tai aiheuta pahaa mieltä kenellekään sanomalla tämän.
Aamulla jatkui eilinen tyhjä ja ahdistava olo. Otin pupun viereeni ja halasin sitä. Tuli ikävä jotain. Ensin tuli mieleen vanhemmat. Tuntui kun olisin ollut taas lapsi ja olisi ollut ikävä äitiä ja isää. Samanlainen tunne kuin joskun lapsena lähdin aamulla kouluun enkä olisi millään halunnut, koska tuli ikävä vanhempia. Mutta ei se ollut sitä ikävää. En saanut oikein tunteesta kiinni ja se jäi vellomaan irtonaisena päähän. Minulla oli vain ikävä jotain, mutta en tiedä mitä.
Nyt väsyttää enkä jaksaisi tehdä mitään. En jaksanut mennä edes vaa'alle. Eli painoni paljastan ensi viikon alussa. Olen niin väsynyt, että en tiedä miten heikko mieleni jaksaisi jos paino olisi noussut..

2 kommenttia:

Light lime kirjoitti...

Toivottavasti pärjään, tai ainakin luulen niin... Saanhan mä mennä takaisinkin psykologille jos tuntuuu siltä, mut ajattelin kokeila hetken ilman hänen neuvojaan :) kiitos kannstuksesta!
BtW osaat kyllä hyvin kirjottaa täällä blogissassi :)

tthi kirjoitti...

Niin juuri! Mistä he ovat saaneet sen voiman, että jaksaa sinnitellä voittoon asti, ja paranevat lopullisesti? Voiko muka niin edes? Kuten sanoit, se tuntuu huijaukselta. Itse en edes muista millaista oli olla ilman minkäänlaista psyykkista sairautta. On niin vaikeaa edes kuvitella...