keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Mielen demonit satuttavat

Turhauttavaa kun koneeni ei tahdo toimia vanhemmillani. Nettitikku on kamalan hidas ja yhteys katkeilee. Teksti ei ehdi tallentua ja pitää kirjoittaa sama teksti uudestaan ja uudestaan. Lisäksi n-näppäimen alla on joku kökkö niin se ei tahdo toimia.

Täällä vanhempien luona elämä tuntuu olevan jatkuvaa kyttäystä. Kytätään syökö Cassie tarpeeksi. Miiloin on syönyt viimeeksi. Milloin aikoo syödä seuraavan kerran. Tiedän, että se on vanhempieni 'työtä', mutta en vain jaksaisi sitä enää. Vielä yläasteella kun asuin kotona viimeeksi, elämä oli jatkuvaa kyttäystä. En jaksanut odottaa muuttaa kotoa pois. Nyt olen taas samassa tilanteessa: vanhempien syötettävänä ja vahdittavana kotona. Aina kun auto ajaa pihaan, alan jännittämään ja toivoisin vielä 10 minuuttia rauhaa.

Viime päivinä olen paennut pahaa oloa kipulääkkeillä. Pitää se kai tunnustaa, että ongelma tästä tulee jos en lopeta ajoissa. Tanssiaikoina sattui useampiakin havereita ekä malttanut ikinä odottaa paratumista vaa menin balettiesityksiin "pää kainalossa". Oli pakko, mielestäni. En halunnut jäädä mistään esityksestä pois. Nyt myöhemmin se on kostautunut ja kipuja on melkein päivittäin vaikka käyn kiropraktikolla. Tanssiessa kipu unohtuu joskus, mutta taju meinaa lähteä kun todellisuus iskee. Fyysinen kipu ei kuitenkaan ole mitään verrattuna mieleni demoneihin. Ajatukset sattuvat ja niitä on vain päästävä pakoon.

Ulkona on niin kylmä, ettei tee edes mieli työntää nenää ikkunasta ulos. Olen käynyt koiran kanssa ulkona ja illalla omalla lenkillä, mutta ulkoilu ei ole hauskaa kun on niin kylmä. En odota lenkille lähtöä. Sinne on vaan pakko mennä. Onneksi musiikin kuunteleminen saa kylmän ilman unotumaan melkein kokonaan. Ja kotona odottaa aina rakas kirjani, jota lukiessa kaikki muu unohtuu. Uskomatonta, että kirjasta ja sen aiheesta saa energiaa ja hymyn kasvoille. Vaikka mieli pyörii muuten pohjamudissa..

MJ-Morphine
Relax

This won't hurt you
Before I put it in
Close your eyes and count to ten
Don't cry
I won't convert you
There's no need to dismay
Close your eyes and drift away

5 kommenttia:

Mindra kirjoitti...

Heips!

Toki saat lisäillä osoitteen blogiisi! Mahtavaa kuulla, että blogi kuuluu suosikkeihisi. :) Joten kiitos siis siitä sekä linkittämisestä sinulle.

Haleja!
- Mindra

Ps. Tarkoitit siis, että et halua, että julkaisen kommenttiasi? En julkaissut sitä, kun en ollut varma tarkoititko, että et halua vai, että minä saan päättää. :)

Nillenalle kirjoitti...

Minulla on sama asia, inhoan sitä kun porukoitten auto ajaa pihaan ja se ihana rauha on ohi...

Mindra kirjoitti...

Oi, kiitos paljon! Jos sulla on jatkossa jotain asiaa varta vasten mulle, niin sähköpostiakin voi pistää jos haluat. Joudun meinaan bloggerista sitten poistelemaan nuo sun ihanat kommentit. :( Mutta saat toki blogiinkin pistää, kunhan vaan muistat mainita jos et halua, että julkaisen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo sattui ja osui...

Me kun olemme niitä "porukoita" jotka ajamme pihaan ja niin usein näen vain kantapäät lapsesta, kun hän katoaa jonnekin omaan rauhaansa.

Ja jos tulen tavallista aiemmin, ilo siitä katoaa sillä sekunnilla kun kuulen vihaisen: "MIKSI sun nyt jo piti tulla, eikö täällä saa yhtään olla rauhassa?"

Enimmäkseen onnistun vetämään henkeä ja kävelemään sisään, joskus taas on niin toivoton olo että joko purskahdan itkuun tai sanon jotain aivan väärää ja ilkeää takaisin, ajattelen että nyt suljen oven ja lakkaan yrittämästä, häivyn.

No, tänään ei ole kovin hyvä päivä näemmä tällä äiteelläkään.

Joskus on vain niin vaikeaa tietää, miten tämän lapsen oloa ja elämää helpottaisi.

Cassie, koita jaksaa kyttääviä vanhempiasi, eivät hekään tekisi sitä jos siihen olisi vaihtoehto. Minusta on inhottavaa kytätä tyttären syömisiä, painoa... Tuntuu kuin veisimme häneltä palan yksityisyyttä joka ei meille kuulu. Mutta se vähenee, se kyttääminen, kun jaksat itse ottaa vastuuta. Usko pois!

evilkitty kirjoitti...

Heippa!
lukaisin blogiasi ihan mielenkiinnolla, ja olen iloinen että olet löytänyt tuon tanssimisen!
lisään blogisi lukulistalleni.

Löydän teksteistäsi myös jonkin verran omaa elämääni..

jakselehan!