maanantai 14. joulukuuta 2009

julman kylmä

Ulkona on aivan järkyttävän kylmä. Ei tekisi mieli mennä ollenkaan ulos, mutta tupakalle on pakko päästä. Tänään olen raahannut lämpimän pesäni sohvalta mukaan ulos, mutta nopeasti siellä kylmä tulee. Koiraakin piti vähän tokkiä, että menisi kuistin edustaa pidemmälle tarpeilleen.. En varmasti lähde sitä lenkillä käyttämään kun sitä saa vetää perässä. Nyt iltapäivällä iski tylsyys ja samalla masennus puskee päälimmäiseksi. Millään ei ole mitään väliä eikä kiinnosta mikään. Kävin kuistilla ja otin lapaset pois käsistä. Istuin siellä niin kauan kun pystyin. Sormet oli punaiset ja tunnottomat, mutta niitä pisteli samalla. Hoin vaan päässäni, että olet ansainnut tuon, olet ansainnut tuon...

Haluaisin niin kovasti mennä jo takaisin omaan kämppään asumaan. Tuntuu, että olen vanhempien tiellä täällä ja haluaisin takaisin omaan rauhaan. Minun pitää olla tässä olohuoneessa kun entisessä huoneessani ei ole lämmitystä kunnolla päällä. Voin lähteä karkuun kun vanhemmat tulevat kotiin, mutta en haluaisi lähteä sohvan lämpimästä pesästä. Inhottaa kun keittiöstä tulee kaikki ruokien hajut ja ympärillä on niin levotonta. Haluan omaan kämppään takaisin missä voin tehdä omia juttujani eikä tarvitse koko ajan tarkastaa kellosta, että milloin vanhemmat tulevat kotiin.

Ja kiitos kaikille ihanista kommenteista! Käyn kyllä edelleen terapiassa ja sairaalalla. Saan apua jos joku ei tiennyt. Mutta se on eri asia uskallanko ottaa apua vastaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Cassie pieni, ne ratkaisut avaimet ovat sinun käsissäsi.

Älä pakene omaan kotiisi nyt. Ahdistu vain ruuan hajuista, ahdistu äänistä, ahdistu kaikesta mikä rikkoo sinun sisäisen maailmasi. Ja pyri sieltä pois, älä syvemmälle sinne. Päätä että otat sitä apua vastaan, vaikka tekisi kuinka kipeää. Ei se tie ole pahempi kuin se, mitä nyt kuljet.

Helppo sanoa, mutta ei mahdoton toteuttaa. Sinäkin pystyt siihen.

Oma lapseni loukkaantui kovasti kun hänelle lääkäri sanoi tiukasti kerran: "Olet jäänyt lillumaan tähän tilaan, koska tämä on sinulle helpompaa kuin paranemaan päin lähteminen". Mutta hän oli oikeassa. Tarvittiin muutos, ja ravistelu siitä tilasta.

Ja kaikista eniten Cassie, tarvittiin rohkeutta päästää irti siitä, mikä oli ollut koko elämän sisältö siihen saakka. Se vaati rohkeutta ja päättäväisyyttä.

Sinä sanot, että et ole rohkea. Minusta sinä olet hurjan rohkea kun jaat tuntemuksiasi täällä, kun annat vanhempiesi pitää sinusta huolta. Lisäksi olet herkkä. Ole siitä ylpeä, maailmassa on kovuutta tarpeeksi. Ole hyvä itsellesi!

T. Syömishäiriöstä parantuneen äiti

Anonyymi kirjoitti...

valitse parantuminen, pakolla vaikket uskoisi siihen. Silti, sinun pitää taistella.
Ole rohkea ja päätä elää.
En osaa sanoa nyt muuta, mutta sinä ansaiset paremman elämän. Uskalla pyrkiä sitä kohti.

emerentia kirjoitti...

Sinulla on paljon enemmän voimaa kuin uskotkaan, uskalla tehdä päätöksiä!!! Kirjoititi pari tekstiä aikaisemmin että sairaalat ei auta - eivät ne auta jos ei itse ole valmis (eivätkä kyllä aina silloinkaan...). Hienoa että vanhempasi pystyvät auttamaan sinua, ota vastaan se apu!!!!

Anilin kirjoitti...

Hei Cassie,
Sinullakin on samanlainen pesä sohvalla peittojen kanssa, mitä minullakin. Peittojen alla lämpimässä on kiva kirjoittaa blogia, ja syödä samalla aamiaista. Voi kun minullakin olisi koira seuranani, kun perhe lähtee töihin ja kouluun.
Voisit vanhempiesi mieliksi vaikka ilmoittaa heille; että yrität pitää huolta koirasta ja itsestäsi. 1.) valmistat yhdessä aamiaisen koiralle ja itsellesi. Syötte saman verran omaa ruokaanne
2.) käytte kaupassa yhdessä
3.) huolehditte vaikka tiskeistä

Kun teet pieniä askareita, kykenet olemaan päivä päivältä tyytyväisempi itseesi. Älä ajattele eilistä (sairaalaa) tai huomistakaan. Aina kun epäusko iskee sinuun - katso koirasi ilmettä, eikös se näytäkin tyytyväiseltä !
Terveisin Anilin

E kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
E kirjoitti...

Hei! "Uusi" lukija ilmoittautuu :)
Olen kyllä lukenut juttujasi jo jonkin aikaa. Voi kun voisin lähettää sinulle ison halin ja rutistuksen, Voimia!