maanantai 7. joulukuuta 2009

pika..


Kirjoitan vain, että täällä ollaan. Viime päivät olen näperrellyt joulukortteja ja auttanut äitiä leipomisessa. Pahaa oloa on äärettömän vaikea peitellä. Tuntuu, että kuljen harmaassa sumussa enkä tunne mitään. Tiedän täsmälleen mistä se johtuu, mutta mutta. Jouluun pitäisi valmistautua, mutta mikään ei saa minua joulutuulelle. Teen vain kortteja ja leivon. Ei niistä tule mitään joulun tunnelmaa. Ja ennen minä olin jo aivan täpinöissäni joulukuun ensimmäisenä päivänä kun rakastan joulua. Nyt kaikki tunteet ovat kadonneet tähän harmaaseen sumuun.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä peittele pahaa oloa, sano se ääneen, sano että sinulla on todella paha olo, auttakaa! Ei sinun pidä yksin kantaa kaikkia murheitasi.

T. Syömishäiriöstä parantuneen äiti

Anonyymi kirjoitti...

Nyt sinun on aika sanoa muille että APUA.
Jokainen sun kirjoituksesi huutaa apua, mutta meidän lukijoiden on hyvin, hyvin vaikea auttaa muuten kuin toivottamalla voimia.
Ja sinä tarvitset paljon enemmän apua, olet jo kauan tarvinnut.
Ole kiltti ja tee jotain hyvää itsellesi, ansaitsisit sen.
Sano vanhemmillesi, että nyt et pysty enää tähän yksin.
Et voi jatkaa näin, tarvitset intensiivistä hoitoa ja tukea.
Ymmärrä tämä, koska kohta sinua ei enää ole ja se olisi niin väärin.
Vaikken tunne sinua, niin silti, kyyneleet silmissä kirjoitan tätä.
Sinä olet oikeasti arvokas.

Eimi kirjoitti...

Pahaa oloa on vaikea peitellä, mutta minun neuvoni on, älä peittele sitä.
Kuten joku jo sanoikin, jokainen viestisi jonka kirjoitat tänne on avunpyyntö. Meistä varmana jokainen auttaisi jos voisi, ihan varmana. Mutta minun neuvoni on, älä peittele pahaa oloa. Voimia ja halirutistus! <3

Anonyymi kirjoitti...

En oikein tiedä mitä sanoa, vaikka ajatuksia onkin.

Sanoit parissa tekstissä, että sairaalassa olo ei auta sua, vaikket kapinoikaan sitä vastaan vaan teet kaiken kuten pyydetään. Mutta eihän se ole ainoa pointti osastolla oltaessa, että noudatetaan sääntöjä, käyttäydytään kiltisti ja saadaan syötyä, vaan myös se, että saadaan potilas ajattelemaan, oivaltamaan, tajuamaan! Ei se riitä onnelliseen elämään, että toimit mekaanisesti oikein.

Koita päästää irti pahasta olostasi, päästää edes hetkeksi irti pelosta ja epätoivosta, ja tarkastella maailmaa niiden ulkopuolelta. Edes vain hetkeksi.

Kaupungilla liikkuu varmasti paljon ihmisiä, jotka ahdistuvat ja pelkäävät jokainen hieman eri mittakaavassa sitä, mitä toiset heistä ajattelevat. Se on ihan hullua, vertauskuvallisesti kuin iso piiri, jossa kaikki katsovat itseensä, ja pelkäävät kaikkien muidenkin katseiden nauliintuneen itseensä. Jos joku vain uskaltaisi nostaa päänsä, niin huomaisi, kuinka vähän ketään juuri hänen olemassaolonsa kiinnostaa - ja kuinka nopeasti sattumaltakin nähty unohtuu.

Haluaisin kamalasti sanoa jotain lohduttavaa, tarttua sua hartioista ja ravistaa, saada sut näkemään kirkkaasti sen, mitä terveet ihmiset näkee. Mä haluaisin saada sut ottamaan avun vastaan muutenkin kuin vain muodollisesti oikein, mä haluaisin että tää kommentti antaisi sulle edes vähän ajattelemisen aihetta, ja pääsisit hetkeksi katsomaan maailmaa omien rajojesi ulkopuolella.

Tuntuu että olet jo luovuttanut ja antautunut harmauteen, haluaisin jostain saada sun näkyville edes pienen kipinän, jollaisia haluaisit nähdä lisää. Läikyttää sun sisällä jotain, että heräisit siihen että saatat tuntea jotain, ihan pientäkin.

Mun tekisi mieli ottaa sua kädestä kiinni ja vetää sut väkisin mukanani katsomaan maailmaa. Ja haluan uskoa että kun olisit siinä hetken ollut mun kanssa, sua ei tavitsisi enää viedä väkisin, vain tukea ja olla kuten ihminen voi hyvin toiselle olla.