torstai 23. syyskuuta 2010

Lämpimät kädet

Pari viikkoa olen maannut sängyn pohjalla sikiöasennossa. Vaivaudun vaihtamaan kylkeä kun tyyny käy määräksi ja kylmäksi kyynelistä. Sairaala-apulaisia tai noita nuoria hoitajia on taas passitettu mua piristämään. Ne istuu sänkyni viereen ja teeskentelee olevansa kiinnostuneita. Ihan varmasti toivovat olevansa missä tahansa muualla kuin keksimistä jotain puheenaihetta melkein kuuromykän pikkutytön kanssa. Ne vie minut haistelemaan kylmää syysilmaa, mutta taluttaa kainalosta takaisin kun alan hytisemään. Tuntuu hyvälle kun joku vahva jaksaa kannatella minua. Ei ole kylmä kivinen maa vastassa jos horjahdan vaan jonkun lämpimät vahvat kädet. Epätoivo iskee aina kun näen uusia keltaisia lehtiä maassa. Nyt se kesä on oikeasti loppu.
En aio laittaa tänne kuvia itsestäni yleisön pyynnöstä huolimatta. Se olisi mielestäni jo liian provosoivaa joillekin lukijoille enkä muutenkaan pidä siitä kun otetaan kuvia itsestä ja ihkutaan, että 'oonks mä nyt laiha?' tai 'katsokaa kun olen läski'. en ole edes näyttäytynyt missään tiukoissa vaatteissa kun tämä letku pullottaa mahassani ikävästi ja se hävettää.
Olen varmasti laiha joidenkin mielestä. Itse näen itseni ihan paksunahkaisena.. En kuitenkaan halua esitellä laihuuttani, koska ei tämä blogi ole numeroista ja kuvista kiinni. Kerron varmasti taas jossain välissä painostani, koska olen siitä aina välillä kertonut. En halua kauhistuttaa ketään. En provosoida. Tai kehuskella. En ole ylpeä itsestäni. Vaikka vaaka sanoo jotain niin silmäni näyttävät ihan eri kuvaa.
Huomenna isä sanoi tuovansa lehtiä minulle piristykseksi. Ajatuskin piristää hieman. En vaan jaksaisi enää yhtää. En saa unta enkä halua olla hereillä, olemassa. Pitää vain sulkea silmät ja toivoa, että ehkä uni jatkuisi pitkän pitkän aikaa.

15 kommenttia:

Kiiu kirjoitti...

<3

Tino kirjoitti...

Surettaa puolestasi. Kunpa löytäisit elämänilosi.

Olet rakas <3

wjeera kirjoitti...

Taidat tarvita vahvoja käsiä kannattelemaan itseäsi nyt kun et itse jaksa.

Voimia sinne

900'000dreams kirjoitti...

<3

Mary kirjoitti...

Älä ajattele että hoitajasi olisivat mieluiten missä tahansa muualla kuin siellä luonasi, jotkut ihan oikeasti rakastavat auttamista ja valitsevat siksi työkseen hoitajan ammatin,
silloin he eivät ajattele sitä minään taakkana tai kamalana asiana,
vaan he tosissaan haluavat sinun piristyvän ja paranevan.
En toki sano että joka ikinen hoitaja ajattelee näin ,mutta suurinosa varmasti.

Iso halaus <3
Koita jaksaa muru <3

Hosuli kirjoitti...

voimia ja jaksamisia sinne hurjasti!

Jenni kirjoitti...

hei tärkeys, heitin sinua kiertopalkinnolla.

Voimia <3 (tiedän, sanon niin usein, mutta se ei tarkoita, että toivoisin niitä sinulle yhtään vähemmän :) )

Anonyymi kirjoitti...

Minun täytyy nyt sanoa, että kyllä meitä hoitajia kiinnostaa. Itse olen sh-opiskelija ja työharjoittelussa somatiikan osastolla, missä olen tavannut useita anoreksiaa ja/tai bulimiaa sairastavia henkilöitä. Ja olen iloinen siitä, että voin edes pienen hetken kulkea vierellä, kannatella kun itse ei pysy pystyssä. Valitsin tämän ammatin, koska haluan vaikutta siihen, että edes joku tuntisi itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi minun kauttani. En kuitenkaan ikinä sano ymmärtäväni, koska ei sitä vain voi kun ei ole samoja asioita käynyt läpi, mutta minä kerron välittäväni ja usein se on riittänyt. Vain se, että minä olen tässä, juuri nyt ja juuri sinua varten riittää. Hoitajan työ on palkitsevinta mitä minulla on ja uskon, että näin on monien muidenkin kohdalla.

Kaikkea hyvää sinulle :)

-Erika

Kuisku kirjoitti...

♥ x 1000.

haurautesi pelottaa minua. älä katoa. sinusta on kyllä elämään vielä.
pus.

Smoothie kirjoitti...

älä näe syksyn ikäviä puolia, vaan hyviä ): itse vihaan syksyä ajatellen vain pimeneviä iltoja, harmaata ja sateista keliä, mutta mitä se joskus onkaan:
Auringon paistetta.

Haluisin sun luo, ihan oikeasti.. Auttamaan. ):
Se ei vaan tule koskaan tapahtumaan, tiedän sen itsekkin--

Pantalaimon kirjoitti...

olen itse ottanut etäisyyttä tähän blogimaailmaan. mutta nyt pitkästä aikaa tulin katsomaan lukemiani blogeja. Ikävä kuulla että sinun olo ei ole muuttunut kohti parempaa koko kesän aikana. joudut pitämään mahaletkuakin. voi pieni. Mikä mahti maailmassa saisi sinut parantumaan. olen niin surullinen takiasi. Kumpa voisin tulla ja antaa sinulle hieman positiivista energiaa. lämpimän halauksen ja edes pienen hymyn. olet mielessä.
-Lizzy

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisiä kiinnostaa paljon enemmän kuin luuletkaan. Sadat seuraavat blogiasi tietääkseen mitä sinulle kuuluu, jättävät kauniita kommentteja ja itkevät tekstejäsi luettuaan. Me kaikki toivomme että antaisit elämälle vielä mahdollisuuden.

En usko hetkeäkään että vanhempasi olisivat missään muualla mieluummin kuin sinun luonasi, olit sitten sairaalassa tai et. Olet arvokkainta mitä heillä on, sisimmässäsi tiedät sen itsekin.

Yritä ajatella, että hoitajien avuttomuus ja huoli on merkki juuri siitä, että he välittävät, välittävät ja haluaisivat auttaa. Se on raskas ammatti, jota ei valita rahan tai maineen takia, vaan siksi että halutaan auttaa ja olla lähellä.

Haluaisin niin halata ja kuunnella ♥

sivustaseurannut kirjoitti...

Olen lukenut nyt viikon sisällä koko koukuttavan blogisi sisällön läpi, ja suorastaan pelästyin tajutessani sinun tämän vuoden kulumisen nopeuden.

En nyt tarkoita tällä mitään pahaa, toivon vain, että löydät aikaa itsellesi - hyppäät sairauden niskaan edes sekunniksi kiljumaan keuhkosi puhki, sillä sinä olet elossa.

En osaa sanoa, mitä haluan, mutta tahdon vain sanoa oikeastaan, että olen huolissani sinusta ja toivon sinulle voimia ja terveyttä koko sydämestäni.

Anonyymi kirjoitti...

saanko kysyä, minkä ikäinen olet?

pärjäile ♥

Anonyymi kirjoitti...

Oi että! :/ eksyin jostain kautta tänne blogiisi. Poskillani vierii kyyneleitä kun luin :( Yritä jaksaa tyttö pieni! <3
Itse olen hoitaja ja voin taata, että jos menen joltain potilaalta kysymään vointia tai muuten vaan jutteleen, niin kyllä mua ihan aidosti kiinnostaa.. en voi muiden puolesta sanoa, mutta ite ainakin asian koen näin (: