maanantai 25. lokakuuta 2010

pääsen ilmeisesti tällä viikolla kotona käymään jos kaikki menee hyvin. Syke on ollut taas liian alhaalla eli riippuu siitä nouseeko se. Olen ollut aivan luovuttamispisteessä.. Tuntuu, että jotkin hoitajatkin ovat turhautuneet minuun. En jaksa nousta masennussyöksykierteestä ja paino on laskenut vaikka en edes tee mitään. En edes kerro painoani, koska ette uskoisi. Joidenkin mielestä kotona vierailu saattaisi piristää. En ole käynyt kotona viikkoihin.. Isä haluaisi minut kotiin jo nyt. Siis pysyvästi kun isä sanoo, että olen jo sulautunut sairaalan seinien väriin. Haluaisin kyllä kotiin ja käpertyä isän isoon syliin niin kuin pienenä. Mutta olen liian iso. Olen liian iso tähän maailmaan.
Haluan rutistaa pupua. Ja haluan kirjoittaa tänne koneella, koska tämä puhelin alkaa tökkiä.
Olette kysyneet minulta kysymyksiä kommenteissa, mutta en tällä puhelimella pysty vastaamaan aina kommentteihin. Pahoittelen.
Kysykää uudestaan niin minä vastaan kun pääsen kotiin koneelle! Ja saa kysyä muutenkin jos haluaa...

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaksa vielä taistella, kyllä sinä jonain päivänä muistat tätä aikaa menneenä painajaisena. Tiedän, että nyt se ei siltä tunnu.

Ajattelin sinua eilen, kun joku lähetti videolinkin Tampereen Thrill The World - tapahtumasta.

Mietin, mikä käänsi elämäsi suunnan siitä ilmeisesti elämää ja tanssimista rakastavasta tytöstä vakavaa masennusta ja anoreksiaa sairastavaksi nuoreksi naiseksi, joka ei halua kasvaa aikuiseksi.

Osaatko itse tunnistaa, milloin asiat alkoivat muuttua?

Niin, ehkäpä tuo oli sitten kysymys, johon voit vastata jos haluat.

Voi, kun kotilomalla jokin asia havahduttaisi sinut, toisi voimaa taistella ja halua elää! Halua avata uusi sivu elämästä....

T: Anoreksiasta parantuneen läheinen

Inka kirjoitti...

Olet aivan ihana, oon seurannut tätä alusta asti. Älä missään nimessä luovuta, olet varmasti monelle kovin rakas! Hirveästi voimia <3

Peppiina kirjoitti...

Voimahali<3 Oli ihanaa kuulla sinustakin pitkästä aikaa! :)

Kuisku kirjoitti...

Kunpa jaksaisit, kunpa et luovuttaisi. Olet ihan pian liian pieni pysymään hengissä. Liian pieni elämään. Sitä ei halua kukaan.
Kunpa saisit jostain voimaa haluta olla elossa.

Ota minusta voimaa kirjoitti...

Älä anna anoreksian voittaa, sinä, ihminen olet vahva ja ansaitset elää! Kyseinen sairaus sen sijaan saisi pyyhkiytyä maapallolta, ei kukaan sen sijasta!

Hirvittävästi voimia, virtuaalisia haleja ja rakkautta sinulle sendin.

Tuule kirjoitti...

Luin eräänä viikkona koko blogisi läpi ja nyt haluaisin aina lohduttaa kun olet kirjoittanut.

Olen valitettavasti maailman huonoin lohduttamaan ketään, joten en voi kuin toivottaa hurjasti voimia, jaksamista, uskoa siihen että kaikki kääntyy vielä paremmaksi - ehkä hitaasti, mutta varmasti, kun vain jaksat!

<3

maica kirjoitti...

Moi!
En oo pitkään aikaan ehtinyt seurata blogiasi, mutta monet kerrat olen miettinyt mitä sinulle mahtaa kuulua.. Jotenki blogiisi taas kerran päädyin.. Kuulostaa siltä, että saat jonkinlaista hoitoa... Tosi paljon voimia sulle! Kyllä kaikki vielä järjestyy, tavalla tai toisella!!

Anonyymi kirjoitti...

Moi ! Luin parissa päivässä blogisi alusta tähän päivään.
Voimia taistoon, toivottavasti voimasi palaisi takaisin.

- M

Nani Vengeance kirjoitti...

Eksyin tänne ja luin, pitää sanoa että paljon voimia!

Tino kirjoitti...

Oletkohan kunnossa? Kunpa kirjoittaisit jotain, edes pientä.