Avaruuden Kevät

Sain tietää, että eräs mun lapsuuden kaveri on muuttanu Helsinkiin. Ollaan asuttu samassa kaupunginosassa jo kaksi kuukautta. Ensin hän laittoi viestiä facebookissa ja soitti eilen illalla. Ei olla puhuttu varmaan kolmeen vuoteen. Naamakirjassa ollaan aina päivitelty miten ei olla nähty pitkään aikaan ja olisi kiva tavata. Eilen sitten sovittiin puhelimessa, että nähtäis tänään illalla. Yritin olla mahdollisimman pirteän kuuloinen, koska en halunnut että hän loukkaantuisi.
Vihaan sitä kun puhelin soi.
Vihaan tavata vanhoja kavereita.
Vihaan itseäni kun en keksi mitään mielenkiintoista puhuttavaa.
En halunnut loukata, joten sanoin että tottakai olisi tosi kivaa nähdä pitkästä aikaa. Valehtelin.. Mikä mua vaivaa? Haluaisin vaan olla yksin. Sillon en pääse nolaamaan itseäni. Eikä energiaa riitä pitämään yllä keskustelua. Mulle ei oo tapahtunu mitään mielenkiintoista. Olin koulussa Tampereella 4 vuotta. Jipii, siinä ei ole keskustelun aihetta pitkäksi aikaa. En poistunut asunnosta muualle kuin kouluun. Ei ole mitään hurjia biletys tarinoita...

Huh, pelottaa.