torstai 27. marraskuuta 2008

Voimat pois

Kiireinen päivä takana. Kävin ensin Lahdessa kaverin luona kyläilemässä. Minulla on vain kolme hyvää kaveria jäljellä. Kaikki muut "kaverit" ovat lähinnä tuttuja nykyään. Eli moikataan kun tavataan ja keskustellaan muutamalla lauseella. Tämä Lahdessa asuva kaveri on oikeastaan paras kaverini ja oli mukava nähdä. Kammoan kaikkia sosiaalisia tilanteita hyvien kaverinienkin kanssa, mutta tämän kaverin kanssa on oikeasti mukava olla.

Käytiin kiertelemässä hänen koulullaan ja työpaikalla. Oltiin lahdessa vain pari tuntia ja tultiin sitten hesaan. Kaveri lähtee myöhään illalla lentäen Norjaan ni heitin hänet lenokentälle. Meillä oli päivä aikaa täällä helsingissä ni näyttelin sitten oman kotikaupunkini nähtävyyksiä. Ajeltiin ensin autolla paikasta toiseen, käytiin mun asunnolla ja vein hänet vielä shoppilemaan keskustaan. Toimin keskustassa oppaana ja vein hänet kaikkiin vaatekauppoihin.

Itse en osannut katsella mitään vaatteita saatikka sitten ostaa mitään. Kaverilla meni hetkessä reilu pari sataa euroa. Kaikki vaatteet oli sellaisia, että voin pitää niitä sitten kun olen laihtunut vielä ainakin 5 kiloa. En edes kehdannut ottaa vaatteita käsiin, koska tuntui että kaikki kaupassa olijat tuijottivat minua ja sanoivat mielessään että tuo tyttö näyttäisi makkaralle tuossa paidassa. Koko päivän pidin sitä "kaikki on kivaa, kaikki on hyvin, olen iloinen" esitystä yllä. Oli vaikeaa hymyillä ja puhua niin paljon. Poskiin sattuu.


Oltiin keskustassa viisi tuntia ja pysähdyttiin vain kerran istumaan kahvilaan. Kaveri otti kahvin ja täytetyn patongin. Hän sanoi, että tänään onkin ihan "laihdutuspäivä" kun syön vain patongin lounaaksi. Laihdutuspäivä?? Mulle yksi patonki olisi ahmimispäivä eikä laihdutuspäivä. Noin ne normaalit ihmiset kai syö.... Otin kahvilassa lasin vettä ja piparin. Sen piparinkin sain pala kerrallaan piilotettua hihaan piilotettuun paperiin.

Kahvilan jälkeen vein hänet lentokentälle. Matkalla sinne hän kysyi miten voin. Siis miten oikeasti voin, masennuksen ja syömisen suhteen. Kaverini tietää jotain sairaalajaksoistani, mutta ei kaikkea. Kerroin hänele melkein rehellisesti miten voin. Eli en hyvin. Kerroin miten vaikeaa on elää kaiken tämän paskan kanssa. Jotenkin erehdyin kertomaan miten olen joskus ollut lepositeissä sairaalassa. Siinä vaiheesa tiesin kertoneeni liikaa. Hän oli aika järkyttynyt ja hiljainen loppumatkan. Hän yleensä puhuu tauotta ja nauraa kaikelle, mutta yhtäkkiä hän vakavoitui. Miksi helvetissä menen aina möläyttämään liikaa? Omat ovat ongelmani eikä kenenkään muun pitäisi niitä murehtia. Olen läski saatanan idiootti! Pelottaa, että menetin taas yhden kaverin. Oma on vikani!!!
Koko päivä on tuntunut niin raskaalle ja teennäiselle. En olisi jaksanut esittää iloista, mutta oli pakko. Se vei energiaa ihan sikana. Kun ajelin lentokentältä takasin ni tajusin yhtäkkiä, että en ollut syönyt koko päivänä mitään. Paitsi aamulla puolet jugurttipurkista. Olin unohtanut syömisen. Miten siinä niin kävi? Ei ole nälkä eikä tee mieli syödä enää mitään. Hyvä niin.

Kävin vilä äsken vaakalla vaikka tiedän sen olevan virhe iltaisin. MUTTA paino oli laskenut 1,7kg aamuisesta lukemasta!! wtf?
Väsyttää kamalasti ja voimat on pois.

1 kommentti:

Crystal kirjoitti...

Jos kaveri oli oikeasti kaveri niin ei hän hävinnyt<3

ps.Ootko joskus nopeasti menettäny painoa?