perjantai 26. joulukuuta 2008


Painosta tämän verran:

Jouluaattona onnistuin syömään aika vähän. Vain sen verran, että kukaan ei alkanut valittamaan. Heh, mussutin purkkaa ja esitin syöväni suklaalevyä minkä sain lahjaksi. Suklaapalat menivät pakastepussiin, mikä oli piilossa hihassa. Kyllä, olen fiksu..

Torstai aamuna paino oli noussut +100g! Luulin, että olisi noussu enemmänkin. Ahdistus pysyi kurissa aamupäivän, mutta äiti soitti iltapäivällä, että vieraita tulee syömään ja minun on tultava kanssa. Fck! Se oli painajaista. Kaikki ne tutut ja sukulaiset, jotka epäilivät syömisongelmistani olivat kerääntyneet meille. Se oli kamalaa hiillostusta kun mun piti kertoo (eli valehdella) ruokavaliostani ja kaikesta muusta. Jouduin syömään ainakin 1000 kaloria. Mun pää meinas räjähtää kun kummitäti laittoi MUN LAUTASELLE lisää lanttulaatikkoa ja kinkkua. Ja kaikki vahti että söin kaiken. Olin oikeasti vihainen. Annoin sen näkyä. En jaksanut esittää ylipirteää. Vastasin kysymyksiin vain yhdellä sanalla ja lähdin kotiin heti kun oli mahdollista.

Eilinen oli todella kamala päivä. Isää ei ollu kotona. Kaikki vieraat ahdisteli mua. Syömiset meni yli. Odotin että mun paino olisi OIKEASTI noussut kilon. Mutta aamulla vaaka näytti +300g. Ei yhtä paha, kuin kilo, mutta 300g on kuitenki liian paljon. Tänään juon vain yhden mukillisen sokeritonta kaakaota. Ei muuta.
BMI16.5

Ei kommentteja: