
En tiedä kamalampaa oloa kun ei ole mitään tekemistä. Se johtuu niistä sairaaloissa vietetyistä viikoista ja kuukausista. Siellä piti vaan maata sängyssä koko päivän. Jos olin kiltti tyttö ja söin kaiken ni sain jopa lukea kirjaa. Jos olin tosi kiltti tyttö ja söin ruokani oksentamatta tai piilottamatta ruokaa hihaani ni sain mennä jopa 2 kertaa päivässä 15 minuutin kävelylle hoitajan kanssa. Jäin jatkuvasti kiinni jumppaamisesta, ruuan piilottelusta, oksentelusta ja kaikesta mahdollisesta ni multa otettiin kaikki oikeudet pois. Oli kamalaa tuijottaa vain niitä valkosia tai vaalean vihreitä seiniä. Useimmiten mulla oli hoitaja istumassa vieressä etten repinyt nenämahaletkua pois. Se oli kamalaa.
Nyt kun olen vapaa enkä keksi mitään tekemistä ni tulee kamalan ahdistava olo. Pitäisi nauttia vapaudesta kaikin mahdollisin tavoin sillä ei voi koskaan tietää milloin joutuu takasin sairaalaan...
1 kommentti:
Joo, jostain syystä minäkään en usko itseäni, kun sanon voivani hyvin. Mutta ei vain auta muu, kun ei saa otettua "itseään niskasta kiinni", niin on palattava tähän vanhaan tuttuun masentuneeseen arkeen. Kiitos.
Uskon ettei tuo sairaalassa olo sinusta varmastikaan ollut yhtään mukavaa - päinvastoin. Itse varmaan tulisin jo hulluksi tuossa tilanteessa. Pärjäile tyttönen <3
Lähetä kommentti