Olen hullu, tiedetään.

Joo. Mitenkä selittäisin eilisen illan... Pitikin mennä vielä lenkille. Niin pienestä asiasta tuli iso juttu. Mulla on ollut mahan pohjassa sellainen tunne, että jotain tulee tapahtumaan. Asiat on menny liian kauan samaa rataa. Ei ole tapahtunut mitään. Jotain tulee tapahtumaan mistä mä en tule pitämään. En tiedä oliko se eilis iltainen se juttu, en tiedä.

Menin eilen illalla sinne lenkille vaikka oli ällöttävä olo ja maailma kieppui silmissä. Yritin hengittää oikein isoja henkäyksiä, mutta tuntui etten saanut tarpeeksi keuhkoihin happea.

Lähdin sellaiselle turvalliselle lenkille, että voisin tulla oikoreittiä takaisin jos tulee kuolemaolo. Jos lähtisin vaan kävelemään yhteen suuntaan ja sitten tulisi huono olo enkä jaksaisi kävellä takaisin ni olisin pulassa. Sekin on tapahtunut. Olen joskus jäänyt istumaan pariksi tunniksi lumipenkkaan keskelle metsään ja itkenyt odottaen..kuolemaako?en tiedä.

Eilen en jaksanut kuin 20min ja käännyin takaisin. Kun kävelin puiston poikki ni istuin pekille ja poltin tupakan. Yhtäkkiä olin höyhenen kevyt. Kaikki tunto hävisi jaloista ja käsistä taas. Kun nousin seisomaan ni tuntui, että maa olisi kuoppia täynnä ja ihan epätasainen. Kun astuin yhden askeleen ni jalka putosikin puolen metrin kuoppaan. Toisella askeleella astuin taas maan pinnalle. Ihan kuin olisin ollut kännissä. Yritin selvitellä päätä ja istuin maassa jonkin aikaa. Lähdin horjuen kotiin jonne ei ollut enää kuin ehkä vartin matka. Ylitin katua ja katsoin vain toiseen suuntaan. Kuului sireenien ujellus ja siniset valot välkähtivät. Sydän nousi kurkkuun enkä voinut sanoo muuta kuin fuck!

Tottakai jos minä jään jonkun auton alle ni jään poliisiauton alle. Mun tuuria. Kaksi poliisisetää pysähtyi siihen kadun reunaan ja puusivät mut luokseen. Mun reaktio oli, että nuyt karkuun ja lujaa. Mitä hyötyä siitä nyt olis.. Keskustelu meni jotenkin näin

'Ollaanko sitä paljon otettu?'
'En oo kännissä'
'Ollaan sinun menoa seurattu tuolta puistosta tänne. Selvin päinkö putosit puiston penkiltä ja meinasit poliisiauton alle jäädä?'
'Ei ole kovin hyvä olo. Ei muuta.'
'Ootko mitään muuta ottanut kun pupillit näyttää noin suurille ja kävely on horjuvaa?'
'En ole mikään narkkari!'

Sitten ne pyysi mut istumaan sinne autoon. Kyseli kaikkea. En taas uskaltanut kertoa kaikkea. En halunnut mitään sairaalareissua. Ei olisi eka kerta. Ne puhallutti mut ja sanoi, että jos en edes pysy pystyssä ni pitäisi käydä sairaalan kautta. Ei.Ei.EI! Mua alkoi ahdistamaan ja korvissa soimaan. Tilanne oli liian tuttu. Haluan että joku vahva ihminen ojentaa kätensä ja auttaa mua. Mutta sitä enemmän haluan olla vapaa. Ai ristiriitaistako?

Niiden poliisien asenne muuttui heti kun sanoin, että saan jo apua. Ne poliisit kysyi hyvin tarkasti missä käyn ja nimet ja kaikki. Sanoin koko ajan, etten halua viedä niiden aikaa, mutta ne sanoi ettei ne lähde ennen kun ovat varmoja että mä oon kunnossa. Sit mua alkoi itkettämään. Mutta onneksi sain pidettyä itseni suhtkoht kasassa ja sain vakuutettua niille, että kävelen suoraan kotiin ja syön jotain. Ja mä tein niin. Ne auttoi mua. Ne tuhlasivat kallista aikaansa tällaiseen surkimukseen kuin minä ja kuuntelivat minua. Pidin lupaukseni ja söin kotona kaksi annosta puuroa.

Mulla on niin surkea olo kun osaan olla kaikille vaivaksi. Nolottaa! Ehkä mun pitäisi mennä vaan sinne jonnekin koloseen maan alle piiloon...