lauantai 18. huhtikuuta 2009

Ajatusten harhauttaminen


Istun taas sohvalla kaakaokuppi lämmittämässä jäisiä käsiäni ja katson Raymondia digiboksilta. Tämä on elämääni. Elämässäni ei ole muuta kuin mahan täyttäminen kaakao kupilla kerran päivässä ja komediasarjojen katsominen boksilta. Yritän parhaani mukaan harhauttaa ajatuksiani. En halua ajatella tätä kaikkea p*skaa koko ajan. Kun nukun tai katson turhanpäiväisiä ohjelmia ajatukseni pysyvät jotenkuten poissa ikävistä asioista. Lukeminen on tullut entistä vaikeammaksi, koska ajatukset lähtevät harhailemaan. Eilen kävin illalla äidin kyydillä kirjastossa ja hain kasan kirjoja, mutta illalla nukahdin jo heti kun sain herätyskellon asennettua. En ehtinyt kirjaa edes avata.

Eilen mulle kerrottiin, että terapeuttini vaihtuu. En ole kamalan innoissani koko terapiasta, joten en ole siitä täälläkään kertonut. Terppa yrittää saada mut puhumaan painostamalla. Se on vaan hiljaa ja painostaa hiljaisuudella ja mun pitäisi ilmeisesti tuntea oloni vaivaantuneksi. On se hiljaisuus inhottavaa kun terppa vaan katsoo mua sanomatta mitään ja minun pitäisi alkaa puhua pulputtaa. En toimi niin valitettavasti. Saa mua painostaa kuinka paljon tahansa, mutta uskalla puhua vain sellaiselle ihmiselle keneen luotan. Kerran olen luottanut yhteen aivan ihanaan ja sympaattiseen lähihoitaja harjoittelijaan sairaalassa kuin yhteenkään terapuittiini. Ei minulla ole ennestään sellaista asennetta, että kaikki terapeutit ovat ajanhukkaa. Tähän mennessä kaikki paitsi yksi ovat olleet. Pelottaa se uusi...

10 kommenttia:

tthi kirjoitti...

Psykologini tekee samoin. Puhuu hitaasti pari sanaa tai lauseen. Pysähtyy ja minä ahdistun hiljaisuuden täytteisestä hiljaisuudesta.

Paitsi en tiedä sitten yrittääkö hän saada vaan minuun jotain kontaktia, kun katselen vain kengän päitäni ja revin kynsiäni. Heti kun nostan katseeni häneen hän palkitsee minut ja jatkaa puhumistaan. ÄRGH. Ahdistavaa hiljaisuutta...

telina kirjoitti...

Tiedän tunteen :< Oma ex-terapeuttini oli samanlainen. Kaikkein inhottavinta oli se, kun hän tuijotti .__. tuli niin vaivaantunut anteeksi-että-olen-olemassa -olo.
Toivottavasti uusi terapeuttisi on parempi taisiis että pystyisit luottamaan häneen.

Jazmenito kirjoitti...

Laitat sä siihen kaakaoon vielä makeutusainetta??!!! Dude, eks se oo jo makeeta? :D Mitä kaakaota vedät?

Jazmenito kirjoitti...

Aa, jos se on sokeritonta. :D Kelasin, et jos se on sitä peruskaakaota, niin vähäks on makeeta, jos laittaa siihen makauetusainetta. :D Sit ei mitään.

Kaffein kirjoitti...

Antaisin varpaani jos saisin terapian. Kunnon terapian! Olen niin täynnä itseäni niin haluaisin avata ja vuodattaa haavani. Toisaalta inhoan koko terapiaa, sillä siellä joutuu käsittelemään niitä vaikeita asioita, joita ei halua.. Mutjoo, itse käyn vain jollain kuvataidetädillä vähän selostamassa "mitä kuuluu".

leander kirjoitti...

hyi että kuulostaa raivostuttavalta!

muttahei, jos se edellinen oli sanalla sanottuna pelle, niin onneksi se vaihtuu. anna tälle uudelle mahollisuus.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi. Oon lukenu sun blogiasi jo tosi kauanna ja olen koukussa :). Mä olen monesti miettinyt, että onko sulla mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta? Kauan olet ollut työ- ja kouluelämän ulkopuolella? Anteeksi kun utelen mutta itse olen ihan samassa tilanteessa, että en näe mitään toivoa oikeen kun ei ole koulutusta enkä käy mielenongelmieni takia töissä.. Mutta oikein paljon voimia sinulle <3

Lidia Lisbeth kirjoitti...

Inhottava psykologi sulla :< Minullekkin on kehittynyt joku kaakao addiktio (varsinkin viikonloppuisin on pakko saada aamuisin lämmin, näppejä lämmittävä kaakao)! :) Voimia sulle ja toivottavasti se uusi pyskologi olisi mukava.. :>

Lidia Lisbeth kirjoitti...

anteeksi, terapeuttia siis tarkoitin. :) Ajatukset on ihan sekaisin.

cassie kirjoitti...

Anonyymille- olen käynyt lukion ja valmistuin TAMKista tradenomiksi. Lukiosta sen verran, että saan olla onnellinen kun sain suoritettua 3 vuodessa, koska olin niin paljon poissa. Tein tosi paljon itsenäisesti kursseja ja sairaslomista huolimatta sain lakin päähän 3. vuoden keväällä. TAMKissa oli vähemmän sairaslomia, mutta poissaoloista tuli rähinää. Sieltäkin valmistuin ihan ok arvosanoin ajallaan. Kun kotiin Helsinkiin palasin niin jouduin pitkälle sairaalareissulle kun olin päässyt kuihtumaan treella.
Eli ikinä en ole työelämää päässyt kokeilemaan koulun ulkopuolella.
Tuntuu etten olisi mitään edes opiskellut kun koulusta ei ole mitään muistikuvaa. Lähtöruudussa ollaan taas. Valmistumisesta melkein 3 vuotta.
Olet ihan oikeassa, että mielenterveysongelmien kanssa on hankala työelämään päästä. Kannattaa käydä työkkäristä kysymässä työkokeilusta. Sillä voi aloittaa kevyesti työn. Voimia myös sinulle<3